Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

SR4

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    SR4

    Nyt kun projekti on kunnolla saatu aloitettua niin laitetaan tänne jotain kertomusta. Joskus 2010 paikkeilla tuli ensimmäisen kerran käytyä radalla koittamassa ja sehän nappasi mukaansa niin että autoa on ruvettu parantelemaan pikkuhiljaa. Nyt auto on ollut pois ajosta useamman vuoden odottamassa että ehtisi alkaa tekemään kunnolla.

    Ideana siis kevennellä ja muuttaa alustaa, jarruja sekä moottoria paremmat kierrosajat tähtäimenä. Korissa on jo valmiina turvakaaret jotka tuli teetettyä silloin kun mielessä oli vielä pitää auto kilvissä ja muutenkin siistinä, tästä johtuen kojelauta oli paikallaan kun kaaret hitsattiin. Noista olisi tarkoitus jatkaa etuiskareille asti putket sekä etupäähän sopivat poikkiputket.

    Moottori tulee olemaan toistaiseksi lähes vakio. Pakoputkisto ja välijäähdytys muutetaan. Putkiston osalta on vielä hieman auki että vienkö taakse asti vai tullaanko toisesta kyljestä ulos. Taakse on tehty tilaa syylärille joten sinne en mielellään putkea veisi ihan tilasyistä. Painoakin siitä kertyisi. Välijäähdytys tulee olemaan kaksi sisään, yksi ulos tyyppinen niin että alhaalta sivuilta sisään ja keskeltä ylhäältä suoraan kaasuläpälle.

    Koriin on hommattuna RS4 osat joita aletaan leipomaan paikoilleen ensimmäisten muutosten joukossa. Tai ei niissä kai muuten leipomista ole kun takakyljissä, muuthan pitäisi olla ihan bolt on osaa.

    Muutama kuva perään miltä näyttää viikonlopun purkamisien jälkeen. Painoa on lähtenyt kivasti, johtosarja 15kg, lämmityslaite 10kg jne.
    Työtahti tulee varmasti olemaan melko verkkaista kun on paljon muutakin tekemistä mutta yritetään nyt tähdätä ratakaudelle 2019.
    Attached Files

    #2
    Kuskin paikkaa tuli hieman mallailtua jotta pääsisi tekemään kiinnityspaikkoja kuppipenkeille ja pedalboksille. Alkuperäinen rattiakseli saa jäädä paikalleen kun kaikki kiinnitykset sille on jo valmiina. Kuvassa säätö ala sekä taka-asennossa. Kun saan penkin hommattua niin näkee että tarviiko akselin paikkaa muuttaa korkeussuunnassa.
    Attached Files

    Comment


      #3
      Minkäslaista iskari & jousi / vakaaja setuppia tähän on asenneltu tai tullaan asentamaan?

      Comment


        #4
        Tämä ei vissiin ole enää tulossa kadulle?

        Kaarista sen verran, että putkien ei pitäisi mennä toisen putken puoleenväliin, vaan aina yhdyskohtiin. Esim oviaukon putki, ja etuyläkaaren alapää. Putket joustaa ja menee kolarissa paljon helpommin mutkalle.

        Comment


          #5
          Nyt kun laite on noin pitkälle purettuna niin voisi olla fiksua tehdä osa noista kaarista uusiksi jotta niistä saisi kaiken ilon korin jäykistäjinä irti.

          Comment


            #6
            Meinasin alustan tehdä nykyisillä H&R vakaajilla ja BC-racing tolpilla. Oikeat alustasarjat maksaa ihan tolkuttomasti niin laitetaan sellainen sitten jos/kun tulee alustan geometriaakin muutettua.

            Kadulle ei enää mennä, se touhu rajoittaa liikaa tekemistä. Noita kaaria oli tosiaan tarkoitus parannella, siltä osin otan kaiken neuvon avosylin vastaan. Kuvia on tullut selattua paljon ja pieni haju on siitä mitä kannattais tehdä. Putken taivutin ja tig olis hankintalistalla. Yksi putkentaivutin kotoa jo löytyykin mutta se on aika romu enkä muista olisko siinä oikean kokoisia lestejä.

            Comment


            • #7
              Mielenkiintoinen projekti, seurantaan menee.

