Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Opel Ampera -13

Collapse
Tämä aihe on suljettu.
X
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    Opel Ampera -13

    Sen verran monta pyyntöä on tullut jonkunlaisen esitelmän laittamisesta että laitetaan nyt jotain ajatuksia ylös vaikka varsin väkevästi vääränmerkkinen lelu onkin.

    Ostin aikanaan työmatka-autoksi 2002 vuosimallin Shitroen C5 farkun 2.2 Hdi koneella. Sillä tuli jyystettyä koulu- ja työmatkoja yhteensä 50tkm, koko ajan keskikulutus 5.4L/100km dieseliä. Jutkuilu vei kuitenkin voiton ja tällä kertaa painoin ostohousut jalassa autoliikkeeseen hakemaan sähköauton. Tuo Ampera on niin kutsuttu pistokehybridi. Kulkee ydinvoimalla niin kauan kuin akuissa virtaa riittää, polttomoottori käynnistyy vasta kun sähkö loppuu. Toimintasäde akuilla on näin kesäaikaan ollut minun ajotavoillani noin 60-65km joka riittää aika näppärästi 55km yhdensuuntaiseen työmatkaan. Ei tarvi säästellä ja hissutella mutta omilla ajotavoilla on silti merkitystä. Aivan tyhjästä täyteen lataaminen maksaa noin yhden euron ja sillä ajan aamuisin töihin jossa saa taas ilmaiseksi ladata kotimatkan sähköt. Näin ollen kuukausittaiset 2500km työajot ajaa noin 25 eurolla kun dieseliä paloi se 250-300€.

    Sitten kun jossain vaiheessa sähkö loppuu ja polttomoottori pärähtää käyntiin niin 1.4 vapari polttaa tankista dinosaurusta kuten mikä tahansa pikkubensa. Jos ihan pelkällä bensalla ajaa niin kulutus lie jotain 7-8L/100km luokkaa eli aivan perseestä mutta eipä se minua juuri heilauta. Talviaikaan varmaan ei pääse koko matkaa sähköllä vaan arvelen että noin 30-40% ajoista mennään polttomoottori käynnissä. Silti keskikulutus tulee olemaan ~2L/100km 95E10. Bensakoneella vain ladataan sähköä, auton liikuttaminen hoidetaan aina sähkömoottoreilla. Vääntöä on 370Nm ja se tulee välittömästi koska sähkömoottori. Sivutieltä maantielle kiihdyttäminen on just yhtä ripeää kuin jollain isolla bensakoneella.

    Varusteita on raksittu ihan kivasti, pakko kai ollakin kun uutena liki 50k€ autosta kyse. On cruise, bose, automaatti-ilmastointi (esilämmityksellä/-jäähdytyksellä), nahkapenkit, peruutuskamera (käytännössä pakollinen perän muotoilun vuoksi), navi, bluetooth, puheohjaus, dvd, usb, sadoittain tavaralokeroita, mukitelineitä, 12V pisteitä. Muotoilusta voi olla montaa mieltä, perä ja kylkilinja on jopa ihan siedettäviä kunhan alkujärkytyksestä pääsee yli vaan keula on kyllä aivan helvetin ruma. Sille täytyy tehdä jotain. Samoin boset lähtee kuikkaan per heti kun keksin mitä tilalle. Soi ne ihan kohtuullisesti mutta toi neljään tuuman "subwoofer" on lähinnä huono vitsi. Tämä on mallivuoden 2013 auto jossa on pieniä parannuksia alkusarjan autoihin verrattuna. Akuston kapasiteetti on ihan inasen suurempi ja polttomoottorin käytökseen voi vaikuttaa valikoista vähän enemmän.

    Hiljaisuuteen ei vaan meinaa millään tottua, monta kertaa hitaammissa nopeuksissa ajaessa on tullut käännettyä ilmastointi ja stereot offille. Hyvällä päällysteellä ajaessa auto on liki äänetön. Leveät 17" renkaat meluaa mitä meluaa mutta muuten sisällä on täysi studiohiljaisuus. Ei sitä aiemmin huomannut mutta kyllä se jatkuva melusaaste vaan stressaa, tuolla on paljon levänneempänä perillä kuin vaikka sillä sitikan raadolla. Ei tästä mitään projektia tule koska työmatka-auto. Mielenkiintoinen kokeilu varmasti.
    Attached Files
    Viimeksi muokannut hopsis; 4.8.2018, 13:54.

