Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Recaron turvaistuimet/kaukalot

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    #31
    Meilla on ollut Recaron Young Sport maaliskuusta lahtien ja minusta se on erinomainen istuin niin turvallisuuden kuin mukavuudenkin kannalta. Ainut huono puoli oli uutuudentuoksu, joka oli suorastaan hairitseva. Haju tarttui lapsen vaatteisiin ja hiuksiin. Tuli varmaan jostain kasittelyaineesta eika lahtenyt pesemallakaan pois. Lapsemme oli kaksivuotias kun sen hanelle hankimme. Nyt puolenvuoden ja kolmen pesun jalkeen hajua ei enaa ole. Kyseisessa istuimessa on itseasiassa 5-piste vyot, eika 3-piste kuten aiemmissa viesteissa mainittiin. Lapsen painon ylittaessa 18kg (muistaakseni), poistetaan istuimen omat vyot ja kaytetaan auton omia 3-pistevoita. Istuin soveltuu siten jopa 36 kiloiselle lapselle, eli on kayttokelpoinen todella pitkaan. Voin lampimasti suositella.

    Moni on ihmetellyt sita, miksi selka menosuuntaan - istuimet ovat kaytossa vain pohjoismaissa, eika muualla euroopassa. Tama johtuu yksinkertaisesti siita, etta muualla euroopassa suuren vaestomaaran omaavissa maissa liikenne poikkeaa suuresti suomen liikenteesta. Itse asun Englannissa ja taalla tieverkosto poikkeaa suomen verkostosta erityisesti siten, etta vastaantuleva liikenne on melkein taysin erotettu keskikorokkeella/kaiteella, joten nokkakolarin riski on kaytannossa olematon. Suurin riski on siis joutua jonkun toytaisemaksi takaapain moottoriteilla ja dual carriage waylla. Se on siis se suurin syy, miksi lapset kaukalon jalkeen isutetaan kasvot menosuuntaan muualla euroopassa. Suomessahan tilanne on taysin eri. Vain vahan moottoriteita ja suurimmaksi osaksi tavallisia maanteita, joissa nokkakolarin riski on peraanajokolaria huomattavasti suurempi.

    Comment


      #32


      Tuo Young Sport lähti eilen tilaukseen meillekin. Ja taas tilattiin tuolta www.kindersitze.de verkkokaupasta. Hintaa kertyi kuluineen kaikkineen 213,51?. Täytyy nyt vielä kehua heidän palvelua, kun oli nykyisen kaukalon kanssa takuu asioita ko firman kanssa. Eli Kyseessä oli Young Profi Plus -kaukalo, josta n. puolen vuoden käytön jälkeen rikkoontui se kantokahvan lukitusmekanismi. Laitoin heille mailia, että mitä tehdään ja viikon päästä tuli vastaus että uusi runko on jo postitettu. Ja sieltä tuli sitten muutaman päivän päästä uus runko ilman päällisiä, jotka sai siirrettyä vanhasta kaukalosta.
      Viimeksi muokannut msippala; 29.5.2008, 16:23.

      Comment


      • #33
        Ostin itse myös tuon Young Sportin muutama viikko sitten. Tilasin sen Ebaystä kinderparadies-essen nimiseltä myyjältä, jolloin hinnaksi tuli toimituskuluineen 201,05 eur. Väri on sama kuin tuossa Mikon laittamassa kuvassa, verhoilumateriaalit on varsin hyväntuntuista hieman alcantaraa muistuttavaa mikrokuitukangasta ja istuin vaikuttaa erittäin hyvälaatuiselta ja jämäkältä. Myös asennuksen helppous on suuri plussa, samoin kuin se, että istuimen omia 5-pistevöitä voi käyttää muistaakseni 18 kg asti.

        Ainakin tuo meidän mimmi (1v 1kk) tuntuu viihtyvän tässä Recaron penkissä paljon paremmin kuin aikaisemmin hankitussa Graco Cosmic XTP istuimessa. :)

        Comment


          #34
          Young sportin omien vöiden käytettävyys riippuu aika paljon pituudesta. Meillä on nyt nuorimmalla 2,5vuotiaalla vyöt ylimmässä asennossa, eli kohta pitää ottaa niistä vöistä pois. Muuten kyllä ollut erittäin hyvä. Kaikki meidän penkit on tilattu tuolta kinderparadies-essenistä ja on ollut todella luotettava paikka. Yhdestä toisesta paikasta yritin ostaa kuormallista Recaro Startteja mutta ei sitten millään halunneet myydä vaikka myynnissä oli :)

          Microfiber on kyllä aika ylivetomateriaali!

