banner  

Palaa takaisin   Audifinns > Yleiset > Muu tekniikka
Audiclub.fi etusivulle forum

Muu tekniikka Kaikki autoihin liittymätön tekninen keskustelu. esim. rakentaminen, kodinkoneet, jne.

Vastaa
 
Työkalut Display Modes
saheva saheva ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #1  
Vanha 05.03.2011, 19:17 Sitruunahapon (ripulilääkkeen) testausta puhdistukseen

Piti kokeilla tuota sitruunahappoa ja toimivuutta jarruosien puhdistamiseen kun ei pienet "herkistelyt" ehkä enää auta.

Ensimmäinen kuva on lähtökohta. Sen verran vedin jarrukliinerillä pintoja puhtaaksi mahdollisista rasvoista, että happo pääsis kunnolla vaikuttamaan. Toinen kuva on lopputuloksesta ja olen kyllä todella tyytyväinen kun ottaa huomioon sen "vaivan", jonka tuo toimenpide vaatii. Kolmen päivän liuotuksen jälkeen pinta on harjattu kevyesti teräsharjalla puhtaaksi. Ei muuta.

Jarrusatulassa liuotus meni ihan samalla tavalla ja siinä etu verrattuna hiekkapuhallukseen on se, että arat paikat eivät saa siipeensä hiekkamyrskystä. Lisäksi kumiosien liuotus poistaa niistä ruostejäämät ja sitten suihkautus teollisuussilikonia niin taas on pehmeät kumit.

Saa muuten siirrellä muualle jos ei tänne oikein sovi.
Attached Thumbnails
Click image for larger version

Name:	008.jpg‎
Views:	5298
Size:	37,8 Kt
ID:	9422   Click image for larger version

Name:	samin autojuttuja 006.jpg‎
Views:	6444
Size:	72,1 Kt
ID:	9423  

Viimeksi muokannut saheva 05.03.2011 19:22 Perustelu: Täydennyksiä
-Maukka- -Maukka- ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #2  
Vanha 05.03.2011, 19:24

Näyttäisi olevan hyvää kamaa. Otsikko voisi toki olla parempi, saattaisi haulla löytyä paremmin. :)
nomoreford nomoreford ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #3  
Vanha 05.03.2011, 19:24

Kuinka vahvaa seosta käytit?
saheva saheva ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #4  
Vanha 05.03.2011, 19:43

Seos oli toki aika vahvaa, mutta toimii kyllä sillä 5-10%:n seoksella, mutta vaatii pidemmän ajan liuotukseen. Itsellä on joku 3-5 kilon purnukka tuota sitruunahappoa, joten en ollut niin hirveän tarkka sen seoksen suhteen, mutta jotain 20%:n luokkaa, ehkä. Joku sen otsikon jo muokkasikin:) hyvä niin...

Viimeksi muokannut saheva 05.03.2011 20:24
okkim okkim ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Tee-se-itse -mies
ACF jäsen
Moderaattori

  #5  
Vanha 05.03.2011, 20:52

Itsekin tuolla jotain puhdistelin, tallissa vaan ei ollut kovin lämmintä niin sai odotella kyllä viikon jos toisenkin. Lämpimässä se toimii varmasti paremmin. Helppoahan tuo on kuin mikä.
oliver oliver ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Vuoden kerholainen 2013

  #6  
Vanha 05.03.2011, 21:19

Eikös se nopeudu huomattavasti kun muutetaan elektrolyysiksi
siilimies siilimies ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #7  
Vanha 06.03.2011, 08:28

Aine on hyvä, on tullu kokeiltua. Tosiaan jos pystyy lämmittämään seosta niin puhdistus nopeutuu. Meillä oli vanha pata missä oli 5-10 % seos ja se pidettiin nuotiolla. Pientä osaa menee paljon kerralla. Hommasin aineen Agrimarketista Vitapol nimellä.
saheva saheva ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #8  
Vanha 06.03.2011, 09:26

Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja oliver Näytä viesti
Eikös se nopeudu huomattavasti kun muutetaan elektrolyysiksi
Nopeutuuhan se, mutta samalla poistuu mielestäni vaivattomuus tuosta toiminnasta. Itse laitan hanasta niin kuumaa vettä tulemaan kuin mahdollista ja sinne happo sekaan ja sen jälkeen huoneenlämmössä liuotus.
JM JM ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #9  
Vanha 06.03.2011, 09:56

Mä oon taas järkeillyt, että semmonen teräksinen kiinalainen ultraäänipesuri ja sitruunahappo vois olla kova sana. Ei tarttis edes harjata ;) Pesurissa kun olis vielä se veden lämmityskin.
rape rape ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #10  
Vanha 06.03.2011, 11:12

Muistakaa myös sellainen seikka, että alumiinia ei voi tai kannata putsata sitruunahapolla.Se nääs tummuu siinä prosessissa.
hoff4 hoff4 ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #11  
Vanha 06.03.2011, 12:23

Mistä citroën-happoa kannattaa kysellä, siis muualta kun apteekista?
saheva saheva ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #12  
Vanha 06.03.2011, 13:15

Omani hommasin myös tuolta Agrimarketista. ~20 €/3-5kg. En muista kumpi pakkauskoko oli kyseessä, mutta riittoisaa ainetta. Saa varmaan muistakin kaupoista, jotka ovat sikojen(ei asiakkaiden) tai hevosten hoidon kanssa tekemisissä.
Jusaberg Jusaberg ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Vuoden kerholainen 2015
ACF jäsen

  #13  
Vanha 07.03.2011, 09:37

Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja JM Näytä viesti
Mä oon taas järkeillyt, että semmonen teräksinen kiinalainen ultraäänipesuri ja sitruunahappo vois olla kova sana. Ei tarttis edes harjata ;) Pesurissa kun olis vielä se veden lämmityskin.
Meinasin ajatella aivan samaa. Kerron joku päivä tuloksia, että miten homma toimii.
mikaj mikaj ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #14  
Vanha 07.03.2011, 10:41

Vuosikymmenen olen kyllä tiennyt tästä sitruunahapon käyttötarkoituksesta, mutta ei ole tullut koitettua kun aatellut että ei sillä kuitenkaan oikeasti mitään tee. Sattumoisin Mini-forumin puolella on ihan samanmoinen ketju pari kuukautta sitten alkanut, ja tuo "puhdistusteho" on kyllä todella vakuuttavaa. Itsekkin olen tässä harkinnut että jos sitä kävisi säkin tuota ainetta hakemassa, vaikka hiekkapuhallusvehkeetkin löytyvät.