    #2
    Mikä näissä on akun koko ja latausaika tavallisesta rasiasta sähköä imettäessä?

    Comment


      #3
      16,5kWh näissä 2013-2015 mallissa, vanhemmassa 16,0kWh. Käytännössä akkua kuitenkin käytetään niin että noin 10kWh on käytössä jolloin akuston vanhentuessa range ei muutu ja akusto muutenkin pysyy kunnossa kun sitä ei pääse purkamaan koskaan aivan tyhjäksi.

      Kotilaturi on 10A latausvirralla ja tavallisella schukopistokkeella. 10000kWh/(10A*230V)=4.3h

      Töissä on 3x32A laturi jolla lataus voisi teoriassa olla kovinkin nopeasti ohi mutta Ampera lataa vain 1-vaiheisesti ja max 16A virralla noin kolmessa tunnissa.

      Saattaa olla että tuo 10kWh on väärä arvo, pitää vähän googlettaa. Täyttä 16,6kWh kapasiteettia ei kuitenkaan käytetä.

      edit: Internetsistä löytyi tieto, täysin tyhjästä täyteen lataus on 12.6kWh, 10-20% ero hukkuu siirtohäviöihin, varmaan lähinnä lämpönä. Akustoa myös jäähdytetään latauksen aikana puhaltimilla.
      Viimeksi muokannut hopsis; 4.8.2018, 14:37.

      Comment


        #4
        Eihän tuo ole ollenkaan niin pahan näköinen kuin Tojotan peräpuikko-prius star was tyylisine valoineen. Ylättävän pieni toi range kyllä on, mutta toisaalta minäkin ajaisin moisella monen päivän työmatkat. Ei hullumpi käyttis ollenkaan.

        Comment


          #5
          Nämä osaa myös ajossa lämmitä sähköllä ettei sen takia tarvi bensaa polttaa? Vai pitääkö tässä opetella tykkäämään kylmässä ajamisesta? :D

          Comment


            #6
            Oletettavasti sähköllä lämpeää. Näin ainakin A3 e-tron.

            Comment


              #7
              Sähkövastuksilla juu lämpenee ja sähköllä pyöritetään ilmastoinnin kompuraa. Polttomoottoria käytetään kuskin niin halutessa nopeampaan lämmitykseen, valikoista saa valita joko -2 tai -10 astetta jossa bensa lähtee automaattisesti mukaan.

              Range on minun ajoillani tuon verran, valtaosa matkasta on 100km/h maantieajoa, pelkkä 80km/n nopeuteen pudottaminen toisi varmaan 10km lisää toimintasädettä. Sitten jotain 140 vauhtia ajaessa ei pääse kuin 30 kilometriä.

              Comment


              • #8
                Osaakos nämä hoitaa esilämmitystä, kun ovat narussa kiinni? Tällainen vastaava tai sisarmalli voltti olisi mahdollisesti hankinnassa. Erot noilla taitaa olla lähinnä kosmeettisia.

                Mitenkäs pitkälle näiden parissa pystyy itse huollot hoitamaan?

                Paljonkos Erikoismoottori näistä taikoo kilowatteja ulos? ;)

                Comment


                  #9
                  Aiemmin jo mainittu esilämmitys ja kylmetys kun narun päässä.

                  Comment


                    #10
                    Jos range olis siellä 100km nurkilla niin moisella olisi aika noheva autotehtaan sankarin töihin kurvailla.

                    Comment


                      #11
                      Mielenkiintoinen peli. Paranisikohan tuo keula, jos teippais korin variin tuon ajovalon ja sumuvalon valisen osan?
                      Onko naihin mitaan VCDS:n tapaista?