          Comment


            #35
            No niin, meille tuli perheenlisäystä tuossa 13.1.2008 ja tänään sitten päätettiin eka kerran lähteä kylään anoppilaan n. 300 m päähän, siis eka kerran tuo pikkuneiti matkassa. Ja ihan kokeilun takia kaikki autoon.
            Miro 2v. käyttää siis tuota Young Sportia ja pikkutytto nyt Young Profi Plussaa isofix-jalustan kanssa. Muuten kaikki menis hienosti, mutta vanhin muksuista on 11v. tyttö. joka ei sitten enää mukaan mahdukaan. Juuri ja juuri se sinne penkkien väliin vielä lumpsahtaa,mutta ei mitään mahdollisuuksia laittaa vyötä kiinni. Auto siis tuo C5-korinen A6.
            Tyttö tuosta nyt ei ainakaan kapene ja pienemmät tarvii penkkinsä vielä vuosia, joutuuko tässä nyt vaihtaan johonkin 504 familiale pösöön.. Onko kokemuksia, onko jotkut penkkimallit selkeästi kapeampia vai täytyykö oikeasti alkaa ettiä tilalle jotain T4 syncrobussia.

            Comment


              #36
              Meillä on 2kpl noita Recaron Young Sportteja tuossa 8:ssa kiinni ja keskelle mahtuu vielä aikuinen jotenkuten. Ainoa ongelma on että joutuu ottamaan toisen istuimen irti aina kun siihen keskipaikalle joku haluaa istumaan, mutta ton Recaron kiinnitykset on nopeat.

              On muuten aika uskomatonta miten paljon tavaraa tuo 8 imaisee sisäänsä. 2:t rattaat menee mukisematta ja siihen päälle hirveä määrä matkatavaraa. Jouluna meinas epätoivo iskeä, kun näki emännän haaliman tavaraläjän ja se piti autoon mahduttaa, mutta hyvin meni, ei tarvinnut ottaa edes varapyörää pois, sen kun tekee niin syntyy yhden Smartin tavaratilan kokoinen aukko =)

              Comment


                #37
                Onko kellään kokemusta uudesta Recaro Monzasta?

                Meillä tuo vanhempi alkaa kasvamaan cracon jakkarasta pihalle.
                Viimeksi muokannut 8866; 9.3.2008, 17:32. Perustelu: Lisäystä..

                Comment


                  #38
                  Monza on ollut noin kuukauden Suomessa myynnissä, joten voi aika vähissä olla kokemukset. Meille tuli tänään Recaro Start Saksasta 185e hintaan kotiovelle toimitettuna. Mietimme myös Monzaa mutta ei jaksanut lähteä kovin kauas katsomaan. Etuna Monzassa varmasti huomattavasti pienempi paino verrattuna Startiin.

                  Startin viimeistely on aivan huippuluokkaa eli sellaista mitä on Recarolta tottunut odottamaan. Young sport oli pettymys Recaron laatua odottaneelle. Jossakin ketjussa taisikin lukea että se ei ole Recaron omaa tuotantoa/suunnittelua.

                  Ainut huono puoli oli uutuudentuoksu, joka oli suorastaan hairitseva. Haju tarttui lapsen vaatteisiin ja hiuksiin. Tuli varmaan jostain kasittelyaineesta eika lahtenyt pesemallakaan pois.
                  Meilläkin Young sport haisi kuukausia mutta Start ei haise.

                  Näköjään Startien hinnat hieman noussut kuukauden takaisesta, mutta väittäisin että jälleenmyyntiarvo on aika kova vuosienkin päästä, kun Suomessa niistä pyydetään yli 360e ja istuimen rakenne vaikuttaa erittäin hyvin aikaa kestävältä. Römerit ja muut "testivoittaja"helistimet jättäisin suosiolla hyllyyn. Karmeita hintoja kahdesta toisiinsa huonosti kiinnittyvästä veltosta muovilärpäkkeestä.
                  Viimeksi muokannut epe; 12.3.2008, 01:19. Perustelu: Lisäys

                  Comment


                  • #39
                    Mistä startteja noin edulliseen hintaan? Vai tarkoititko 285€?

