Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

A6 C5 keskuslukitusongelma

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    #61
    Ei niitä muissa ovissa ole ollenkaan.

    Comment


      #62
      Onko kuskin ovesta käytetty haitarikumi irti ja katsottu että sen sisällä kaikki johdot on ehjiä?

      Comment


      • #63
        On joo, mikään ei ole poikki, tai päällisin puolin vioittunut. Kaikkihan alkoi siitä, kun (awantin) takaluukku ei mennyt kiinni. Siinä vikaa etsiessä laitettiin kauko-ohjaimesta lukkoa päälle ja pois useampaan kertaan. Yhtä-äkkiä katos kaikki sähköt. Ovet oli kiinni ja lukossa, mutta onneksi nokkapelti oli auki. Pähkäilyn ja parin neuvoa-antavan jälkeen joku keksi, että otetaan akkukenkä vartiksi pois. Sen jälkeen sähköt palas, paitsi ne edellä mainitut. Myöhemmin selvis, että se kaken keskinappulalla toimiva vapautin oli jumittunut, eikä siirtänyt sitä haittaa, niin että luukku olis jäänyt kiinni. Kaikki viittaa siihen, että yhdestä jännitepiikistä on jotain poksahtanut, mutta mitä?
        Tässä yksilössä on ollut se tyyppivika, että kuskin maton alta on pitänyt poistaa litrakaupalla vettä. Se mukavuusboxi oli paikoin aika lailla hapettunut, mutta aiheutti muita elektronisia ongelmia kuin edellä mainitut. Tilattiin kuitenkin eBaysta uusi käytetty, joka oli täysin uuden näköinen, mutta ei mitään muutosta.
        Sitten tilattiin Saksasta uusi lukkolaite, ei vaikutusta.
        Kun vag-com ilmoittaa keskuslukon kohdalla, että "short to plus" , niin tarkoittaako se ettei se saa tarpeeksi virtaa, vai ei ollenkaan ja tarkoittaako se sitä lukkolaitetta, joka jännitemittarin mukaan saa virtaa, vai jotain muuta?
        "Sähkö on mystinen olio" tuumas jo Konsta Pylkkänen aikoinaan, mutta jos jollakin on tähän jotain reseptiä, niin otetaan kiitollisuudella vastaan!

        Comment


          #64
          Oletko kuinka pitkälle tarkistanut sitä CCM:n johtosarjaa? Eli moduulilta johtosarjan liittimien kuoret auki ja miltä ne sisältä näyttää.

          Comment


            #65
            Tuota noin. Peräkontin lukkohan myös ohjaa muita lukkoja, joten olisko kuitenkin tutkittava johtosarjaa myös sillä suunnalla.

            Comment


            • #66
              Kun on uusi lukkolaite, jossa uudet mikrokytkimet ja erittäin todennäköisesti toimiva mukavuusboxi, niin maalaisjärki sanoo, että vika täytyy olla johdotuksessa, sillä muita elektroniikkakomponettejahan ei tässä systeemissä kai ole? Toisaalta mietityttää, että voiko yhden huonossa hapessa olleen johdon katkeaminen virtapiikin takia aiheuttaa myös lasinnostimien, sisävalojen ja varashällyyttimen pimenemisen ja sen, ettei vag-com osaa kertoa asiasta mitään?
              Mutta ei auta muu kuin käydä ne johdot ja liitokset systemaattisesti läpi.

              Comment


                #67
                On siellä vielä yksi komponentti mikä voi vaikuttaa asiaan eli hätävilkkukytkin.Se ohjaa kaikkia lukkoja ja noissa on ollut vikoja.Yleensä se jättää kyllä vikakoodin crash signal activated tai jotain sellaista..

                Comment


                  #68
                  Hyvä pointti Jannelta, en muistanutkaan että takaluukun lukkopesästäkin saa keskuslukon ohjattua. Takaluukun johtosarja tykkää kanssa murentua läpivienneistään.

                  Yksi vaihtoehto on tietysti että se vaihdettu CCM on myöskin rikki, ei ehkä se kaiken todennäköisin skenaario mutta se on aika helppo varmasti ehjällä kokeilla. Mulla on parikin niitä purkkeja vissiin varastossa, postikulujen hinnalla saa lainaan kokeiltavaksi jos sikseen haluat ja löytyy oikealla osanumerolla.