Ultraäänipesuriin on olemassa ihan niille tarkoitettua ruosteisille osille olevaa pesuainetta (fosforihappo näyttäisi olevan "vaikuttavana" aineena). Itselläni ei sitä ole, mutta toinen pesuaine on sen verran järeetä (Tickopur TR13) että alumiinia ei voi pestä, ja raudasta kyllä pieni hentoinen pintaruoste lähtee aika nopeesti. Täytyy kokeilla tuota sitruunahappoa joku ilta, ja toivoa ettei kiinalainen rosteriallas häviä pesurista :D
Kema Kema ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #15  
Vanha 07.03.2011, 11:14

Osia sitruunahapossa uitelleena sanoisin että Motonetin tiskille ja Annitrolia(fosforihappoa) muovipussiin.
oliver oliver ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Vuoden kerholainen 2013

  #16  
Vanha 07.03.2011, 11:49

Lainaus:
Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja oliver Näytä viesti
Eikös se nopeudu huomattavasti kun muutetaan elektrolyysiksi
Nopeutuuhan se, mutta samalla poistuu mielestäni vaivattomuus tuosta toiminnasta. Itse laitan hanasta niin kuumaa vettä tulemaan kuin mahdollista ja sinne happo sekaan ja sen jälkeen huoneenlämmössä liuotus.
Eipä se elektrolyysin teko tuohon kovin vaivalloista ole. Faijan hyllystä vanha akkulaturi virtalähteeksi, - kiinni puhdistettavaan kappaleeseen ja plussaan pala rosteripeltiä vastaanottajaksi.
saheva saheva ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #17  
Vanha 07.03.2011, 13:20

Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja oliver Näytä viesti
Eipä se elektrolyysin teko tuohon kovin vaivalloista ole. Faijan hyllystä vanha akkulaturi virtalähteeksi, - kiinni puhdistettavaan kappaleeseen ja plussaan pala rosteripeltiä vastaanottajaksi.
Mut se pointti vaivattomuudesta sopii ehkä omaan elämäntilanteeseen. Ei ole aina niin suunniteltuja nämä puuhasteluillat, joten ei haittaa, vaikka kamat jäisikin porisemaan happoon.

Viimeksi muokannut saheva 07.03.2011 14:23 Perustelu: kaikki uusiksi...
Jari74 Jari74 ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #18  
Vanha 07.03.2011, 18:35

Jeps, mulla "porisi" koko kesän monta isoa tynnyriä täynnä urssin osaa =) Kuhan jaksoi aina välillä käännellä ja huuhtoa niin tuli kuin uusia.

Tuosta käytiin myös aikoinaan keskustelua, mitä käy osille jos ne jää sinne pidemmäksi aikaa. No päädyin siihen tulokseen (mitä nyt kokeilin) että prosessi pysähtyy itsestään kun ruoste on kadonnut. Oikein pahasti ruostuneista tulee melko "rakeisia", mutta itse sitruunahappo ei noita osia syövytä vaan rakeisuus johtuu tuosta ruosteen häviämisestä...
mikaj mikaj ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #19  
Vanha 07.03.2011, 20:19

Pitihän sitä poiketa kotimatkan varrella olevassa Agrimarketissa... 5kg pönttö hieman päälle 30e. Ensivaikutelma hyvä, testiksi on kasa Mungan pultteja mitkä on kertaalleen pesty ultraäänipesurissa kovalla pesuaineella mikä vie todella hennon pintaruosteen pois, kunhan pesee riittävän kauan. No osa pulteista on tietenkin ollut sen verran enempi ruosteessa että ruostetta on ihan selkeesti, eikä niihin tuo kovempikaan pesuaine pystynyt mitään. Ultraäänipesuriin about 8% sitruunahappolios ja kokeilemaan. 30asteeseen kerkesi lios lämpeemään, kunnes meni hermot odotteluun ja laitoin pari pulttia testiksi pesuun. Samantien pulttien ympärystä ruskeena. 3min jälkeen pultit pois ja ei ruosteesta jälkeäkään.

[edit]Lisätääs kuvia, pultit oli samanmoisia, toista ollut pesurissa 3min. Teräslevy ja kompuran ilmansuodattimen kuppi 40min. Putkenpätkä oli testinä kuinka kauan kestää keltapassivoinnin poislähtö, kesti noin 30min [/edit]
Attached Thumbnails
Click image for larger version

Name:	IMG_9930.JPG‎
Views:	3205
Size:	127,4 Kt
ID:	9477   Click image for larger version

Name:	IMG_9934.JPG‎
Views:	3095
Size:	155,3 Kt
ID:	9478   Click image for larger version

Name:	IMG_9938.JPG‎
Views:	3074
Size:	79,6 Kt
ID:	9479   Click image for larger version

Name:	IMG_9941.JPG‎
Views:	3498
Size:	148,2 Kt
ID:	9480   Click image for larger version

Name:	IMG_9944.JPG‎
Views:	3223
Size:	171,2 Kt
ID:	9481  

Viimeksi muokannut mikaj 07.03.2011 21:15
Ilkka L Ilkka L ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #20  
Vanha 07.03.2011, 22:19

Lainaus:
Eipä se elektrolyysin teko tuohon kovin vaivalloista ole. Faijan hyllystä vanha akkulaturi virtalähteeksi, - kiinni puhdistettavaan kappaleeseen ja plussaan pala rosteripeltiä vastaanottajaksi.
Tämä ihan hyvä, mutta pikkuisen riskialtis menetelmä. Vaarana hallitsematon elektrolyysi (12v melko suuri potentiaaliero anodin ja katodin välillä) joka voi mm. aiheuttaa pistemäisiä syöpymiä/kappaleen dematerialisoitumista yms :)

Lämpö on hyvä ja melko turvallinen prosessin kiihdytyskeino. Joku +30C lämpötila verrattuna viileän autotallin lämpöön, nopeuttaa puhdistusta aika huomattavasti.
MJF MJF ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #21  
Vanha 07.03.2011, 22:59

Paljon on tullut sitruunahapossa uitettua, hyvin lähtee ruosteet kun saa vaan upotettua. Valiantin päältä ja sisältä ruosteinen lohkokin tuli mukavan puhtaaksi. Satelliten katossa on pistesyöpymää yli asti ja sitä nyt ei saa upotettua mihinkään :D Penslasin illalla tallilta lähtiissä Dinitrolin Annitrolia (fosforihappo) kerroksen ja muovin päälle, saa nähä mitä sieltä aamulla paljastuu...