                    Comment


                      #40
                      Kuukausi sitten kiinteä hinta tästä oli 185e + pk 25e, mutta Ebay -nettihuutokaupassa noita pystyi huutamaan lähes päivittäin ja hinnat asettuivat 160-170e tasolle. Itse huusin 4 s. ennen huutokaupan loppua 169e ja hinta asettui 161 euroon. Välillä Start saattaa mennä jopa 60e hintaan. Myydyt tuotteet näkyvät liikkeen palautesivulla.

                      Tilisiirto verkkopankissa: viikon sisään näkyy niiden tilillä. Toimitus 1-2 viikkoa. Minulla 8 päivää. Kuukausi meni sen vuoksi kun sähköpostiohjelmani jostain syystä hylki heidän postiaan ja en saanut maksuun tarvittavia tietoja heti.
                      Viimeksi muokannut epe; 12.3.2008, 15:21. Perustelu: Lisäys

                      Comment


                        #41
                        Nyt alkaisi olla ajankohtaista hommata tolle ikiliikkujalle isompaa turvaistuinta (9kg ->). Recaron Young Sportti vaikuttaisi varsin pätevältä. Tällähetkellä meillä on käytössä Recaron isofix turvakaukalo Recaron young profi + ja siihen olemme olleet todella tyytyväisiä.
                        Young Sportti houkuttelee mm. sen pitkän käyttöajan perustaa (36 kiloon asti). Onko porukalla uusia mielipiteitä jakkarasta viimeisimmän maaliskuun viestin jälkeen? Onko muita varteenotettavia vaihtoehtoja?

                        Comment


                        • #42
                          Meillä on käytössä Ferrarin turvaistuin ja hyvin ajaa asiansa ja hyvinhän toi kloppi siinä viihtyy.

                          Jos pröystäillä haluaa niin ilman muuta recaro.

                          Comment


                            #43
                            Ei se pröystäilyä oo jos ostaa muksuilleen kunnon istuimet. Meillä on Recaro young sport istuin vanhemmalla ja nuorempi reissaa Recaron young profi plus kaukalossa. Molempiin ollaan oltu tosi tyytyväisiä. Ei mitään valitettavaa. Ei oo mitään karseita kukkakuoseja ja koko istuin on kyllä varsin laadukasta tekoa.


                            Harvassa kaukalossa on yhtä hyvää pääntukea vauvalle. Sama loistava ominaisuus on myös tuossa istuimessa. Kun jannu sippaa takapenkile ei pää retkota miten sattuu. Young sport Saksasta tilattuna (ebay.de) parhaalla kankaalla tais maksaa kotiin tuotuna 185e. Siitä on paha laittaa enää paremmaksi.

                            Comment


                              #44


                              Tälläinen jakkara löytyy myös meiltä. Tyytävisiä ollaan oltu ostokseen ja varmaan myös juniorikin. Tukea löytyy sopivasti joka suuntaan ja säätömahdollisuudet on aika hyvät. Menee siis periaatteessa niin kauan kuin lapsi istuinta tarvitsee. Hinta taisi olla siellä 250e nurkilla Suomesta ostettuna.

                              Comment


                                #45
                                Multa jäi kyllä recaron istuimet ostamatta sen jälkeen kun ne usemmissa testeissä on turvallisuudeltaan todettu olevan alempaa keskitasoa. Mutta eipä se ole yllätys, kun nuo istuimet on siis vain recaron jossain teettämiä.

                                Comment


                                  #46
                                  Meillä on Recaron Young Profi+ nyt käytössä, sehän on saanut Autoliiton testeissä arvosanan hyvä. Seuraavaa penkkiä hankittaessa oli kriteerinä, että pitää saada asennettua isofixeillä sekä etu- että takaperin, ja päädyttiin Fairiin (Saksassa markkinoidaan Wawo-merkkisenä). Em. kriteerit karsivat nopeasti Recarot pois, vaikkakin Polaric on selkä menosuuntaan asennettava. Tuo sai kuitenkin niin heikot arviot Autoliiton testeissä, ettei jäänyt vaihtoehdoksi.