                      Comment


                        #12
                        Olikohan opcom tai joku semmonen, joka vastaa vcdsää. Itekki semmosen ebaystä ostin ku Comboa aikanaan korjailin. Mikolla on palannut joku Opel fetissi pintaan ja kun ostin sen sorsan pois muutama vuosi sitten niin ilmeisesti nyt se puhkesi näkyville :)

                        Comment


                        • #13
                          Mietin samaa mitä Antti tuosta keulasta. Teippaus voisi hyvin palauttaa keulan ilmettä takaisin "normaalimpaan" suuntaan. Nyt tuo ihme kuvio on aika hirveä.

                          Comment


                            #14
                            Just ton mustan irtopalan korinväriin saattaminen on ensi minuutista lähtien ollut päätettynä.

                            Voltit on lähtöjään vähän paskemmilla varusteilla mutta käytetyssä harvoin saa kaikkea mitä haluaa. Poikkea Ville koeajolla, soitat vaan ensin niin ladataan vehkeet :)
                            Viimeksi muokannut okkim; 4.8.2018, 23:38. Perustelu: Viestit yhdistetty.

                            Comment


                            • #15
                              Miksi Opel? Nissaniltalkin löytyy.

                              Comment


                                #16
                                Samoissa hintaluokissa nuo samanikäiset Leafit näyttäisi liikkuvan. Sähkö-datsuni on kuitenkin melko karmivan näköinen ulkoa ja sisältä sekä sisustan laatuvaikutelma ja varusteet ovat Opelissa valovuoden edellä. Ajossa varmasti huomaa myös eron opelin hyväksi. Toisinsanoen Ampera on valmiimpi ja laadukkaampi, loppuunhiottu paketti.
                                Leafissa hyvä konsepti, mutta toteutukseltaan se on vähän sellainen pikkuautomainen koppimopo.

                                Comment


                                  #17
                                  Olen ajanut semmoisella Leiffillä. Hain Autokeskukselta koeajoon aivan pakkauuden -18 vuoden 2tkm ajetun demoauton. Ei jatkoon. Aivan paska.

                                  Comment


                                    #18
                                    Dynamatit mätkin tänään oviin. Kori muuten on hyvin äänieristetty ja vissiin vähän aerodynaaminenkin, ainakaan tuulen suhinoita ei kuulu missään nopeudessa. Samoin mikään paikka ei nitise tai rämise jota pidän vähintäänkin ihmeellisenä koska auto badgeista huolimatta kuitenkin on made in USA ja suuressa maassa perinteisesti on ollut aika suuret toleranssit vaikka nyt koripaneelien sovituksessa.

                                    Ensimmäinen varsinainen takaiskukin tuli. Viime yönä pimeään aikaan oli ensimmäistä kertaa ajovalot päällä, tähän asti ajanut pelkillä päivävaloilla. Halogeenithan siellä keulalla kiiluu ja aivan surkeat teholtaan. Vielä erikseen myyjältä kysyin että onhan tässä autossa xenonit kun netin keskustelupalstoilla halogeenit oli haukuttu aivan surkeiksi. "juu, tässä autossa on xenonvalot" vastaa myyjä enkä sitä sitten enää tajunnut ja muistanut erikseen tarkistaa.

                                    Pitää vähän reklamoida, eipä kaupan purku nyt tuon takia tule kyseeseen mutta jotain hyvää meinasin kyllä tingata korvaukseksi. Pitää tutkia löytyykö ebaysta xenonumpioita tai sitten vaan laittaa ledbaria keulalle ja laittaa jotkut retrofitlabin projektorit umpioihin.

                                    Comment


                                      #19
                                      Vastasit jo itse kysymykseesi. Et tarkastanut varusteita ostotilanteessa. No aina voi yrittää, minusta se vaan on turhaa itkua kun itse mokaa.

                                      Comment


                                        #20
                                        No jaa, näkemys se on tuokin. En minä voi ainakaan töissä valehdella asiakkaille. Jos en tiedä niin otan selvää.

                                        Comment


                                          #21
                                          Varmasti valehteli tarkoituksella. Virheen mahdollisuutta ei tietenkään ole?
                                          Ostajalla kai on joku vastuu kuitenkin tarkastaa ostamansa tuote. Vaikka nykyään tuntuu että myyjä vastaa kaikesta, jopa siitä ettei vaimo autosta pidäkkään.
                                          En tiedä kuinka tarkkaan luet autoliikkeiden sopimuksia, mutta niissä yleensä lukee että ostaja on tarkastanut auton ja sen varusteet tjsp. Ja sitten laitetaan nimi paperiin.