                  Comment


                  • #69
                    Kiitos Mikko tarjouksesta! Mutta, kuten totesit, niin se ei ole se todennäköisin ongelman lähde. Se vanha oli aikoinaan varmaan monta viikkoa veden peitossa. Sitten alkoi vilkut sekoilemaan. Kuskin puolen taka- ja etumattojen alta poistettiin yli 12 litraa vettä. kuivattiin se CCM ja laitettiin vuorokaudeksi riisin sisään (on muuten hyvä keino poistaa viimeisetkin kosteudet piirilevyistä tai vastaavista). Vaikka se oli kamalan näköinen , niin se toimi moitteettomasti tähän asti , eli lähes kolme vuotta. Se vesi ei muuten tulvinut sen takia, että se akun alla oleva viemäri olisi ollut tukossa, vaan se tuli sisäilman suodattimen läpi lämmityskanavaa pitkin takajalkatilaan.Se pääsi sinne tuulilasin alareunasta. Tää uus (vanha) on kuin pakasta reväisty, mutta jos ei muu auta, niin palataan asiaan.

                    Comment


                    • #70
                      Tietäisiköhän joku missäpäin sijaitsee -02 mallisessa A6 sedanissa keskuslukituksen vastaanottimen antenni?

                      Comment


                        #71
                        Taitaa olla takalasissa.

                        Comment


                          #72
                          Click image for larger version  Name:	Lukko_vanha.png Views:	0 Size:	53,8 Kt ID:	1930268 Click image for larger version  Name:	image_78191.jpg Views:	2 Size:	62,1 Kt ID:	1930264 Click image for larger version  Name:	Lukko_Jani.png Views:	0 Size:	46,4 Kt ID:	1930269

                          Tossa olis kuvat C5:n hantin oven lukkolaitteista. vasemmalla vanha (rikkinäinen), keskellä uusi. Nyt tuo keskimmäinen ei korjaamon mukaan suostu asentumaan - tai muuten toimii, mutta nuppia ja sen tankoa eivät saa paikalleen. Samasta lukosta on tuo oikeanpuoleisinkin kuva - asennettuna. Toimii muuten, mutta nuppi ei mee tankoineen paikalleen

                          Onko nyt niin, että tuo (vanhassa) harmaa ja uudessa punainen muoviosa pitää jossain vaiheessa kääntää johonkin tiettyyn asentoon lukkoa asennettaessa. Noissa kuvissahan nuo muoviosast ovat eri asennossa.
                          Attached Files

                          Comment


                          • #73
                            Audi A6 C5 2002 Ovien ongelmaa

                            Apua tarviais että mahtaakohan ongelmana olla ovien mikrokytkimet vai mistä vikaa lähtisi ehtimään?

                            Taitaa kuskin ovi ja oikean puolen ovet olla ettei tunnista onko auki vai kiinni, taitaa kiinni asennossa olla kokoajan.

                            Vikakoodit mitä tulee:
                            10 Faults Found:
                            01374 - Alarm triggered by Terminal 15
                            35-00 - -
                            01370 - Alarm triggered by Interior Monitoring
                            35-00 - -
                            01559 - Drivers Door
                            58-10 - Can't Lock - Intermittent
                            01560 - Passenger Door
                            59-10 - Can't Unlock - Intermittent
                            01562 - Rear right door
                            59-10 - Can't Unlock - Intermittent
                            01559 - Drivers Door
                            60-10 - Won't Safe - Intermittent
                            01559 - Drivers Door
                            61-10 - Won't De-Safe - Intermittent
                            01560 - Passenger Door
                            61-10 - Won't De-Safe - Intermittent
                            01561 - Rear left door
                            61-10 - Won't De-Safe - Intermittent
                            01562 - Rear right door
                            61-10 - Won't De-Safe - Intermittent

                            Mikä mahtaa olla tuo TERMINAL 15?

                            Onko A6sessa monta mikrokytkintä ovissa? Auttaisikohan ongelmaan koko lukkomoduulin vaihto? Onko kellään tietoa onnistuuko sen vaihto ettei tarviaisi ikkunaa ottaa pois paikoiltaan ja onko isokin homma? Vissiin vanha pois ja uusi tilalle, tarviaako muuta tehdä?
                            Viimeksi muokannut Killeri; 29.5.2023, 20:33. Perustelu: Otsikko ei ole osa viestiä.

