Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Jarrujen vinkuna

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    Jarrujen vinkuna

    Tästä oli jo hiukan puhetta toisessa yhteydessä, mutta laitan nyt oikein oman topicin..

    Eli auto on siis nimen alta löyvän mukainen A4, ajettu reilut 23t kilsaa.
    Viime päivinä on alkanut ilmetä seuraavaa ongelmaa jonka olen paikallistanut jarruihin.

    Parkista kun lähtee peruuttamaan kuuluu takapäästä vinkunaa..ikäänkuin jarruista. Takapään vinkuna ei kuulu jarrutettaessa, vaan ainoastaan peruuttaessa.

    Etupäästä kuuluu täsmälleen sama vinkuna, lähinnä jarrutettaessa..selvimmin juuri hiukan ennen auton pysähtymistä.

    Itsellä on sen verran paukkuvammaa kuulossa etten ihan kaikkea enää kuule..mutta kyydissä istunut kaveri väitti kuulevansa hienoista vinkunaa etujarrujen suunnasta toisinaan myös ajon aikana.. (itse en siis tätä ääntä ole kuullut..)

    Etupään ääni häviää kun jarruttaa kerran voimakkaammin..mutta palaa aina uudelleen jos auto seisoo hieman pidempään.

    Jarrujen käyttämättömyydestä ei pitäisi olla kyse koska olen aiemmista autoista oppineena säännöllisesti jarrutellut voimakkaammin..lähinnä siksi että myös takajarrut saavat aika-ajoin tekemistä.

    Auto on menossa reilun viikon päästä ekaan huoltoon ja siellä tähän(KIN!!!!!) kiusalliseen pikkuvikaan tullaan ottamaan kantaa, mutta koska täysin 100%:sta luottoa ei välttämättä korjaamon suuntaan löydy niin toivoisin teiltä muilta vinkkejä:
    a) siitä mikä vinkunan aiheuttaa ja b) siihen mitä kannattaa korjaamolta korjaustoimenpiteeksi vaatia jotta vika TODELLA korjaantuu..eikä vain hetkeksi "maalataan home piiloon-remontti tyyliin"..

    Muitakin kiusallisia pikkuvikoja alkaa Audiin ilmenemään jo sitä tahtia että kohta alkaa jo rauhallisempaakin kaveria hirvittää että Audi hajoaa seuraavaksi käsiin.. (etu- ja takavalojen umpiot, B-palkin/sisustan nitinät ja natinat, tuulettimen ulina/vinkuna, jarrut edessä ja takana, joku ihme surinä/räpinä moottoritilassa kiihdytettäessä.. + pari muuta v-mäistä pikkuharmia..)

    #2
    Laita radio LUJEMMALLE tai KORVATULPAT niin ei häiritse :)

    No ihan OIKEASTI autoissa on vikoja RIIPPUMATTA siitä minkä MERKKISIÄ ne ovat.

    Ehkä BEMARISSA ei olisi näitä vikoja niin paljon?

    Tai sitten voi harrastella VANHAA autoa niin viat on ihan LUONNOLLINEN asia eikä ne niin AHDISTA.

    Comment


      #3
      Sullon likaset jarrut. Siitä johtuu kitinä, pyydä putsaamaan ja laittamaan kitinälevyt niin loppuu ininä. Ja onhan nuo em. neuvotkin ihan hyviä, ei saa olla liian herkkä, kyllä maailmaan ääntä mahtuu..

      Comment


      • #4
        Harvinaista! Ymmärrän Kärkeä...mutta toivottavasti ei tuu tavaksi :-)

        No joo,noi kitinät on tosi kiusallisia (myös audisivilla),mutta ymmärrän hyvin tuskasi.Mulla on hieman samanlainen ongelma takaluukun kanssa (kaikki S2 miehet tietää mistä puhun),ja vaikka kitinä ei niin kauhean häiritsevä tai vakava olisikaan,niin se rupee ajan kanssa häiritsee aivan mielettömästi,ja aina kun istut autoon,niin oikeen hakemalla haet sitä kitinää ja sit se alkaa vit...taa eikä hermo lepää ennenkuin sen saa pois....tuo tunne on tuttu.