              Comment


                #8
                Hyvä siitä tulee. Tuon etukaaren laittaisin nuolemaan tuon a- pilarin ihan eteen asti. Jos esimerkiksi laittaa joskus "wrc tuen", niin pääsee vielä autoon sisällekkin.

                Noin eteen oma menee. Huono kuva, mutta ei nyt muuta löytynyt.
                Attached Files

                Comment


                  #9
                  putkien ei pitäisi mennä toisen putken puoleenväliin, vaan aina yhdyskohtiin.
                  Aina ja aina. Tavallaan joo, mutta ei siihen kannata hirttäytyä. Oviputket on yleensä aina about noin kun tässä nyt on. Alla olevasta linkistä liite J lukuun, siellä on kuvien kera hyväksytyt mallit.

                  http://www.autourheilu.fi/site/asset.../tekniikka.pdf

                  Comment


                    #10
                    Jos nyt meinaat ratailla niin jätä se BC kauppaan ja kysy vaikka AST:n vähemmillä säädöillä olevaa. Täys ratapeliin kannattaa panostaa siihen alustaan se yksi kerta. Muuten ostat sen kaksi sarjaa ja se tulee aina kalliimmaksi.

                    Comment


                      #11
                      Rally Racelta sai hyvällä palvelulla alustan kalikoita. Tuumasin itse samoin kuin Pulla ylempänä. Hankkii suoraan hyvät, ettei tarvi kahdesti käydä kaupoilla.

                      Comment


                        #12
                        M-pro Racingiltä http://www.mproracing.fi kun kyselin alustaa niin heti otettiin härkää sarvista ja tarve oli nurkkapainoille jne. jotta tulee kerralla niin kohdalleen kuin voi tulla. Monotube rakenteella iskari. Yllätyin että esim. Intraxin painojen mukaan tehty setti oli luokkaa 2500e. On toki paljon rahaa mutta siinä on niin jouset kuin iskarit tehty painojen mukaan.

                        Comment


                          #13
                          Eikä se Rally Race nyt niin kallis paikka ole, kun ottaa huomioon ammattitaidon.

                          Itsellä tökkäsi myös silmään tuo etuputken paikka... jos kerran tehdään ratapeliä, niin sääli on sairautta, kojelautaa leikaten etuputki uusiksi.

                          Comment


                            #14
                            Jos itse haluaa tehdä, niin konin double adjustable race cartridge ei oo huono vaihtoehto. Eivät edes maksa ihan kamalasti ja hakkaavat kyllä mennen tullen kiinacoilit. Alkuperäisistä tolpista kiinnikkeet talteen ja sitten sopivat kierreputket noiden kaveriksi. Mulla on kesäautossa Ground controlin tolpat, jotka on tehty noilla patruunoilla ja ihan kivasti kyllä toimivat.

                            http://www.koniracing.com/8611.cfm
                            https://www.summitracing.com/search/...-strut-inserts

                            Comment


                              #15
                              Komppaan muita. Kerralla kunnon tolpat. BC ei sitä ole.

                              Comment


                                #16
                                Onneksi tuo alusta on niitä viimeisiä hommia mitä autoon tarvii tehdä niin ehtii sitä vielä speksailemaan. Täytyy nyt ruveta koria hieromaan ja suunnittelemaan että miten kaikki palikat tulee asennettua.

                                Onniselta laitoin turvakaariputkea tilaukseen. Vähän mietityttää että kun otan nuo sivu ja ovikaaret pois niin täytyykö lopulta kaikki putket uusia. Tietysti jos uudet saa hitsattua takaisin samoihin kiinnityspaikkoihin kun nykyisetkin niin ei pitäis olla ongelmaa. Pääkaarikin on kuitenkin hyvin hitsattu, tunkeutumaa on kuitenkin aika paljon niin jääkö siihen sitten heikko kohta..

                                Comment


                                  #17
                                  Vähän vaikeaa tulee olemaan yläpuolelta hitsaaminen, jos häkkiä ei pudota alaspäin. Yksi vaihtoehto on vetää pääkaarta 15cm eteenpäin. Saa laskettua pääkaarta hitsauksen ajaksi, nostaa sen jälkeen kaaret kattoon ja hitsaa ihan oman pukin alle. Tässäkin menee kyllä melkein kaikki putket uusiksi.

