Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Varokaa kusetusta ostaessanne autoa ulkomailta!

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Varokaa kusetusta ostaessanne autoa ulkomailta!

    Mun mielestä tällainen riski kannattaa aina huomioida:

    Tapahtumien kulku on kutakuinkin seuraava:
    Buukkaat auton saksasta esim mobile.de:n ilmoituksen perusteella.
    Hoidat kaupanteon lähinnä meilin välityksellä ja hinta lyödään lukkoon.
    Myyjä pyytää tietty osasuoritusta varausmaksuksi, koska autolle on muutenkin kysyntää.
    noutopäivä kuitenkin sovitaan.
    Myyjä ehdottaa rahan siirtoa esim. Western Unionin kautta ja tiedot maksamista varten tulevat lähes mobile.de:n kaltaisilta sivuilta. Viestissä kerrotaan lisäksi Mobile.de:n olevan varmentamassa maksua ja että myyjä saisi varausmaksun kunhan ostaja on saanut ajoneuvon ja sen paperit.
    Koko homma on kuitenkin ammattimaista kusetusta eli aito petos. Koko autoa ei ole ikinä ollut olemassakaan, myyjäkin on tekaistulla henkilöllisyydellä varustettu ja häviää kuin pieru saharaan kun asiaa alkaa hiukan selvittämään.
    Jos erehtyy maksamaan, ei ikinä näe pennosiaan.

    Mobile.de, Western Union ja muut alan toimijat ovat helisemässä tämän kaltaisten juttujen kanssa, niitä on kuulemma useita päivässä. Ei ole taatusti ollenkaan ihme jos homma siirtyy ruotsiinkin.
    Olkaa varovaisia!!!

    Onneksi olin aikanaan hereillä oman ostokseni kanssa ja "säästin" 4000 euroa.

  • #3
    Jäänyt multa huomaamatta... hyvä että on ollut esillä.

    Comment


      #4
      No tuskin näistä kusetuksista voi varoittaa liikaakaan. Taidan laittaa tämän toistaiseksi stickyksi

      Comment


        #5
        http://www.tietokone.fi/uutta/uutinen.asp?news_id=23494

        Comment


          #6
          Sama uutinen oli myös aamun 100-lehdessä.

          Comment


          • #7
            Juttua myös päivälehdissä; ainakin Hesari ja Keskisyöpäläinen.

            Comment


            • #8
              auto Virosta

              Auto Virosta

              Virossa on mukavasti autoja tarjolla,Mutta onko joku ostanut Virosta auton sen EU-liittymisen jälkeen?Onko siellä yhtä paljon huijareita kuin 10v sitten,kun meinattiin viedä lomsa väkisin, kun erhty nurkan taakse omasta seurueesta.

              Minulla olisi edessä tuonti auton hankinta ja olen ajatellut miten nopsasti ja lyhyillä matkoilla saisi sieltä auton?Olisi menossa 14.4 joko Viroon tai saksaan auton hakuun: onko kokemuksia?????

              Comment


              • #9
                Tyhmää kannattaa "kusettaa":) Hölmö on se, joka maksaa etukäteen tavarasta. Auton tuonnissa kannattaa käyttää luotettavaa diileriä, joka vastaa asioista jollei itse ole asiantuntija. Mm mainio netissä on täydellinen kertomus saksantuonnista.

                Comment


                • #10
                  Maksut etukäteen tuontiautosta

                  Olen menossa Viroon auton ostolle ja senttiäkään en maksa ennen kuin minulla on autosta kaikki paperit takataskussa ja auto ok.Lähen kaverieni kanssa 4 miestä yhen auton ostolle 17.4.

                  Comment


                  • #11
                    Jo on "turvamiehiä":) Toivottavasti saat hyvän kaupan.

                    Comment


                    • #12
                      Itse ostin omani Rauni Reising firman kautta Saksasta. Mikään ei olisi voinut paremmin mennä, suosittelen kaikille, jotka aikovat ostaa auton Saksanmaalta.

                      Comment


                      • #13
                        Reisingilta olen itsekin auton ostanut vuonna -90. Erinomainen palvelu. Jälkeenpäinkin sain apua, kun tarvitsin esim. osia saksanmaalta. Varmaan tuota firmaa käyttäisin, jos olisin autonostoaikeissa sieltäpäin.