E: Eipä tullu mitään tuosta kokeilusta, ei ohut kerros riitä. Kuivui vaan pellin pintaan.

Viimeksi muokannut MJF 08.03.2011 12:59 Perustelu: Tuloksia
Ampenaattori Ampenaattori ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #22  
Vanha 08.03.2011, 08:33

Joskus olen putsannut ruosteisia peltivanteita tuolla eletrolyysi menetelmällä. Oli pelkällä vesi/ruokasooda seoksella se minun testaus. Lähti ihan yhdessä yössä paksukin ruoste irti niiltä kohdin missä anodi ja katodi olivat lähimpänä toisiaan (12V laturilla). Ehdottomasti kokeilen joskus hapon kanssa tuota samaa. Pitääköhän happoseokseen vielä lisätä sitä soodaa jos meinaa eletrolyysiä saada käyntiin, vai johtaako se happoliuos sähköä jo siltään? Jos isommin haluaa kokeilla tuota eletrolyysiä niin kannattaa muistaa että reaktiossa vapautuva kaasu (ilmakuplat) on muistaakseni vetyä, joka on palavaa ja herkästi syttyvää kaasua. Eli ilmanvaihto kuntoon ja nortit sammuksiin!
AnLe AnLe ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #23  
Vanha 08.03.2011, 08:45

mulla ois tota anitrollia purkki, uskaltaisko sitä ultaäänipesuriin laittaa?
oliver oliver ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Vuoden kerholainen 2013

  #24  
Vanha 08.03.2011, 10:55

Jos ruokasoodaa ja happoa sekoittaa, tulee neutraalia. Sooda on emäs.
Ampenaattori Ampenaattori ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #25  
Vanha 08.03.2011, 17:33

Tietääkseni tuon soodan tarkoitus oli saada vesi johtamaan sähköä paremmin. Tekeekö happo saman vai mitä sinne kannattaa laittaa hapon kaveriksi? Kemia ei todellakaan ole vahvinta alaani.
alpi alpi ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #26  
Vanha 08.03.2011, 18:55

Happo tuottaa vesiliuokseen ioneja, eli johtaa sähköä sinällään.
Ampenaattori Ampenaattori ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #27  
Vanha 08.03.2011, 19:03

Semmonen jäi vielä vaivaamaan että mitä tekemistä tuolla hapolla on ripulin kanssa? Minä en ainakaan ryvettynyttä reikääni lähtis hapolla parantelemaan.
jta jta ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen
Admin

  #28  
Vanha 08.03.2011, 19:08

Vitapol: Sitruunahappo 99%, käyttö ripulin ehkäisyyn.
4Ringspeed 4Ringspeed ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #29  
Vanha 09.03.2011, 01:16

Annostus lienee tuossa hoitokäytössä jossainmäärin tarkkaa, ettei tule lääkkestä ikäviä sivuvaikutuksia :-)
saheva saheva ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #30  
Vanha 09.03.2011, 06:11

Ei sitä viitsi kerralla montaa murusta suuhun laittaa. On sen verran kirpeää, mutta kun pitää kirpeämmistä karkeista niin hapotettaessa sitä popsii murusia suuhun paremman puutteessa.

Lähinnä tuota annetaan ennaltaehkäisyksi porsaille kun siirrytään "tissimaidosta" kiinteään ruokaan.
Teemu M Teemu M ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #31  
Vanha 09.03.2011, 06:38

Onko toi vahvempaa mitä apteekista saatava sitruunahappo?
Sitä testasin ja vaikka ruosteiset osat oli siinä monta päivää, niin tulos ei ollu lähellekään sitä mitä näissä kuvissa.
Ampenaattori Ampenaattori ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #32  
Vanha 09.03.2011, 08:49

Mites tommonen liuos kannattaa järkevästi sitten joskus hävittää? Onko ongelmajätettä vai saako kaataa suoraan luontoon?
kaan kaan ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #33  
Vanha 09.03.2011, 13:01

käyttöturvallisuustiedotteen sitruunahappoa mukaan ei saisi laittaa viemäriin vaan hävitetään ongelmajätteenä. Yhden ruohonleikkurin runko puhdistin kokeilumielessä. Irroitti maaliakin jos alla oli ruostetta eli tuonkin puolesta ei ehkä mielekästä kipata viemäriin. Hyvin lähti kun harjaili välillä.
Tuosta rosterin käytöstä elektrolyysissä varoittelevat ettei kovin turvallista kun se keltainen mössö on (muistaakseni cromi6 tms) erittäin myrkyllistä syöpää aiheuttavaa. Neitelin ja käytin tavallista lattatankoa, toimii silläkin vaikka hitaammin kuin rosteri.
Agrin kama on samaa kuin apteekin mutta huomattavasti halvempaa. Motonetin fosforihappoa en ole oikein osannut käyttää, ei ottanut mitään irti, varmaan pitäisi upottaa eikä sivellä. Jotkut tekevät kuulemma liisterin kanssa tahnan että saa pysymään pystyillä pinnoilla.
Hauska homma itseasiassa viikko sitten pohdittiin tuon sitruunahapon käyttöä ultraäänipesurin kanssa, eli käsitin että se toimi mikaj?
mikaj mikaj ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #34  
Vanha 09.03.2011, 14:38

Toimii ultraäänipesurissa erinomaisesti, ainakin tuollaiset pikkuruosteiset osat mitä oon nyt kokeillut. Koitan tänään ettiä jonkun reippaasti ruostuneen osan niin katotaan mitä tapahtuu, ei luulisi olevan hirvee ongelma tollaisen osan löytyminen mun tontilta.
jannekk jannekk ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Vuoden kerholainen 2016
ACF jäsen

  #35  
Vanha 09.03.2011, 17:02

Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Ampenaattori Näytä viesti
Mites tommonen liuos kannattaa järkevästi sitten joskus hävittää? Onko ongelmajätettä vai saako kaataa suoraan luontoon?
Neutraloi se soodalla. Tosin hapon emäksellä neutraloimiseen liittyy tietty pieni rähjähdyksen riski :)

Kannattaa myös lukea kemikaalikortti .