                                          Comment


                                            #22
                                            [mainos]Vahva veikkaus että retrofitin projektoreilla saat paremmat valot kuin Opelin omat Xenonit.[/mainos]

                                            Comment


                                            • #23
                                              Ja opcomilla sitten koodailet automaattisen korkeudensäätöpurkin kiinni väylälle ja hoidat adaptaatiot ja asentelet automaattiset korkeudensäätimet jne jne.

                                              Comment


                                                #24
                                                Jeren näkemys tuli kyllä selväksi. Kuten varmasti minunkin. En luota koskaan pelkkään ilmoitustekstiin vaan varta vasten erikseen kysyin onko autossa kaasupurkausvalot. Myyjä puhelimen toisessa päässä aikansa rapisteli papereitaan ja sanoi että kyllä on. Luotin sen olevan riittävä tarkistus enkä seuraavana päivänä kaupantekohetkellä ajatellut koko asiaa.

                                                Jos menen ravintolaan ja kysyn "onko tässä ruuassa tomaattia, olen sille allerginen", niin kai sitä nyt on voitava luottaa jos henkilökunta jotain vastaa tai ottaa riski että lähtee henki joka sekin oli oma vika kun ei tarkistanut ensin.

                                                Comment


                                                  #25
                                                  Automiehenä luulisi auton kiertävän kerran tai kaksi ennen ostopäätöstä. Ei varmasti ole sinullekkaan yllätys että myyjät ei koskaan tiedä autoistaan kaikkea.
                                                  Ravintolassa kysyt paikanpäällä tomaatista...
                                                  Tämä menee vähän samaan kastiin kuin se ylinopeussakosta oikeuteen asti meneminen, sillä erolla että luultavasti myyjä tulee vastaan asiassa kun oikeus ei sakossa tullut.
                                                  Minusta turhaa valitusta omasta virheestä.

                                                  Comment


                                                    #26
                                                    Et vissiin ymmärtänyt kerrasta kun sanoin että mielipiteesi tuli jo selväksi? Ei minua kiinnosta jankuttaa asiasta yhtään enempää. Menee vähän maku koko autosta kirjoittamiseen tänne jos tässä ketjussa puolet tähän astisesta on pelkkää provosoimista ja vittuilua. Voit vaikka vinkua niistä saamattomista palkollisista välillä niin voin sitten olla puolestani ihan yhtä rakentavasti eri mieltä.

                                                    Jospa vaikka keskityttäisiin tässä ketjussa tähän itse asiaan eli autoon jatkossa. Muussa tapauksessa voi minun puolestani vaikka poistaa koko ketjun.

                                                    Comment


                                                    • #27
                                                      Sähköautoista mitään tietämättä mutta mielenkiinnosta kysyn silti että jos tällä kyseisellä menopellillä pääsee sen 60-70km akuilla onko markkinoilla vastaavaa mutta tuplasti pidemmällä toimintasäteellä ilman Teslan hintoja?

                                                      Tuo vertailu diesel vs sähkö osui vahvasti silmään koska itselläni työmatka sopiva 110km suunta..

                                                      Comment


                                                        #28
                                                        Paljonko tässä on muuten vero per vuosi?

                                                        Comment


                                                          #29
                                                          Knoppitietona tähän väliin että noita Amperoita on raahattu Suomeen 423 veropäätöksen verran ja niiden autoverojen keskiarvo on 1226€. Varsin hyvä vaihtoehto säästellä autoilun kuluja.

                                                          Tämän topicin autohan on töpseli-hybridi ja Teslat on sähköautoja. Täyssähkö Ampera-e liikkuu sähköllä 520km ja näitä kaunokaisia Saksasta löytyy alkaen 38,9k€. Tämä lienee alle Teslan hintojen?
                                                          Viimeksi muokannut andre_; 6.8.2018, 22:48. Perustelu: plug in hybrid - korjaan sen tähän, en tarvitse viimeistä sanaa

                                                          Comment


                                                          • #30
                                                            Plug in hybrid :)

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X