                        Comment


                        • #14
                          Mistä mahtanee löytyä tuon Reisingin yhteystietoja? Jos kysäisisi sieltäkin tarjouksen...

                          Comment


                          • #15
                            Mistä mahtanee löytyä tuon Reisingin yhteystietoja? Jos kysäisisi sieltäkin tarjouksen
                            Tästähän niitä: Puhelin +4960821624 email: reising.export@t-online.de. Firman omistaja Rauni ja raunilla työskentelevä Kimmo ovat siis suomalaisia, joten kannattaa pyytää jompaa kumpaa puhelimeen niin homma hoituu helpommin.

                            Comment


                            • #16
                              Isäni on ostanut kaksi Audia Reisingin kautta, -88 ja 04, tyytyväinen on ollut. Kaikki on mennyt niinkuin on sovittu.

                              Comment


                              • #17
                                Reisingin Firma on myynyt auton sadoille, ellei tuhansille YK -miehille ja noissa piireissä varmaan juttu leviäisi nopeasti, jos jotakin negatiivista tuon firman toiminnasta olisi.

                                Comment


                                • #18
                                  Ko Rauni myi autoja useille samaan aikaan "alas" ( YK) lähtijoille. Minä en kuullut mitään negatiivista v 1988-91.

                                  Comment


                                    #19
                                    Itse myöskin käyttänyt Raunia auton hakuun -01,ostin häneltä v70 volvon(muuttoauto),ja on mitä mukavin nainen ja homma todellakin pelaa.

                                    Comment


                                    • #20
                                      > Virossa on mukavasti autoja tarjolla,Mutta onko joku ostanut Virosta auton sen EU-liittymisen jälkeen?Onko siellä yhtä
                                      > paljon huijareita kuin 10v sitten,kun meinattiin viedä lomsa väkisin, kun erhty nurkan taakse omasta seurueesta

                                      Huijareita on paljon, mut huijataan lähinnäkin kelaamalla matkamittaria (melkein kaikissa myynnissä olevissa autoissa kelattu, edes myyjä ei välttämättä tiedä asiasta). Nykyään onneksi enää harvaat huijaavat auton tekniikassa (lisäaineilla öljypaineet kuntoon, sahapurulla perän/lootan äänet pois, reiän päälle tarra ja vähän spraymaalia - aikaisemmin ollut yleistä, en ole nähnyt semmoista enää vuosia). Usein lukee myynti-ilmoituksessa vm 1995/96, mut ainahan se tarkoittaa, että auto on vuodelta 95, eikä 95 lopulta. Ne, jotka haluavat viedä auton ostajan rahat, eivät liity mitenkään autojen myyjiin - se on ihan oma "mafia", koska siellä liikkuu isot rahat. Kannattaa katsoa silmänkulmasta, koska usealla ihmisellä, jotka katsovat autoja mielenkiinnolla, on karvahattuisten ja valkosipulille haisevista miehistä koostuva "häntä" perässä, odottamassa tilaisuutta. Jos on tositilanne, huuda, ja ne yleensä juoksevat pois, koska eivät halua huomiota. Hyvä esimerkki: ne näyttävät lompsaa, ja kysyvät, että onko se sinun, pudottitko? Sit haluat vaistomaisesti koskettaa oma lompsaa mahdollisiman nopeasti - nyt he tietävät, mihin olet piilottanut rahat. Nyt voit miettiä itse eteenpäin...

                                      Eestissä ostetaan autoja usein täältä (suomenkieliset sivut): http://fin.auto24.ee/main/mainindex.php. Myös Eestin Keltaisesta Pörssistä (Kuldne Börs) löytää helposti edullisia autoja. Turvallisin tapaa ostaa auto olisi ehkä autokerhojen kautta (esim. Audikerho). Vaihtoautojen kaupoissa kusetettaan valitettavasti eniten (löytyy hyviäkin autoja, mut väärrennetään huoltokirjat ym, kaikki asiat kannattaa tarkistaa). Tallinnan autotorilta ei kannata ostaa mitään, sillä suuri osa on tuotu joko Tartun autotorilta (Raadin lentokentältä, noin 6 EUR bussilippu Tallinnasta Tartuun) tai Latviasta/Liettuasta (sieltä tuodaan entisiä kolariautoja). Elikkä kannattaa mennä itse heti Tartuun ja hommata mukaan joku sujuvasti eestiä puhuva kaveri :)