                                  Tuohon saa mallikohtaiset isofix-alustat kumpaankin suuntaan erikseen, ja törmäystestejä tehdään tuolla merkillä saman verran kuin Britax-Römerillä. Nämä käsittääkseni siis kaksi valmistajaa, jotka ovat turvallisuudessa muita edellä. Kauniimpiahan nuo ei ehkä ole, mutta ei liene pääasia tässä tapauksessa. Fair on orkkislastenistuinten toimittaja ainakin Skodalle, käsittääkseni myös Audille ja parille muulle automerkille.

                                  Seuraava, suurin jakkara sitten täytyy taas harkita uudelleen.

                                  Comment


                                    #47
                                    Kannattaa pikku suodattimella lueskella näitä kotimaisia testejä. Tulokset menevät niin pahasti ristiin, että etsin tietoni mielummin jostain muuallta (esim eurooppalaiset testit ja julkaisut). Huonoa tosta recarosta ei tekemälläkään kyllä saa. Se nyt on varmaan jollekin miinus, ettei istuin mee selkä menosuuntaan paikoilleen. Jos tehdään 9-35kg istuin, jossain täytyy tehdä kompromisseja. Toisaalta omaan autoon ei istuinta edes saisi asennettua niin.

                                    Comment


                                      #48
                                      Ristiriidat johtuvat usein juuri siitä, että muualla testit tehdään kasvot menosuuntaan, Suomessa testit tehdään selkä menosuuntaan pienemmillä istuimilla. Kuitenkin pienelle lapselle turvallisin tapa matkustaa on selkä menosuuntaan, jolloin rasitus äkkipysäyksessä on pienin mahdollinen. Istuin suositellaan kääntämään kasvot menosuuntaan sitten kun juniorilla alkaa olemaan polvet suussa.

                                      Ehdottoman tyytyväinen siis minäkin olen tuohon Recaron kaukaloon, erityisesti verhoilumateriaaliin ja yleiseen toimivuuteen ollut, suuremmassa painoluokassa ei vain mielestäni ollut painottamieni testien valossa riittävän turvallista jakkaraa. Aika suurella todennäköisyydellä meillekkin vielä yksi jakkara tulee, ja se saattaa hyvinkin olla Recaro.

                                      Comment


                                      • #49
                                        Millaisia faktoja tuosta nenä menosuuntaan vai tulosuuntaan asiasta oikein löytyy? Jos keskieuroopassa olisi huomattu että lapsia kuolee isosti kun on väärinpäin penkit niin olisivat kai ne vaihtaneet suomalaisiksi ne? Eikö se riipu kolaritilanteesta kuitenkin kumpi on parempi, ja jos sitten kolaroikin juuri testien vastaisesti?

                                        Comment


                                        • #50
                                          Millaisia faktoja tuosta nenä menosuuntaan vai tulosuuntaan asiasta oikein löytyy? Jos keskieuroopassa olisi huomattu että lapsia kuolee isosti kun on väärinpäin penkit niin olisivat kai ne vaihtaneet suomalaisiksi ne? Eikö se riipu kolaritilanteesta kuitenkin kumpi on parempi, ja jos sitten kolaroikin juuri testien vastaisesti?
                                          Mualaisjärjellä ajateltuna voisi kuvitella, että nokkakolareissa vaikuttavat voimat ovat yleensä suurempia kuin peräänajoissa. Keulikkain kun osuu vaikka kaksi autoa jotka kulkee 60km/h niin kipeämpää luulisi käyvän kuin tilanteessa jossa toinen auto kulkee eteenpäin 40km/h ja toinen tulee konttiin 60km/h.

                                          Harvoin sitä varmaan tulee liikenteessä suurella vaihdilla peräänajoa täysin paikallaan olevaan autoon. Ja vaikka nokkakolarit ja peräänajot olisi yhtä yleisiä niin edelleen luulisin, että useammin kovempaa kolahtaa nokkakolareissa.