                            Comment


                              #74
                              Tuossa 01374 vikakuvaus

                              http://wiki.ross-tech.com/wiki/index.php/01374

                              Comment


                              • #75
                                Lisäystä viestiin: keskuslukitus kuitenkin toimii, ovet menee lukkoon ja aukeaa normaalisti. Sinänsä ei nyt ole haitannut itseäni mutta olisihan se mukava että olisivat kunnossa.

                                Comment


                                • #76
                                  Alkuperäinen kirjoittaja välkky Näytä viesti
                                  Eli liekkö siitä että ovi on auki vaikka auto luulee että ovi on kiinni ja virrat on laitettu päälle? Hälyt ei kuitenkaan missään vaiheessa ole lähtenyt päälle

                                  Comment


                                    #77
                                    Kurkkaa kuskin lattiamaton alta se keskuslukon ohjainboksi. Yleensä se on kastunut.

                                    Comment


                                    • #78
                                      Alkuperäinen kirjoittaja a1pp4 Näytä viesti
                                      Audi A6 C5 2002 Ovien ongelmaa

                                      Apua tarviais että mahtaakohan ongelmana olla ovien mikrokytkimet vai mistä vikaa lähtisi ehtimään?

                                      Taitaa kuskin ovi ja oikean puolen ovet olla ettei tunnista onko auki vai kiinni, taitaa kiinni asennossa olla kokoajan.

                                      Vikakoodit mitä tulee:
                                      10 Faults Found:
                                      01374 - Alarm triggered by Terminal 15
                                      35-00 - -
                                      01370 - Alarm triggered by Interior Monitoring
                                      35-00 - -
                                      01559 - Drivers Door
                                      58-10 - Can't Lock - Intermittent
                                      01560 - Passenger Door
                                      59-10 - Can't Unlock - Intermittent
                                      01562 - Rear right door
                                      59-10 - Can't Unlock - Intermittent
                                      01559 - Drivers Door
                                      60-10 - Won't Safe - Intermittent
                                      01559 - Drivers Door
                                      61-10 - Won't De-Safe - Intermittent
                                      01560 - Passenger Door
                                      61-10 - Won't De-Safe - Intermittent
                                      01561 - Rear left door
                                      61-10 - Won't De-Safe - Intermittent
                                      01562 - Rear right door
                                      61-10 - Won't De-Safe - Intermittent

                                      Mikä mahtaa olla tuo TERMINAL 15?

                                      Onko A6sessa monta mikrokytkintä ovissa? Auttaisikohan ongelmaan koko lukkomoduulin vaihto? Onko kellään tietoa onnistuuko sen vaihto ettei tarviaisi ikkunaa ottaa pois paikoiltaan ja onko isokin homma? Vissiin vanha pois ja uusi tilalle, tarviaako muuta tehdä?
                                      Lukkokoneistoja on saanut vaggilaisiin urakalla vaihdella. Mikrokytkin hajoaa eikä tunnista enää avonaista ovea. Ovipahvi pois niin alkaa rakenne selviämään. Eka kerralla vähän aikaa ihmeteltävä mutta ei paha rasti jos yhtään meisseli kourassa pysyy. Ei tarvii ikkunaa irrottaa. eBay.de: stä saa lukkokoneistoja. 30- 40e. Toimii kunhan voitelee aseöljyllä ettei varastorasvat jäädy.

                                      Comment


                                      • #79
                                        Joo olen kyllä itsekkin sitä mieltä että mikrokytkin ongelma on, kun ostaessani autoa kokeilin syttyykö keskivalot/oven alavalo kun oven avaa ja ei syttynyt. Lukot kun toimivat normaalisti...

                                        Iparts taitaa myös löytyä johonkin 35e hintaan, pitää kokeilla vaikka tuohon apukuskin oveen ekana ennenkuin alan kuskin ovea ropeltamaan :)

                                        Comment


                                        • #80
                                          Tarviaako säädellä mitään vcds mikäli lukkokoneiston vaihtaa?

                                          Comment


                                            #81
                                            Ei tarvitse.