                                      Comment


                                        #21
                                        Kattokaa paperit / käsiala

                                        Minua kiinnosti Toukokuussa yksi a6 avant, joka oli ns tuontiauto. Noh... Myyjä täällä sanoi et 3 omistajaaa Saksassa ollut ja eripuolella maata...Asiapaperit kuitenkin oli tehty auton historiasta lähtien SAMALLA KÄSIALALLA, riippumatta siitä, että omistajat ilmoitettiin olevan eri kaupungeista
                                        kotoisin... Kevyttä kusetuta siis... Ystävät hyvät. TSEKATKAA NOITTEN PAPRUJEN KOHDALTA EDES SE, ETTÄ ONKO NE OIKEESTI JA SILLAI USKOTTAVASTI TEHTY.... ETTEI ... MEITÄ NOI.. VETÄSE NOKKIIN NÄISSÄ HANKINNOISSA. !!! Tänään käytin oman Suomi-audin huollossa, ja tuli todella varma olo... A6--99... EI ONGELMIA !!!

                                        Comment


                                          #22
                                          Lähetin tuossa jokin aika Autoscout.de:n asiakaspalveluun kysymyksen noista huijareista ja lähettivät minulle viestin jossa sanoivat yrittävänsä karsia noita huijareitten ilmoituksia, vaan eipähän yllättäen ole mitään tapahtunut. Varsinkin juuri tuolla Autoscoutin sivuilla on todella räikeitä huijausyrityksiä, esim. joitakin vuosien -99 S nelosia on ollut 4500 euron hintaan.. Kun olen kysellyt autoja niin tulee kunnon tarinat sähköpostilla. Kaikki kuulostavat kuitenkin melkein samalta. Esim. sellainenn, että brittiläinen mies on ostanut auton työkomennuksellaan Saksasta pojalleen Englantiin, mutta poika ei ole kuitenkaan oppinut ajamaan sillä koska autossa on "väärällä" puolella ohjaus. Eri autoista erilaiset selitykset mutta lähes aina autot "on" Lontoossa ja ne saa niin, että laittaa rahat pankkisiirrolla niin myyjä laittaa auton laivaan. Joo niin varmaan laittaa.. Autojen sijainniksi sivuilla ei kuitenkaan yleensä sanota Lontoo, vaan niille on merkitty joku Saksalainen paikkakunta. Vituttaa tuollaiset.. Onneksi ne on kuitenkin melko helppoja huomata.. Yksi räikeimmistä esimerkeistä on ehkäpä ainakin tänään 21.11.2005 Mobile.de sivuilta löytyvä VW Golf R32 -04 auto 10500 eurolla.. Myyjän nimi joku Karl Kolb ja sijainti Helsinki!!! Lähetin sähköpostia suomeksi, jos tulee vastaus niin varmaan taas auto on Lontoossa :)

                                          Comment


                                            #23
                                            No niin taas saatiin melko legendaarinen vastaus:

                                            Hello,

                                            The car has never been implicated in any car accidents,no damages,no scratches,garage kept,non-smoker.It is registred in Italy and have italian plates on.
                                            The final price is 10500 euro and I can arrange to have this vehicle carefully and meticulously delivered to your front door at any destination on a licensed, bonded, and insured auto transporter for a very low price. .
                                            Please send me your full shipping address for me to be able to calculate exact shipping cost.
                                            Here is how I want to go about delivery and payment for the car which will be through TNT-Express and will also give you the chance to inspect the car before I receive the payment for it.
                                            I will explain to you step by step how this will work:
                                            A. First you have to send me your shipping information (your name and address).
                                            1. After I receive your shipping info, I will go to a TNT-Express Location and leave the car onto your name and with your shipping address as the intended receiver.
                                            2. TNT-Express will check the car, also the legal papers to see that everything is OK with it.
                                            B. You will receive a notification from TNT-Express as a confirmation that the car is in their custody and also, that the car has been tested.
                                            1. After that, you will have to make send the payment to TNT-Express .
                                            2. TNT-Express will verify the Money Transfer, and if everything is in order, they will deliver the car to your door step.
                                            3. After you will receive the car and you will be completely satisfied with it, you will instruct TNT-Express with your decision.
                                            C. If by any reason, you will not be satisfied with the product, you will return the car to TNT-Express with no expense.
                                            If you agree with my idea please provide me your full name and address for shipping, so I can initiate the transaction through TNT. After that they will contact you with tran! saction details, invoice, payment instructions and more information about TNT protection.
                                            Please reply as soon as posible because I have lots of interested customers.
                                            Regards,
                                            Karl

                                            Comment


                                            • #24
                                              Voisitko Aku hieman suomentaa. Meikä/ehkä muutkin ei ymmärrä kaikkia kieliä.
                                              Lyhennelmäkin kelpaa.