                                          Välillä tuntuu, että kaikki raasinkimiehet haluaa välttämättä selittää nämä recaron lastenjakkarat vähintään yhtä hyviksi kuin muut. Itse ainakin valitsisin omille lapsille penkit siten, että merkki ja ulkonäkö tulee viimeisten joukossa.

                                          Comment


                                            #51
                                            Itse päädyin recaroon siksi, että 3-oviseen autoon ei jakkaraa paljon asennella selkä menosuuntaan. Aika monessa keskikokoisessa autossa se selkä menosuntaan asennus tekee etupenkistä kyttökelvottoman. Voisin lyödä melkein vetoa, että B5 koppaseen A4 audiinkaan ei mahdu istumaan etupenkille jos takana on istuin selkänoja eteenpäin. Meilläkin jannu ehti istua muutaman kuukauden takana niin, ettei jalat ylettyneet sekänojaan. Jos olisin ostanut selkä menosuuntaan istuimen sen käyttöiäksi olis jäänyt maksimissaan 5kk. Silloin ois ollu lenkkarin pohjat kii selkänojassa ja jalat hieman koukussa.

                                            Mäkin oon vähän ihmetellyt sitä juttua, miten naama menosuuntaa istuttaessa penkistä tulee niin pirun hengenvaarallinen. Jos näin olisi ei niitä pohjolan ulkopuolella olis siten asennettuna. Tottakai on varmaan parempi, että selkä on menosuuntaan, mutta kuinka paljon parempi, sitä ei taida tietää kukaan.

                                            Miten voi olla niin vaikeaa ymmärtää, että recaroon voi päätyä muutenkin, kuin merkin takia :)

                                            Comment


                                              #52
                                              Eihän edessä tilaa liikaa ole kun istuin on "väärinpäin", mutta kyllä siinä vielä mahtuu istumaan reilu 170cm aikuinen, eli emäntä.

                                              Tuo selkä menosuuntaan - hypetyshän on seurausta juuri noista asioista, mitä Henri edellä kertoi. Sain juuri tuon tulevan istuimeni valmistajalta sähköpostia, jossa oli Euro-NCAP - testitulokset Golf VI:stä, jossa oli käytetty Fairin G 0/1 Isofix - istuinta asennettuna selkä menosuuntaan isofix-jalustalla. Saavutukset: 4 tähteä, 41 pistettä, pistemenetykset johtuivat auton matkustajan paikan airbag-varoitustarrasta, joka on ainoastaan piirros-tyyppinen. Istuimen ja auton yhdistelmä saivat täydet pisteet dynaamisesta turvallisuudesta sekä 18kk, että 3vuotta vanhan lapsen osalta.

                                              Ja tämähän oli nyt sitten Eurooppalainen tutkimus.

                                              Comment


                                              • #53
                                                Aiheeseen liittyen tuli eilen Kuningaskuluttajassa juttu lasten turvaistuimista:
                                                http://kuningaskuluttaja.yle.fi/node/2256

                                                Summasumarum ei se ole helppoa valita sitä oikeata jakkaraa junioreille.

                                                Comment


                                                  #54
                                                  Tuli sitten ihan itse koettua tuo tilan puute kaukalon kanssa. Emäntä on vaan hiljaa kärvistellyt hanttimiehen paikalla, kun kaukalo on ollut hänen takana. Golffiin ei oikeasti mahdu etupenkille istumaan, kun recaron kaukalo on takapenkillä. Polvet ottaa kiinni koelautaan, jalat on aivankoukussa ja kii tulipellissä. Hassua että 106 pösöön mahtuu ihan hyvin etupenkille kaukalon ollessa takana, mutta golffiin ei. Mittaa mulla on vaatimattomat 178cm joten isommilla tilanne onkin jo aivan sietämätön. Selkä menosuuntaan olevaa istuinta sinne ei saa edes hyvällä mielikuvituksella. No enpä mä tuota GTI iv golffia pitoautoksi hankkinutkaan, ja nyt on pirun hyvä syy hankkiutua siitä eroon.

                                                  Comment


                                                    #55
                                                    Yleisesti voisi kyllä todeta, että jo osa noista kaukaloista, saati sitten isommista istuimista on kyllä aivan järjettömän suuria asennettaviksi selkä menosuuntaan verrattuna keskikokoisen perheauton sisätiloihin (vai onko tuo B5 NIIN pieni?).