        No asiaan,onpas kyllä hieman outoa että 23tkm ajetun auton jarrulevyt/palat alkaa kitisee (mun mielestä noin ei sais olla),mutta niistä se ehdottomasti johtuu.Jotkut viisaammat on joskus sanoneet,että jarruista johtuva kitinä johtuu jarrulevyjen värinästä,mutta useinmiten se häviää laadukkailla jarrupaloilla (luulisi kyllä sulla sellaiset olevan jo).No ainakin sellaisia jarrupaloja on myynnissä,mitkä auttavat tuohon kitinään ja sun varmaan kannattaisi yrittää kysellä asentajalta,kun autoa viet huoltoon he tietävät mitä pitää tehdä.

        Tuosta peruuttamisesta....onpa outoa että ne siinä tilanteessa vain vinkuvat.Jarrupaloissa/levyissä vikaa ei tuu muuta mieleen.

        Comment


          #5
          Tuomas,
          Markan niksi. Rullaa sähköteippiä tms siihen luukun puolen lukkosalpaan muutama kierros. Vähän se on nysväystä siitä lenkistä läpi sitä teippiä pujotella, mutta sen arvoista! Nitinä loppuu. Ihan tosi.

          Comment


          • #6
            Petri,olen tehnyt sen n.5678 kertaa......ja pysyy hiljaa n.2 viikkoa jos ei avaa luukkua,mut sen jälkeen alan mä ja luukku huutaa....

            Comment


              #7
              Mulla on vieläkin ensimmäinen teippaus menossa. Ollut siellä jostakin marraskuusta ja luukku aukeaa ~joka päivä ainakin kerran. Vahingossa onnistu hyvin siis. Ehkä oon vaan kova jätkä teippaamaan? :)

              Comment


              • #8
                Onpa sulla helppoo.....:-)

                Comment


                  #9
                  Sattuu sitä paremmissakin perheissä, RieSassa jarrut vinkuivat varsin äänekkäästi jarruttaessa. Suolapaskakelien jälkeen juuri ennen auton pysähtymistä äänen voimakkuus oli päätäkääntävä, nimittäin kanssa-autoilijoiden. Pahimmasta melusta pääsiin eroon "pesemällä" jarrut, eli siis satunnaista liuotinpesuainetta mietona liuoksena fairypullolla ruiskuttaen jarruihin ja ämpärillinen vettä perään. Sen jälkeen pieni lenkki jarrujen kuivattamiseksi kun pakkasta oli jonkin verran. Jouduin vielä kerran tekemään saman käsittelyn, viikon päästä, mutta nyt taitaa jo pari viikkoa jarrut olleet hiljaisemmat. Tosin vieläkin vinkunaa on, mutta auton sisälle se kuluu hyvin vaimeasti. Liekö palat hieman lasittuneet saksan moottoriteillä?

                  Comment


                  • #10
                    Minulla jarrupäivitys juuri suoritettu. Ja vinkuu ikävästi. Eikä ole taatusti likaiset, tai lasittuneet :)
                    ( 304mm -> 322mm edessä ) Täytynee jarrutella hieman rajummin näemmä?
                    Mutta muuten toimii ja pysähtyy fantastisesti, kiitos muuten Tepon suosituksesta.

                    Comment


                    • #11
                      Jos jarrupalat lasittuu,niin ratatouhuista opittu kikka; jarrupalat pois ja hinkkaa niitä asfalttia vasten,niin että tulevat karkeiksi näin jarrut toimii ja auto pysähtyy......onko laitonta niin sen tietää herra kärki :-)

                      Comment


                        #12
                        Ja siinä paha missä mainitaan, taas jarrut pitävät elämää suurempaa ääntä. Täytyypä jälleen pestä. Varsinainen syy lienee epätasaisesti kuluneissa jarrupaloissa, ei peruttaessa pidä ääntä jarruttaessa.

