Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Sirkkeleistä kaappareista ja jiirisahoista.

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • #31
    Käsisirkkeliin kävin etsimässä terää. Hyllyssä olevissa oli 30 mm keskireikä ja vanhassa 35 mm. Onko nyt näin, että tuo 35 mm keskireikä on ajalta ennen ajanlaskun alkua? Vanhassa terässä oli hampaat myös hyvin erikoiset. Ne oli viistoon teroitettu ja muistutti lähinnä lattaviilalla teroitettua raivaussahan terää. Teristä puuttuivat mm. paksunnuspala hampaista.

    Halkaisijaa en nyt äkkiseltään muista, mutta noin 200 mm se on tai hieman pienempi.
    Viimeksi muokannut audiq; 24.2.2015, 00:58.

    Comment


      #32
      Eikös noita ole isolla reijällä ja mukana soviterikkoja eri koolle.Ne paksunnuspalat" taitaa olla kovapaloja

      Comment


      • #33
        Ymmärsin myyjän puheista, että 30 mm on ainakin heillä isoin ja pienempiä oli kyllä. Soviteprikkoja oli myös hyllyssä, mutta niillä ei ymmärtääkseni saanut reikiä kuin pienempään suuntaan muutettua.

        Muistatko Ari yhtään, että mitä kokoa se tarkoittamasi "iso" on? Kävin vain yhdessä liikkeessä, joten pieni otanta, mutta googlekaan ei minua osannut auttaa ongelmassa, niin vaikuttaisi, että ei ainakaan kovin yleinen koko ole noin iso keskireikä.

        Comment


        • #34
          35mm akseli kyllä kuulostaa ennemmin klapisirkkelin terältä, kuin käsisisrkkelin terältä. Noissa vanhoissa laitteissa on näkynyt vaikka minkälaisia keskireiän sovitusmekanismeja. Oletan, että käsisirkkelissä ainakaan akseli ei suopraan ole 35mm, joten siinä on luultavammin jonkilainen aluslautanen, johon terä tulee kiinni. Kokeileppa saako tuon "lautasen" irti ja voiko sen esimerkiksi kääntää ympäri. Omassa 80-luvun Stayerissa oli juurikin tällainen sovite. Ongelmia tosin aiheutti se, että sovite oli ehtinyt jo jumittua melko tehokkaasti vuosien aikana.

          Teriä löytyy moneen eri tarkoituskeen erilaisilla terillä. Nykyisin käytetään aika paljon kovapalateriä, joissa siis hampaan pääsää on terää paksumpi kovapala. Vanhemmissa laitteissa usein näkee tuota perinteisempää "visstoon teroitetuiilla hampailla" olevaa terää. Vanha terä on helpompi teroittaa ihan vaikka viilan kanssa, kun taas kovapalan teroittaminen kotioloissa on melko työlästä. Vastaavasti kovapalaterä on harrastajakäytössä kyllä todella pitkäikäinen.

          Comment


          • #35
            http://www.poratuuli.fi/kauppa/index.php?categoryID=193

            Tuolta näytti löytyvän sovittimia 35 mm terälle, joten ehkä käänteisellä logiikalla löytyis myös noin 200 millinen terä 35 keskireiällä. Terien perässä oli jotain merkki ja mallikohtaisia sopivuustietoja, ehkä sirkkelin mallin perustellaa löytyisi sopiva terä.

            Tietysti jos homma meinaa mennä kovin vaikeaksi, niin sitten kannattanee sorvauttaa sirkkelin kiinnitys 30 milliseksi.

            Comment


            • #36
              Black & Decker on käsisirkkelin merkki. Sain aluslautasen irti, mutta se ei ole käännettävissä. Kun tarve oli saada lauta halki, niin kävin hakemassa uuden kiinalaisen kaupasta ja pidän jatkossa silmäni auki, jos näkyisi 35 mm keskireiällä olevia teriä. Mittasin vielä uudestaan keskireiän, niin se on aavistuksen vaille 35 mm. Että en ole ihan varma, onko se tuumainen vai millinen. Kun otan koneen tekemästäni pöydästä irti, niin tutkin vielä tarkemmin mallinumeron ja koitan googlella niillä tiedoilla. Kiitokset osallistumisesta ja ilmoitan tänne, jos jotain ilmoitettavaa asiaan liittyen vielä tulee.

              Comment


                #37
                Ostin omaan Einhellin jiirisirkkeliin Motonetistä 80-hampaisen CMT:n 250mm terän, äkkiseltään amatöörin näkökulmasta hyvä ostos. Millin heittoa tuntuu olevan sirkkelin liukumekanismissä mutta sen kanssa elää. Sen sijaan sain idean plagioida jossain mainoksessa näkemäni jiirisirkkelin pöydän pyörillä, olemassa olevaan Bilteman sirkkelipöytään. Autotallista löytyi isäni joskus 80-luvulla hankkimia pyöriä joista otin hyötykäyttöön kaksi kappaletta. Noissa oli sisämitta akselille 20mm. Puuilosta löytyi 19mm huonekaluputkea jolle taas 18mm vesijohtoputkikiinnikkeitä, tuohon vähän lisäksi M8 ruuvia, prikkaa ja mutteria sekä paketillinen saksisokkia niin syntyi tuollainen kuvan mukainen tuotos. Hinta ~15€ ei sisällä pyöriä.

                Oon aikasemmin kanniskellut sirkkeliä ja pöytää yhtenä pakettina. Nyt tuo siirtely helpottui aikalailla, hyvä modaus oli tuo pyörien lisäys.
                Attached Files

                Comment


                  #38
                  Onnistuneen näköinen viritys!

                  Comment

                  Working...
                  X