                                                    Onneksi tuon Recaron kaukalon käyttö on tullut jo niin tutuksi, ettei jalustaa tarvitse vetää kovin paljon eteenpäin kun kaukalon irrottaa. Pisimmällä selkänojan asetuksella olisi saattanut tulla jo ahdasta, jos pitäisi vieläkin saada tilaa kaukalon irrotukseen enemmän.

                                                    Tuo kaukalon irrotus/kiinnitys ovat ainoa miinuspuoli käytettävyyden kannalta Recarossa, toisaalta kaukalo kyllä pysyy varmasti paikoillaan onnettomuustilanteessa, kun tuo jalusta/telakka on toteutettu noin.

                                                    Comment


                                                      #56
                                                      Katsottiin kanssa tuo Kuningasmuiluttajan juttu noista istuimista. Ja ei se tosiaan ainakaan helpottanut valintaa..

                                                      Tuli nyt valittua kuitenkin istuimeksi Britaxin Multi-tech, jotta saadaan vielä pikkukaveri matkustamaan selkä menosuuntaan ja myöhemmin vaihdettua suunta toisinpäin, ilman että taas tarvitsisi uutta jakkaraa ostaa. Paljonhan tuo vie tilaa kun sen laittaa selkämenosuuntaan, B6 mallin A-nelkussakin edessä hanttimiehen paikalla istuvalle ei ole paljoa jalkatilaa enää käytössä. No sama tila-ahtaus siellä on ollut tähänkin asti tuon Recaron kaukalon kanssa.

                                                      Comment


                                                      • #57
                                                        Alkuperäinen kirjoittaja an13 Näytä viesti
                                                        Millaisia faktoja tuosta nenä menosuuntaan vai tulosuuntaan asiasta oikein löytyy? Jos keskieuroopassa olisi huomattu että lapsia kuolee isosti kun on väärinpäin penkit niin olisivat kai ne vaihtaneet suomalaisiksi ne? Eikö se riipu kolaritilanteesta kuitenkin kumpi on parempi, ja jos sitten kolaroikin juuri testien vastaisesti?
                                                        http://www.vti.se/EPiBrowser/Publikationer/N24-2005.pdf ja kohta 2.4.3
                                                        Kannattaa toi lukasta läpi muutenkin jos aihe kiinnostaa enemmän.
                                                        Tosta PDF:stä ei saa copypastettua tekstiä, siksi en saanut pihviä tähän.

                                                        Comment


                                                        • #58
                                                          Tässä tuon dokumentin pointti tuosta, eli keulakolarien isompi yleisyys ja niiden vakavuus. Silti ihmettelen miksi naama eteenpäin on niin suosittua keski-euroopassa?

                                                          "Crash tests on rear-facing child safety seats in frontal crash have shown that the seat back effectively reduces the crash force. The force is spread over a big area, the back, neck and head. Forward facing, the only thing that hold the child is the seat belt.By a crash the neck alone has to stop the rotation of the head, the forces on the neck are much bigger then by rearward facing (VTI).

                                                          The proportions by children with a relatively large head and undeveloped neck muscles, makes rear-facing child safety seats to the safest way to place children in cars. Frontal crashes are far more frequent and more severe then rear end crashes. In Sweden the recommendation is to let children be placed rear-facing as long as possible, preferably to the child is 4 years old (Vägverket)."

                                                          Comment


                                                          • #59
                                                            Fakta-kategorian alle tätä ei ehkä voi laittaa, mutta mahdollisesti kuitenkin ajatuksia herättävä: http://forum.carseatdata.org/convert...rue-story.html

                                                            Comment


                                                              #60
                                                              Golffiin ei oikeasti mahdu etupenkille istumaan, kun recaron kaukalo on takapenkillä
                                                              Höh, rouvan Polossa minäkin (197) mahdun eteen istumaan kun juniori on takapenkillä Recarossa. Young Profi Plus ilman mitään telineitä, vöissä kiinni. Mites se Golffi tuollalailla? Toki ahdasta ja polvet hyvinkin koukussa, mutta ei liian ahdistavasti. Pitkällä matkalla tulisi poru, mutta silloin ollaankin liikkeellä Ässällä. :-p

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X