                        Jos nyt malttaisi sitkuttaa vielä vähän aikaa, niin voisi vaihtaa palojen lisäksi paremmat levyt.

                        Comment


                          #13
                          Tossa on ihan hyviä ohjeita jo yllä, jos ei muutama kunnon jarrutus ja jäähdytys auta, sitten palat irti, taikka levyt ja palat vaihtoon. Tai lisää paukkuja stereoihin, pakoputkistoon taikka lähelle kuulonystyjä :-)

                          Miikka, sulla on varmaan Quattro GmbH:n jarrut? Ne vinkuu aivan älyttömästi, paukkuvammoja tai ei, niin järki menee. Haipakkajarrutus ja jäähdytys auttaa ehkä viikoksi, vähän. Movitteihin vaihto sitten vähän pidemmäksi aikaa :-) Jos ovat kuten RiSa4:n jarrut (GmbH), niin palat ovat liian kovat katukäyttöön, ja kuluttavat levyä ja pitävät ääntä.

                          Tuomon jarrujen ei kuuluisi pitää ääntä, onkohan siellä ne äänenvaimenninjutut palan takana paikallaan? Ainakaan Textarin (orkkis) palalla olivat aika lailla äänettömät uutena.

                          Nyt tämä topiikki on kaapattu riesojen jarrumurheisiin, sori. :-)

                          Comment


                            #14
                            Kiitoksia kommenteista..

                            Siitä voidaan toki olla montaa mieltä onko jokin vika vain "vika" tai jopa "ominaisuus"..mutta toisaalta olen kuitenkin sitä mieltä että noinkin uudessa autossa ei vielä saisi esim jarrujen vinkunaa ym pikkuvikoja esiintyä..

                            No, olennaistahan ei kuitenkaan loppujenlopuksi ole se onko noita pikkuvikoja vaiko ei, vaan minusta olennaisempaa on se kuinka niihin esim takuun puitteissa merkkiorganisaatio suhtautuu..
                            Audi-organisaatiosta ei vielä ole suuremmin kokemusta..pl umpiohomman selvittely. Tosin suhtautuminen noihin huurtuviin umpioihin alkoi hiukan herättämään epäilyksiä siihen miten hommat hoidetaan..

                            Se on sanottava edellisen merkin organisation kunniaksi että MB:n puolella suhtauduttiin kiitettävällä vakavavuudella em kaltaisten pikkuvikojen hoitamiseen..myös takuuajan päättymisen jälkeen.

                            Muutoinkin JOS pikkuvikoja halutaan käyttää jonkinmoisena "laatumittarina" niin nyt kyllä kaikesta huolimatta vaaka alkaa kääntymään siihen suuntaan että MB oli "laatuauto"..

                            Tosin ajo- ja käyttöominaisuuksiltaan sinänsä Audi on edelleen parempi..

                            No, ei tuomita etukäteen..mutta jos Audi alkaa näiltä osin tätä tahtia muistuttamaan Opelia,Skodaa ja volkkaria niin seuraavan autoni ei tule olemaan Audi.

                            Comment


                              #15
                              Jarrujen vinkuna noilla kilsoilla on kyllä kulumista, enkä itse näkisi, että kuluvat osat kuuluvat takuun piiriin. Mutta ainahan sitä kannattaa yrittää.

                              Comment


                              • #16
                                Vaikka olen Coupen omistanut, en muista millainen lukkosydeemi siinä on.
                                Voisikohan soveltaa: kaikki vanhemman volsun omistajat tietävät, millaiset lukkotapit niissä on. Vanhemmiten saranat väljenevät, lukkokielessä oleva muovirengas kuluu ja kolina alkaa.
                                Itse laitoin paksusta kutistesukasta sopivan levyisen palan kuluneen muovihelan tilalle ja kuumensin paikoilleen. On viime kesästä asti toiminut oikein mainiosti.