Viimeksi muokannut jannekk 09.03.2011 17:10 Perustelu: Lisätty linkki.
gedu gedu ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #36  
Vanha 10.03.2011, 07:35

Soodan kanssa varovasti sitten, ettei tosiaan kuohahda silmille siltä pöntöstä.
mikaj mikaj ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #37  
Vanha 10.03.2011, 07:56

Yllätävän haastavaa oli kyllä löytää kunnolla ruosteista osaa, olen suht kaikki hiekkapuhaltanut jo joutessani. Ei tuo jarrusatulakaan nyt missään kamalassa kunnossa ollut, mutta totaalisen jumissa ainakin oli. 3tuntia ultaäänipesurissa ja alkoi olemaan suht puhdas, mutta pistin vielä tunnin lisää aikaa pesuriin + 7tuntia sai vaan makoilla lämpöisessä vedessä yön yli. Parasta ehkä on, että enää se ei ole jumissa, jarrupalatkin tippuivat itsestään pois :)
Attached Thumbnails
Click image for larger version

Name:	IMG_9956.jpg‎
Views:	3413
Size:	51,8 Kt
ID:	9496   Click image for larger version

Name:	IMG_9970.jpg‎
Views:	3681
Size:	75,2 Kt
ID:	9497  
saheva saheva ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #38  
Vanha 10.03.2011, 17:09

Tulipas tuossa mieleen ja siinä sivussa mietin alumiinin puhdistusta. Aikoinaanhan kotona käytettiin alumiinisia astioita ja raparperia keitellessä kattila kiillottui, joten olisiko siinä oksaalihapossa ratkaisu alumiinin kiillottamiseksi?
jannekk jannekk ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Vuoden kerholainen 2016
ACF jäsen

  #39  
Vanha 10.03.2011, 18:50

Jo vain, oksaalihappo on suhteellisen tehokasta alumiiniosien puhdistamisessa.
Ampenaattori Ampenaattori ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #40  
Vanha 10.03.2011, 19:33

Minkäs elukoitten laksatiivina sitä oksaalihappoa käytetään, eli mistä sitä saa? Ja kuinka jämäkällä seoksella kannattais lähteä kokeilemaan?

Viimeksi muokannut Ampenaattori 10.03.2011 19:34 Perustelu: lisäys ja tarkennus
saheva saheva ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #41  
Vanha 10.03.2011, 20:18

Näköjään apteekista ovat jotkut hommanneet, mutta on varmaan sitten edullista. Samaan hintaan suhauttaa jonnekin lämpimään maahan, juo siellä viikon viinaa ja tulee raparperitukku kainalossa takaisin.
Roni Roni ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #42  
Vanha 10.03.2011, 22:44

Algol nimisestä yrityksestä sain aikoinaan ilmaiseksi yhden "näytesäkin" (25kg) oksaalihappoa, ei ole vielä päässyt loppumaan. Heiltä sitä ainakin löytyy, toki eräkoko voi olla hieman iso ja eivät varmaankaan edes kuluttaja kauppaa harrasta.
Veneliikkeistä sitä löytyy todnäk kaikista myös jossain muodossa ja toki samanluokan ryöstöhintaan kuin apteekista.
Aine toimii todella hyvin veneissä puhdistaen kaikki vesiraja pinttymät yms.
Kema Kema ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #43  
Vanha 11.03.2011, 07:58

veteraanomopoilufoorumilta löytyi:

oksaalihappo alumiini-osille sekä sinkityille 1kg/15€
fosforihappo 33%+ruosteenesto 1L /15€
fosforihappo 85% 1L /15€ on neste ominaispaino 1,69 ELIKKÄ LITRASSA ON 1,69KG
sitruunahappo 100% 1kg/9€

info@laspek.com
www.laspek.com
4Ringspeed 4Ringspeed ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #44  
Vanha 15.03.2011, 00:21

Mitenkäs tuo oksaalihappo, sopiiko se myös rautaosille ruosteenpoistoon ja jos vertaa tehoa / turvallisuutta sitruunahappoon, niin millaisesta erosta on kysymys?
Jusaberg Jusaberg ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Vuoden kerholainen 2015
ACF jäsen

  #45  
Vanha 29.03.2011, 15:56

Miten on sitruunahappopesun jälkeen kappaleita puhdisteltu? Tarviiko happojäämät pestä jollain pois esim. ennen maalausta?
matrikkel matrikkel ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen
Moderaattori

  #46  
Vanha 30.03.2011, 07:51

kuumalla vedellä ja sitten johonkin lämpimään kuivamaan ettei tule ruskeaa filmiä päälle.
mikaj mikaj ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #47  
Vanha 30.03.2011, 08:46

Tuosta sitruunahappokylvystä jää pahasti ruostuneiden osien pintaan musta kalvo, ensimmäisistä osista poistin sen ihan mekaanisesti nylonharjalla tai rätillä vedellä osia huuhdeltaessa. Eilen vaihdoin normaali pesuaineliemet ultraäänipesuriin ja piruuttani kokeilin tiputtaa hapotuksen jälkeen tummentunteen osat sinne, parissa minuutissa tuo musta pinta lähti pois, ja puhdas teräs esillä.

Kokeilin myös ilman ultraääntä, ihan vaan huljutella pesuaineliemessä, hyvin lähti pois sitenkin.
MJF MJF ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #48  
Vanha 30.03.2011, 14:05

Liian kauan oot uittanu kerralla jos mustaksi menee, huuhtelua välillä.
mikaj mikaj ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #49  
Vanha 30.03.2011, 14:39

Tjaah, tunnissa poistui ruosteet vanteiden teräsholkeista, mutta myös oli sen jälkeen mustat/tummat. Sen jälkeen parin minuutin pesu normaalissa pesuainelimessä niin oli puhdas ruosteeton teräs. En mä kerkee niitä tossa ekan tunnin aikana montaa kertaa huuhtelemaan, mielestäni helpompi sitten jälkeenpäin dipata normaaliin pesuaineeseen.
kaan kaan ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #50  
Vanha 11.05.2011, 14:41