                                  Comment


                                    #18
                                    Otin risan osat sateensuojaan talliin ja heti piti tehdä motivaatiosovitusta. Seuraava homma on rakentaa teline että saa korin vartaaseen.
                                    Attached Files

                                    Comment


                                    • #19
                                      Erittäin mielenkiintoinen projekti. Hienoa, että tällainen "uhrataan" radalle. Nuo kaaret on kyllä varmaan hankala jälkikäteen korjata, mutta kannattaa nyt tehdä kunnolla.

                                      Linkistä näkyy kuinka omaani on tuo a-pilarin seutu tehty. Eli nuo sivukaaret ovat ihan kiinni a-pilareissa ja ovatkin hitsattu niihin aika lujasti kiinni. Lisäksi on tuo "wrc" putki. Itse en ole näitä tehnyt, vaan Koskimaa Ähtäristä.
                                      Ja tässähän on kyseessä noin 150hv wanha ooppeli... :)

                                      Tuo wrc putki ja korvaläpällinen penkki on kyllä sellainen yhdistelmä, että oviaukosta tulee äkkiä liian ahdas. Mutta tässä oli varmaan tarkoitus viedä penkkiä jonkin verran taaksepäin?

                                      https://awov0w.dm2304.livefilestore....&cropmode=none

                                      Comment


                                      • #20
                                        Penkki niin taakse, kun sopii menemättä kuitenkaan pääkaaren taakse. Sitten tietysti pedalboxilla polkimet sopivaan kohtaan ja ratti-akseli uusiksi. Rattiin pikalukitus, että mahtuu kulkemaan. Samalla painopiste siirtyy taaemmas.
                                        Toi turvakaarien muokkaaminen aika persreikä hommaa. Omaan jdm prokkikseen jouduin tekemään uudet oviputket, kun kuppijakkara ei mahtunutkaan sopivaan paikkaan suorien oviputkien kanssa. Olin tyhmästi hitsannut oviputket ja wrc-putket ympäri ennen penkin sovitusta. Meni vaan 2-päivää, kun leikkas putket pois ja siisti vanhat saumat varovasti pois, ettei vaan osu laikalla jätettävään putkeen.

                                        Comment


                                          #21
                                          Mitäs tämän auton kohdalla tapahtuu? Enskesälle bitukkamiittiin kaikki kaarelliset ässät riviin ! onkos meitä kolmea enempää suomessa?

                                          Comment


                                            #22
                                            Vähissä on ollut harrastaminen, tapahtumiinkaan päässyt osallistumaan. Osasyynä varmaan ettei skodalla oikein innosta.

                                            Syksyn aikana kuitenkin alkanut taas vähän kiinnostelemaan kun sinkkuturboja on alkanut ilmaantumaan. Sellaiseksi tämäkin tulee muuttumaan mutta tehdään nyt kori ensin. Sääli on sairautta kuten jo aikasemmin mainittu joten turvakaaret lähtee kokonaan pois ja uudet tilalle niin että päästään etutolpille asti.

                                            Comment


                                              #23
                                              No nyt kuulostaa hyvältä!

                                              Comment


                                                #24
                                                Voin pistää omista kaarista tarkempia kuvia, jos niistä saa jotain ideoita ! Itelläkin meinas välillä junnata projekti paikallaan, mutta nyt kun pääs ajamaan 700km syksyllä, niin olihan se siistiä ajaa omalla autolla, joka pelottaa = )

                                                En itse tehnyt etutolppiin asti putkia, kun tuo audin rakenne on jo entuudestaan niin jäykkä. Se konehuoneen runko on jo hyvin lähellä vahvuudeltaan sitä, että sinne menisi putket.

                                                Comment


                                                  #25
                                                  Ei se keula niin jäykkä ole, varsinkaan kun on lähtenyt akkukaukalon edestä pelti ja alkuperäinen poikkituki pois. Sliksit ja etupään aerodynamiikat tulee vielä lisäämään tarvetta jäykkyydelle.

                                                  Olen miettinyt ohjauksen modaamista niin että alkuperäisen hammastangon korvaisi sähköllä tehostetulla versiolla. Tällä saisi pumpun ja hydrauliputkiston kokonaan pois ja vähemmän vikapaikkoja sekä yksinkertaisemman rakenteen. Painonsäästö mielessä myös.

                                                  Comment

                                                  Working...
                                                  X