                                Comment


                                  #17
                                  Peruuttaessa johtuva vinkuna vois johtua takasatulan päälle joutuneesta kivestä. BTDT. Meni vaan niin piukkaan, että kitisi jo eteenpäin ajaessakin ja luulin jo laakerin narahtateen. Meteli oli melkolailla mahtava.

                                  Jarrut lienevät yleisesti ottaen likaiset. Eivät liiku jouhevasti, palat värisevät levyä vasten ja kitisevät. JarrutKIN pitää joskus pestä. Ihan kuten lasitkin sisäpuolelta.

                                  Comment


                                    #18
                                    Ymmärrän hyvin tilanteesi. On varsin ärsyttävää, että tuore auto natisee ja kitisee. Takuuhommia moisten vikojen korjaukset. Auton omistajan ei tulisi joutua vaivaamaan päätään moisilla, tosin aina niin luotettava VAG-huolto huomioiden en pidä yhtään mahdottomana, että loppukädessä käyttäjä joutuu nuo viat setvimään. Minä lähtisin purkamaan hommaa jarrujen puhdistuksella, osat irti, jarrupöly pois, jarrupalojen pintojen kevyt karhennus hiomapaperilla yms. Mutta kuitenkin homma on niin, että vian korjaaminen ei kuulu Sinulle niin kauan, kuin auton takuu on voimassa.

                                    Comment


                                    • #19
                                      Samaa mieltä kuin Ilkka,mutta täytyy muistaa että jarrupalat kuten renkaatkin on kuluvaa osaa (kuten Miikka jo tuolla totesikin) ja ne rupeavat ääntelemään ajan kanssa,mutta 23tkm ajettu.....?

                                      Comment


                                        #20
                                        Jep..jarrujen pesemisestä sen verran että aika aktiivisesti.. = aina pesun yhteydessä olen jarruja päällisin puolin pessyt. Kiitos vanteiden se jopa onnistuu ihan muvasti..toisaalta vissiin vanteita saa myös "kiittää" siitä että jarruihin sitä suolaloskaa ym aika vapaasti pääsee.

                                        kiitoksia edelleen uusista kommenteista/vinkeistä.

                                        Comment


                                        • #21
                                          Tuomon jarrujen ei kuuluisi pitää ääntä, onkohan siellä ne äänenvaimenninjutut palan takana paikallaan?
                                          Sillähän ne ovat paikallaan. Näyttää johtuvan pakkasesta? Illalla, kun on jo -15 tai enemmän saattaa vinkua, mutta tänään päivällä ei sitten vinkunut ollenkaan. Pumppasin moottoritiellä kunnolla....saattoi sekin auttaa? Kiitos kuitenkin tiedoista.

                                          Comment


                                          • #22
                                            Voisikohan meikäläisen kitinät johtua nyt sitten samasta asiasta, eli jarruista. -95 quattro on autona ja varsinkin kylmällä kelillä kuuluu hirvittävä vinkuna etupäästä. Kaksi kertaa ollut jo Laakkosella, mutta edelleenkään eivät ole sitä saaneet loppumaan ja ensi viikolla menossa taas. Jarrupalat ja -levyt vaihdettiin ensimmäisellä kerralla ja toisella kerralla putsattiin jotain abs:n hammasrattaita tms.

                                            Tuntuu, että ääni lähtee pois tai ainakin vähenee, kun on ajellut jonkin aikaa. Alkaa vaan pikkuhiljaa harmittamaan se huollossa ravaaminen, niin olisi mukava saada jotain jo asiasta selville pikkuhiljaa..

                                            Comment


                                              #23
                                              Jos levyt ja palat on vaihdettu, niin tuntuu niistä johtuva vinkuna vähän kaukaa haetulta.

                                              Comment


                                              • #24
                                                -97 a4 jarrut vinkuu

                                                Hep!