Huippukamaa, viimeksi tuli putsattua talvirenkaiden pultit kun sattui litkut olemaan vieressä, kiva kiertää ruosteettomat pultit syksyllä.
valtsu valtsu ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #51  
Vanha 11.05.2011, 15:19

Mistä ootte muute ostanu tuota sitruunahappoa, vois ostaa ison kanisterin ja samalla kehua emännälle, että saa kahvinkeittimenki puhtaaksi! :)
taski taski on kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #52  
Vanha 11.05.2011, 15:30

Pienet erät apteekista (jauhe).
kaan kaan ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #53  
Vanha 11.05.2011, 15:46

Agrimarketista. n25 € 5kg, kohta teen varmaan aamupuurotkin tuosta. Täytyykin tehdä tymäkämpi annos ja kokeilla vanteiden putsaukseen joku kerta
retulainen retulainen ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #54  
Vanha 11.05.2011, 22:56

Apteekista kilo maksoin parivuotta sitten noin 13€.
valtsu valtsu ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #55  
Vanha 12.05.2011, 08:14

Miten sitruunahappo reagoi Akryylin kanssa?
oliver oliver ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Vuoden kerholainen 2013

  #56  
Vanha 12.05.2011, 08:36

Ei mitenkään
Jari74 Jari74 ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #57  
Vanha 12.05.2011, 10:15

Jos joku tarvitsee pääkaupunkiseudulla sitruunahappoa, niin mulla on tallissa tuota jokunen kilo (~7kg). Oma projekti ei enää tuota kaipaa ja pitäisi muutenkin saada tallia tyhjennettyä. Privalla saa kiinni..
valtsu valtsu ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #58  
Vanha 12.05.2011, 17:06

Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja oliver
Ei mitenkään
Varma kanssa? Ajattelin tossa vanhan näytönohjaimen blokin puhdistella tolla liottimella. Mites toi fosforihappo? Onko yhtä hyvää kamaa. Motonet olis lähempänä ku Agrimarket
haraldh haraldh ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #59  
Vanha 12.05.2011, 18:00

Mitenköhän tuo sitruunahappo toimisi veneen lasikuituisen kannen puhdistukseen? Syökö se esimerkiksi alumiiniset ja happoset helat alta aikayksikön pois, vai olisiko joku muu happo parempi tuohon?

Oksaalihappo lienee se, mitä noissa kansien puhdistuksessa käytetään mutta sitä ei saa säkkikaupalla agrimarketista. Vai saako?
4Ringspeed 4Ringspeed ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #60  
Vanha 14.05.2011, 12:07

Saiko tuota oksaalihappoa esim. 5kg eränä vähän edukkaamin jostain?
Huhun mukaan venefiksaajat käyttää tuota oksaalihappoa omassa työstään, joten jos sattuu paja olemaan jossain lähimaastossa, niin sieltä toki saattaisi saada pienemmän erän puhdistustarkoituksiin.
JM JM ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #61  
Vanha 22.05.2011, 10:14

Täällä vähän fosforihapolla aikaan saatuja tuloksia:

http://jakoavain.wordpress.com/2011/...us-ruosteesta/
T.Hell T.Hell ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #62  
Vanha 07.06.2011, 08:32

Mitenkä kannattaisi jarrusatulat happoon laittaa? Antaako olla sylinteri kiinni ja muutenkin kokonaisena pakettina, vai purkaa osiin?
kiesel kiesel ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #63  
Vanha 08.06.2011, 00:36

joskus kans ittekki kokeellu ja hyväksi torettu poing
Jonde Jonde ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #64  
Vanha 08.06.2011, 02:11

Itse olen laittanut ihan tiivisteineen päivineen, ehjät tiivisteet pitää veden ulkopuolella ja sisuskalut kunnossa. Jos taas on tarkoitus kunnostaa ihan alusta alkaen ja rikkinäiset/poistetut tiivisteet, niin purkaisin osisksi.
T.Hell T.Hell ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #65  
Vanha 08.06.2011, 07:35

Mietinkin että jos tiiviste on vaan kunnossa, niin ei varmaankaan haittaa jos kaikkineen päivineen laittaa muhimaan, niinkuin Mikaj:kin tuolla oli tehnyt. Eiku kokeilemaan...
mikaj mikaj ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #66  
Vanha 08.06.2011, 16:52

Mulla nyt oli vaan joku romusatula kyseessä, minkä testin vuoksi laitoin liemeen muhimaan. Oman kokemuksen mukaan tuolla pölytiivisteen takana on aina niin paljon ruostetta, että itse repisin sen pois ennen satulan upottamista happoon. Pölytiiviste ei kuitenkaan 99% varmuudella pidä happoa poissa sen sisältä, joten se on jossain vaiheessa kuitenkin pakko ottaa irti että pääsee edes huuhtelemaan/uusintarasvaamaan sen sisältä rautaosat.
matrikkel matrikkel ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen
Moderaattori

  #67  
Vanha 08.06.2011, 17:44

Tota, kyllä se happo syö puhdastakin metallipintaa.

Huomasin kun sormesta oli jäänyt rasvaiset sormenjäljet puhtaisiin peltipintoihin, niin happo syövytti ympäriltä metallia ja nyt näppi-ID:t on ikuistettu lötkön downpipen lämpökilpiin. Tosin muhivat lämpömaalin alla.

Eli noita pintoja mitä ei halua syövyttää niin voisikohan vaseliini tai maali toimia suojaavana kerroksena, kuten esim. piirilevyjen syövytyksessä?
Joker Joker ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #68  
Vanha 08.06.2011, 23:02

Suojatkaa sylinterit kun jarrusatuloita putsailette, sylinterit ovat joskus alumiinilla pinnoitettuja ja silloin käy huonosti.
T.Hell T.Hell ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #69  
Vanha 09.06.2011, 14:14

Ehkä sitten purankin sen satulan. Saapahan kaikki ruosteet veks.
Näkeekö alumiinipinnoituksen sylinteristä? C4 S4:n etusatula kyseessä.

OT:na sen verran, että olisiko linkkiä tms. kuinka helpoiten satulan purku onnistuu?
T.Hell T.Hell ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #70  
Vanha 20.06.2011, 09:15

Kysellään vielä. Onko kenelläkään tuohon annostukseen jotain hyvää nyrkkisääntöä? Keittiövaakaa ei ole, joten X grammaa/ X litraa on vähän hankala. Onko mitään muuta, esim. ruokalusikallinen tms. / X määrä vettä?