                                            Comment


                                            • #82
                                              Mites pelkän mikrokytkimen vaihto? Itellä taitaa pari passat b5seen tilattua mikrokytkintä olla tallessa ja vissiin samanlaisia audi a6 c5sessakin on? Mietin vaan lähinnä jos sen menee söhläämään niin onnistuuko mitenkään saada auto luulemaan että ovi on kokoajan kiinni (et onko johdot yhdessä kiinni vai auki esim, tai varmaan jos johdot katkaiseee niin sitten on kiinni?)
                                              Kun taitaa enemmän ongelmia tuottaa se jos ovet jäävät auki asentoon niin saisi siksi aikaa pidettyä kiinni asennossa kunnes saa kokonaan uuden koneiston :)

                                              Comment


                                              • #83
                                                Edit: Näköjään taisi olla tuo metallinen osa huonosti paikoillaa, en tiedä mitä sille tein niin ovenkahva avautuu nyt normaalisti kun aikaisemmin joutu oikeesta reunasta kiskomaan että saa kuskin oven auki ulkopuolelta
                                                Viimeksi muokannut a1pp4; 11.6.2023, 19:23.

                                                Comment


                                                • #84
                                                  Semmoinen tuli mieleen kun ei lähtenyt apukuskin ovenlukon liitin irti (en ajan kanssa kerennyt) ja siinä liittimelle tulee 7 johtoa, katellu tuossa noita uusia niin niitä on apukuskin oveen 9 pinnisiä ja 7 pinnisiä, et onko liittimessä 9 pinniä mutta tulee vain 7 johtoa vai onko siinä vaan 7 pinniä?

                                                  Kuskin ovessa taitaa se 9 olla ainakin.

                                                  Kiitosta jos joku osaa valaista niin ei tartteis uudestaan purkaa tämän asian takia :)

                                                  Comment


                                                  • #85
                                                    Missä mahtaa sijaita ja mikä on osa nimeltään mikä tunnistaa avaimen signaalin (ovet auki ja kiinni)?

                                                    Kesälläkin tuntunut ettei ovet kovin kaukaa mene kiinni tai aukea ja nyt kylmien ilman aikaan tuntuu et välillä saa olla autossa kiinni ja joutuu monen monta kertaa nappeja painelemaan... patterin vaihtoa kokeillut mutta ei ollut mitään hyötyä, toista avainta en kyllä ole kokeillut.

                                                    Mistähän tuo voisi johtua? Alkaa olemaan koht helpompi itse avaimella aukoa ovet ?

                                                    Comment


                                                      #86
                                                      Kokeile toisella avaimella, kun sulla facelift-C5 kaukosäätölähetin (keyfob) on heikkompilaatuinen kuin pre-faceliftin.
                                                      Ja varmista että lukot toimii kuskin ovessa ja takaluukussa, ne voi olla aika jumissa jos aina menty kaukarilla.

                                                      Comment


                                                      • #87
                                                        Yhtäkkiä ei tunnista kuskin ja apukuskin oven avausta, ei syty ovivalot tai alavalot. Molempiin vaihettu lukkolaitteet alta puol vuotta sitten...

                                                        Voisko johtua katkenneesta johosta oven haitarikumin kohalta? Pitäkee vikakoodit lukea

                                                        Comment


                                                        • #88
                                                          Nyt on ihmeellinen homma, molempien etuovien valot ja jalkatilan valot ei toimi sekä ei tunnista ovien avausta. Haitarikumin piuhat hyvässä kunnossa ja kaikki muutkin ovista. Yhtäkkiä pimeni molemmat?

                                                          Ovipaneeli kun oli irti niin kuskin jalkatilan valosta mittasin piuhojen väliltä n.10v mutta kun polttimen laittoi niin ei pala ja sitten piuhojen väliltä ei näyttänyt jännitettä kun poltin oli paikallaan. Ovien punaiset valotkaan ei toimi.

                                                          Jotenkin tuntuisi että maadoitus jostain olisi mennyt mutta kun keskuslukot ja ikkunat toimii ongelmitta.

                                                          Onko sit mahdollista että molemmista mikrokytkimet mennyt vaikka ei ole edes puolta vuotta vanhat lukkolaitteet

                                                          Tämmöiset koodit anto:
                                                          01374 alarm triggered by terminal 15
                                                          01559 drivers door: cant lock, cant unlock, wont safe, wont de-safe: intermittent kaikkien perässä
                                                          01560 passanger door - wont safe

                                                          Edit: ei kannata maxgearin lukkolaitteita ostella, alle puol vuotta käytössä ja kun avas niin pinnit katkeili, ihmeellisesti mikrokytkimen ala liimaus? Pettänyt ja oli alaosa raollaan, johto poikki sisältä, sit vielä moottorinkin kolvaus lähti irti pikku hipaisulla...
                                                          Attached Files
                                                          Viimeksi muokannut a1pp4; 2.11.2023, 15:25.

                                                          Comment

                                                          Working...
                                                          X