                                                Kertokaas joku auttaako etujarrujen vinkumiseen mikään (kuin bussin jarrut taajamassa)? Viikonloppuna olisi tarkoitus käyttää jarruja auki, niin mitä niille nyt sitten tekisi? Puhdistus + kuparitahnaa, vai jotain muuta? Jarrupaloissa on kyllä kulutuspintaa jäljellä reilusti, mutta merkistä ei tietoa (edellisen omistajan jäljiltä).

                                                Onko kaiken syynä "tarvikepalat" joita ei saa hiljaisiksi muuten kuin vaihtamalla alkuperäisvalmisteisiin, kuten Volvoissa on tapana --> onko Audeissa samaa taipumusta tarvikepalojen suhteen..? :/

                                                Comment


                                                  #25
                                                  Halvat Motonetti / Biltema palat aiheuttavat vinkumista, tosin toinen syy voi olla hieman jumissa olevat satulat tai kierot/kuluneet jarrulevyt.
                                                  Isojen valmistajien jarruosilla saanee kitinät ja ulinat pois. Kannattaa jättää ne halvimmat palat ja levyt tarvikemyymälöiden hyllyyn suosiolla.

                                                  Itsellä oli aikoinaan samanlaisessa A4 B5 -95 vuoden kulkineessa täysin samaa vikaa...Motonetin Icer jarrupalat ne siellä vaan vinkui ja vaihdolla "parempiin" katosivat kitinät ja vikinät

                                                  Comment


                                                    #26
                                                    Jarrusatuloiden liukupintojen huolellinen puhdistus, kaikki raaputtaen irtoava pois, ja kuparitahnaa. Onhan noihin olemassa myös kitinänvaimennustarroja tms., jotka liimataan levyn taakse. Niitäkin voi kokeilla.

                                                    Comment


                                                      #27
                                                      Halvat Motonetti / Biltema palat aiheuttavat vinkumista
                                                      Tämän allekirjoitan kokemuksesta... Viime talvena vaihdoin Motonetin levyt ja palat, ja sen kuulee. Vanhoilla palikoilla ei ylimääräisiä ääniä ollut.

                                                      Comment


                                                      • #28
                                                        Lainataan vanhaa otsikkoa.... Mikähän mahtaisi olla ongelma, kun omasta Avantista toisen puolen etujarruista kuuluu välillä kovaäänistä vinkumista liikkeelle lähtiessä.. jarrupoljinta kun hieman polkaisee alaspäin, vinkuna loppuu ja palaa takaisin kun laskee jarrupolkimen ylös. Vinkuna loppuu kun on hetken aikaa ajanut. Palat on uusittu keväällä ja jarrusatulakin on käytetty kertaalleen irti. Liukutapit toimi hyvin. Mitä tuolle voisi tehdä?

                                                        Comment


                                                          #29
                                                          Tuota mitä tuossa yllä joskus mainitsin.

                                                          Comment


                                                            #30
                                                            Laitetaanpas tänne samaan ketjuun omakin ongelma:
                                                            Etujarruista kuuluu ajoittain aika kova matala ulina ajettaessa hiljaa (n. 20-60km/h). Heti kun vähän kääntää rattia tai hiemankaan jarruttaa niin loppuu, mutta jatkuu taas kun jarrupolkimen vapauttaa.
                                                            Ääni tuli mukaan kuvioihin kun vaihdoin jarrupalat ja lisääntyi kun vaihdoin uudet levytkin. Mikähän tälläisen voisi aiheuttaa ja miten siitä pääsisi eroon? Autohan on siis A4 1.8T -95 vajaaveto..

                                                            EDIT: ja tarkennetaan vielä että ääni ei välttämättä ole tasaista vaikka ajaakin samalla nopeudella pitempään. Laakerivauriokin käväisi mielessä, mutta tuo ääni nyt kuulostaa erilaiselta että voisiko se tulla muualta kuin laakerista...
                                                            Viimeksi muokannut oopee; 10.1.2009, 20:44.

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X