Toinen kysymys koskee C4 kopan iskarin tolppaa. Tolpassa napa ja sen myötä laakerikin kiinni. Laakeri ei varmaankaan tykkää jos koko helahoidon upottaa happoon?

Toisaalla sanottiin että alumiini tummuu hapossa, onko siitä jotain muuta haittaa. Siis jos tuo jarrusylinteri on pinnoitettu alumiinilla, niin tummuminenhan ei itsessään haittaa, mutta tuleeko jotain muuta ongelmaa?
Jack Jack ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #71  
Vanha 20.06.2011, 09:26

No muiden mittaustavoista en tiedä, mutta itse olen käyttänyt noin 5% vahvuista seosta eli 0.5dl happorakeita/1l vettä, ja hyvin on ruosteet lähteneet, lämpö nopeuttaa prosessia.
JM JM ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #72  
Vanha 20.06.2011, 11:00

iPhoneen sai ainakinakin jonkun seosten prosenttilaskurin, jolla sai kätevästi laskettua noita juttuja, jos laiskuus alkaa vaivaamaan.
Joker Joker ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #73  
Vanha 20.06.2011, 12:14

Alumiinipinnoite 10% sitruunahapossa liukenee kokonaan pois tarpeeksi pitkässä käsittelyssä, "tummuminen" on vähättelyä. Ei kannata sylinteriä sisältä hapottaa, koska siihen ei ole tarvetta, jos taas se on siinä kunnossa että olisi tarvetta, niin kannattaa harkita satulan vaihtoa. Tapanin mittasääntö on riittävän tarkka.
matrikkel matrikkel ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen
Moderaattori

  #74  
Vanha 30.06.2011, 19:44

Jos enempi ruostetta niin hyväksi on havaittu tehdä kylläinen liuos lämpimään veteen. Ruoste oikein kiehuu pois.
J_ones J_ones ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #75  
Vanha 30.06.2011, 20:15

Älkäähän sitten tehkö sitä virhettä, että laitatte sinkkipainevaluosia soppaan. Tulee nimittäin sanomista. Onneksi ei ollut kovin tärkeitä osia, mutta kuitenkin.

Tällä hetkellä possun alatukivarret käymässä, huomenissa ehkäpä pois ja maalit päälle.
Joker Joker ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #76  
Vanha 30.06.2011, 21:36

Yksi vinkki vielä. Sitruunahappokylvyn jälkeen rauta saa ruostehärmän silmän räpäyksessä pintaansa, miltei heti kuivuttuaan. Olen huomannut hyväksi keinoksi kastaa tai pensselöidä hapotettava osa fosforihapolla sitruunahappokylvyn ja puhdistuksen jälkeen. Ruostehärmä kiehahtaa pois, jos sitä on. Voi jättää sen jälkeen vaikka sateeseen, kun rautafostaatti-kerros suojelee korrolta. Pelkästään sitruunahapotettu osa taas ruostuu pelkän huoneilman kosteudessa. Fosforihapolla tarkoitan Dinitrolin Annitrollia Motonetistä, mutta aiempana on linkki mistä saa sitä itseään.
mikaj mikaj ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #77  
Vanha 30.06.2011, 22:44

Ei mulla ainakaan ole tullut näkyvää ruostetta kuukausienkaan jälkeen, toki mikroskoopilla havaittavaa varmasti on. Ihan suoraan vain testiosat ovat nostettu lämpimästä sitruunahaposta pois, ja rätillä kuivattu (eli ei edes huuhdeltu happovettä pois).
Joker Joker ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #78  
Vanha 30.06.2011, 23:04

Varmaan pintaan jäänyt happo suojaa. Vesipesun jälkeen ottaa ruostetta, ainakin minulla.
J_ones J_ones ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #79  
Vanha 30.06.2011, 23:09

Happohan poistaa pinnasta kaiken, mukaan lukien pinnoituksen niin kyllä siihen ruoste ottaa kiinni aika nopeesti. Itse olen lähinnä alumiiniosia hapotellut. Tuota fosforia voisi kyllä kokeilla, ei varmaan haittaa vaikka alumiinin niskaan tuota laittelee?
T.Hell T.Hell ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #80  
Vanha 01.07.2011, 07:55

Huomasin kanssa tuon että pikkuruoste iskee nopeasti. Itellä tuli yön aikana semmosta pikku väriä pintaan. Muutamaan pikkuruuviin suihkautin testimielessä kevyen tervaharson päälle, katotaan kuinka pitkälle sen suoja riittää...
T.Hell T.Hell ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #81  
Vanha 29.07.2011, 15:41

Tuosta hävityksestä tuli mieleen nyt kun osia on tullut kylvetettyä ja maalailtua, niin melkosta mönjää jättää kyllä jälkeensä ämpärin pohjalle. Kun hapon neutraloi tai laimentaa niin paljon että sen voi vaikka viemäriin kaataa, niin millä se kannattaisi suodattaa? Pahimpia mömmöjä ei viittisi meinaan järjestelmään nakata...
JM JM ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #82  
Vanha 29.07.2011, 16:22

Laske vaikka kahvinsuodattimen tai sukkahousujen läpi. Joku kangas varmaan ajaa asian myös. Sen voi sitten kääräistä nyyttiin ja viedä kaatopaikalle.
alpi alpi ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #83  
Vanha 29.07.2011, 18:27

Mitä se sitruunahapon ja ruosteen lopputuote edes on? Kerran jäi purkillinen lientä kuivumaan, nesteen kuivuttua kokonaan jäljellä oli kovaa ja kiteistä mustaa ainetta. Murskasin aineen että saisin sen pois purkista, sellaista kiiltävää hilettä siitä tuli.
Pitkänen Pitkänen ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #84  
Vanha 22.04.2012, 11:48

Pistin vähän ässän jarruja myyntikuntoon. Levyt ja palat oli n.15h 10% liuoksessa ja jarrukliinerin ja teräsharjan jälkeen näyttävät tältä. Satulat menivät vasta tänään aamupäivällä kylpyyn niin niistä kuvia huomisella.

Yllättävän paljon ääntä tuottaa tuo sitruunahapon kanssa kylpyhuoneessa pelaaminen, nimittäin muijasta :D Muuten on kyllä huipputavaraa.

EDIT: Laiskuuttani kylvetin satulat samassa liemessä missä levyt ja palat, lisäsin vaan käytettyyn seokseen pari litraa vettä ja lisää happoa ja jonkun 7h ne siellä oli mutta selvästikään teho ei ole samanlaista kun ihan puhtaaseen veteen tehty liuos. Joten satuloista ei ole kuvia tulossa, pintaruosteet kuitenkin lähti ja uusi maali on jo päällä :)
Attached Thumbnails
Click image for larger version

Name:	2012-04-22 11.07.40.jpg‎
Views:	2815
Size:	265,8 Kt
ID:	15842   Click image for larger version

Name:	2012-04-22 11.07.55.jpg‎
Views:	1492
Size:	188,6 Kt
ID:	15843   Click image for larger version

Name:	2012-04-22 11.08.39.jpg‎
Views:	1533
Size:	247,0 Kt
ID:	15844   Click image for larger version

Name:	2012-04-22 11.09.10.jpg‎
Views:	1579
Size:	297,2 Kt
ID:	15846   Click image for larger version

Name:	2012-04-22 11.00.15.jpg‎
Views:	1418
Size:	243,6 Kt
ID:	15867   Click image for larger version

Name:	2012-04-22 11.08.51.jpg‎
Views:	2047
Size:	227,6 Kt
ID:	15868  

Viimeksi muokannut Pitkänen 22.04.2012 20:09
Apo11o Apo11o ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #85  
Vanha 23.04.2012, 11:28

Toimii muuten yllättävän hyvin liisterin ja annitrolin sekotus ruosteita poistaessa isoilta pinnoilta mitä ei voi upottaa. huuhdellessa vaan varottava tosissaan silmiä nimittäin kirvelee.
mikaj mikaj ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #86  
Vanha 23.04.2012, 11:56

Sitruunahappoliuoksen lämpötila vaikuttaa ekspotenttiaalisesti tehoon, se on tullut huomattua. 60asteen jälkeen alkaa pikaisempi ruosteenpoisto.
haraldh haraldh ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #87  
Vanha 23.04.2012, 11:56

Käsittelin eilen purjeveneen valurautaköliä juuri tuolla fosforihapolla. Itse käytin CRC Rust Remover nimistä kamaa, sekoitin 1:2 veteen ja lisäsin muutaman ruokalusikallisen perunajauhoja. Pinta puhdistui selvästi sillä.

Olen vuosien saatossa huomannut että valurauta meressä ei pysy kukkimatta ellei happokäsittele ennen epoksointia. Eli suosittelen että käsittelette ensin sillä sitruunahapolla jos on tarvetta puhdistaa rankemmin, ja sitten fosforihappokäsittely päälle.
Pitkänen Pitkänen ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #88  
Vanha 23.04.2012, 13:02

Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja mikaj Näytä viesti
Sitruunahappoliuoksen lämpötila vaikuttaa ekspotenttiaalisesti tehoon, se on tullut huomattua. 60asteen jälkeen alkaa pikaisempi ruosteenpoisto.
Huomasin, tuli saunottua levyjen ja palojen kanssa. Siellä ne lauteiden alla iloisesti porpotteli :)
Lipponen Lipponen ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #89  
Vanha 23.03.2013, 16:17

Mekin testailtiin noita kemiallisia puhdistusmenetelmiä tänään. Kohteena olivat alumiiniset spacerit ja vaikuttavana aineena Putkireiska (natriumhydroksidi ph. 12)

Ensimmäinen lätty käsiteltiin pesuhuoneessa, mutta huomattiin, että käryt tuppaa ryvittämään. Seuraavat kolme käsiteltiin ulkona, jolloin tuuletus pelasi paremmin.

Resepti oli siis seuraava:
-Putkireiskaa
-pari muoviämpäriä
-keittiösieni
-kumihanskat
-Sinolia

Lähtötilanne lätyille oli siis tämä:
Click image for larger version

Name:	IMG_2539.jpg
Views:	1019
Size:	134,5 Kt
ID:	21147

Lorautettiin Putkireiskaa ämpärin pohjalle muutama desi. Sen jälkeen laskettiin spaceri lätty varovasti aineeseen muhimaan. Reaktio oli noin parissa minuutissa videon osoittamassa tilassa.


Kun lätty oli uinut noin 5min ainessa välillä käännettynä, nostettiin se tyhjään ämpäriin ja päälle valutettiin hanakuumaa vettä.
Vedestä lätty nostettiin juoksevan veden alle (tässä vaiheessa vielä kumihanskat kädessä) ja huuhdottiin siinä hetki.
Tämän jälkeen otettiin keittiösieni kauniiseen käteen ja ruvettiin hinkkaamaan rutosti.


Alumiinin pintaanhan tulee emäksessä tumma oksidikerros, joka kuitenkin lähtee kevyesti hankaamalla pois. Kas näin.
Click image for larger version

Name:	spaceri.jpg
Views:	1068
Size:	136,7 Kt
ID:	21148
Lopputuloksessa huomaa parannusta tapahtuneen.
Click image for larger version

Name:	spaceri2.jpg
Views:	1272
Size:	152,1 Kt
ID:	21149

Lopuksi lätyt pyyhittiin kevyesti Sinolilla. Tämän pitäisi muodostaa pintaan suojakalvo.

Huomion arvoista on myös se ettei tässä testissä lämmöllä ollut reaktionopeuteen kovinkaan suurta vaikutusta. Ensimmäinen käsittely oli tosiaan sisätiloissa, ämpäri lattialämmitteisen laatan päällä (+25°c?) ja seuraavat kolme olivat hankeen isketyssä ämpärissä.
Putkireiskan etuina on helppo hävitettävyys. Viemäriinhän tuo on alunperinkin tarkoitettu.
kapaz kapaz ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #90  
Vanha 23.03.2013, 19:21

En muista mikä projekti oli töissä, mutta tuolla putkireiskalla saatiin eloksointi alumiinista veks, toki vaati hieman paperilla pyyhkimistä.

Tuo Sinolin muodostama suojakalvo, on taas mielestäni huuhaata, koska itse ainakin käytän sinolia leikkausnesteenä alumiinin kanssa työskennellessäni.

Toki voin olla väärässä, kuten useasti olen, mutta kuitenkin.
okkim okkim ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

Tee-se-itse -mies
ACF jäsen
Moderaattori

  #91  
Vanha 23.03.2013, 23:14

Onpas Lipposella komeat kynsilakat ;)
Hartsi Hartsi ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #92  
Vanha 04.04.2013, 11:26

Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja okkim Näytä viesti
Onpas Lipposella komeat kynsilakat ;)
Vai onko pistäny muijan töihin? :)
alpi alpi ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #93  
Vanha 04.04.2013, 11:54

Raemuotoista kaliumhydroksidia (viemärin avausrae) on tullut käytettyä alumiiniosien kirkastukseen. Mielestäni sen kanssa ei ole tuota tummaa kalvoa juuri muodostunut, korkeintaan vaalea kalvo, joka lähtee pesemällä.

Noissa nestemäisissä putkireiskoissa on monesti väriaineita mukana, en tiedä vaikuttaako nuo asiaan.

Sekin kannattaa huomioida, että liuos kuumenee jatkuvasti eksotermisen reaktion takia, ja reaktio saattaa lähteä ns. käsistä. Sekoitussuhteet kannattaa pitää siis melko alhaisina, ettei lämpöä synny enempää kuin sitä ehtii liuoksesta poistumaan.

Viimeksi muokannut alpi 04.04.2013 12:02
Lipponen Lipponen ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #94  
Vanha 04.04.2013, 15:03

Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja Hartsi Näytä viesti
Vai onko pistäny muijan töihin? :)
No oikeastaan muija pisti minut töihin.

Nyt kun alpi mainitsi niin taisi olla hieman sinertävää tuo käyttämämme viemärinaukaisuaine. Sekoitussuhteena meillä oli ihan raaka Putkireiska. Ämpäri oli tosiaan tökätty hankeen joten se saattoi hillitä tuon reaktion yltymistä.
Anamonta Anamonta ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #95  
Vanha 05.04.2013, 10:28

Itsekkin joskus kerrostalossa kylpyammeessa alumiinisen tietokonekotelon pinnoituksen irroitin jollain vastaavalla viemärin avaus -aineella.
Silloin tuli opittua:
-Älä tee sisällä, melko tujua käryä tulee ja paljon
-Seos-suhde on tärkeä. Liian laimea ei tapahdu mitään, liian raju seos taas pisti koko ammeen kiehumaan. Sopivaa suhdetta en tietty enää muista, mutta eipä se ulkona hirveästi haittaa kokeilla.
-Lämpöä tulee aika paljon jos seos on raju. Kotelo oli ihan tulikuuma noin 10min porisemisen jälkeen.
-Pieni kalvo siitä jäi, ei kyllä mielestäni kauhean tumma. Vähän jotain hiomatahnaa kun näytti niin johan kiilsi mukavasti.
-Vahvalla seoksella löytää oman sisäisen lapsen kun nauraa kippurassa kun amme kuhisee kuin pahimmassakin vanhassa kauhuleffassa.
peeki peeki ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #96  
Vanha 06.02.2014, 22:48

Mikä olisi sopiva pesuaine alumiinille ultraäänipesuriin? Meinaa tulla aina suht tummia osia pesurista... Hain nyt lähinnä sitä alumiinin orkkisväriä ja noita huokoisia/ röpelöpintaisia osia on aika hankala kiilloitella..
Ukkopaha Ukkopaha ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #97  
Vanha 14.02.2014, 15:26

Tuossa jarrusatuloita liottelin sitruunahapossa ja laiskuuttani/tyhmyyttäni en sekoittanut rakeita kunnolla veteen. Nyt on sitten jarrusatuloihin tarttunut melko piukkaan kiinni nuo sitruunahapporakeet. Isommilta pinnoilta tuon sai teräsharjalla jotenkuten pois, mutta miten tuo lähtee noista vaikeammista koloista pois? Saisiko noita jotenkin liotettua irti? Laitoin ne nyt lämpimään veteen ja ihmettelen myöhemmin että tapahtuuko mitään.
jarpale jarpale ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #98  
Vanha 04.08.2014, 19:39

Ilmeisesti aika monelle on kertynyt kokemusta jarruosien puhdistamisesta. Kiinnostaisi tietää, miten puhdistetut osat pitää suojakäsitellä puhdistuksen jälkeen. Oletteko saaneet ruosteen pysymään poissa?
aakman aakman ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille

ACF jäsen

  #99  
Vanha 11.11.2017, 14:08

Lainaus:
Alkuperäinen kirjoittaja jannekk Näytä viesti
Neutraloi se soodalla. Tosin hapon emäksellä neutraloimiseen liittyy tietty pieni rähjähdyksen riski :) [/url].
Hävittäminen, kerratkaapa vielä :) jos 10% liuokseen lisää x määrän vettä niin senkö voi sitten sitten voi viemäriin laittaa vaikka pari prosenttisena? Oliko tuosta soodalla neutralisoimisesta luotettavaa tietoa? Ei olis ihan älytön homma viedä kaatopaikan ilmaiselle ongelmajätepuolelle, mutta oma vaivansa kuitenkin...
jannes jannes ei ole kirjautuneena
Nimeä ei näytetä kirjautumattomille käyttäjille


  #100  
Vanha 11.11.2017, 15:33

Viemäriin olen itse kaadellut laimennettuna, oikein tai väärin niin järkeilin että nuo viemärinpuhdistusaineet sun muut on paljon pahempia mömmöjä kun jokin pariprosenttinen sitruunahappoliuos. Toki itsellä on ollut aika pienet määrät kyseessä, mutta kuitenkin.
Vastaa

Palaa takaisin   Audifinns > Yleiset > Muu tekniikka > Sitruunahapon (ripulilääkkeen) testausta puhdistukseen


Aktiivisia käyttäjiä katsomassa tätä aihetta: 1 (0 käyttäjää ja 1 vierasta)
 
Työkalut
Display Modes

Kirjoittamisen säännöt
Et voi aloittaa uusia aiheita
Et voi kirjoittaa viestejä
Et voi liittää liitetiedostoja
Et voi muokata viestejäsi

BB-koodi on Päällä
Hymiöt ovat Pois päältä
[IMG] koodi on Päällä
HTML koodi on Pois päältä



Kaikki ajat ovat GMT +2. Kellonaika on nyt 06:03.


vBulletin® Version 3.8.7
Copyright ©2000 - 2017, Jelsoft Enterprises Ltd.