                                              Comment


                                                #25
                                                No kai sitä joku muukin voi kokeilla taipuuko lontoo, eli tässä sama ensimmäisellä kotimaisella:

                                                Morjens,

                                                Auto ei ole ollut mukana kolareissa. Ei vaurioita tai naarmuja. Autotallissa pidetty ja röökaamaton. Italian kilvet.
                                                Lopullinen hinta on 10500 euroa ja voin järjestää auton varovaisesti ja huolellisesti toimitetuksi etuovellesi minne tahansa käyttäen lisensoitua ja vakuutettua (mikähän lienee sanojen bonded ja insured ero...?) kuljetusta todella edullisesti.
                                                Lähetä minulle täydellinen toimitusosoitteesi jotta voin laskea tarkan hinnan kuljetukselle.
                                                Tässä miten haluan hoitaa auton kuljetuksen ja maksun: Nämä tehdään TNT-Expressiin kautta ja sinulle myös annetaan mahdollisuus tarkistaa auto ennen kuin vastaanotan maksun siitä.

                                                Selitän sinulle "step-by-step" miten tämä hoituu:
                                                A) Ekana lähetät nimesi ja osoitteesi eli mihin toimitetaan
                                                1. Tämän jälkeen menen paikalliseen TNT-Expressiin ja jätän auton nimelläsi ja toimitusosoitteella varustettuna sinne
                                                2. TNT-Express katsoo auton ja asiakirjat läpi nähdäkseen että kaikki on OK

                                                B) Vastaanotat TNT:ltä ilmoituksen varmistukseksi siitä että auto on heidän huostassaan ja myös että auto on testattu.
                                                1. Seuraavaksi sinun täytyy lähettää rahat TNT:lle
                                                2. TNT varmistaa rahojen siirtyneen ja jos kaikki on järjestyksessä, he toimittavat auton ovellesi.
                                                3. Kun olet vastaanottanut auton ja olet täysin tyytyväinen siihen, kerrot TNT:lle päätöksesi

                                                C) Jos mistä tahansa syystä et ole tyytyväinen tuotteeseen, palautat auton TNT:lle ilman kuluja.

                                                Jos kuulostaa hyvältä, lähetä minulle koko nimesi ja osoitteesi toimitusta varten, jotta voin panna alulle transaktion TNT:n kanssa. Tämän jälkeen he ottavat yhteyttä kertoen yksityiskohdista, kuten maksusta, laskutuksesta ja lisätiedoista koskien "TNT protectionia" (onkohan tuollaista edes olemassa ;))

                                                Vastaa ASAP koska minulla on paljon kiinnostuneita asiakkaita.

                                                Terveisin,
                                                Karl

                                                Pahoitteluni tönkkösuomesta :)

                                                Comment


                                                • #26
                                                  Kiitos suomennoksesta.

                                                  "1. Seuraavaksi sinun täytyy lähettää rahat TNT:lle "

                                                  Näin sitä hölmöä huijataan.

                                                  Comment


                                                  • #27
                                                    Kuljetusoikeuteen joskus tutustuessani oli yksi yleinen kaupan suorittamistapa juuri tuo että toimitetaan tuote ja rahat luotettavalle firmalle/välittäjälle, joka sitten hoitaa raha- ja tavaraliikenteen. Ilmeisestikin tuo TNT on luotettava firma, taitaa olla yksi maailman suurimmista logistiikkafirmoista, joten siinä mielessä tuo voisi olla toimiva ratkaisu.

                                                    Tietysti on aina olemassa mahdollisuus, että tuolla on joku "bugi" jonka avulla myyjä saa rahat, ja ostaja pitää ostamansa pa**an, eipä nuo muuten kai yrittelisi kaupata kallista autoa selvään alehintaan?

                                                    Comment


                                                      #28
                                                      Tuollaisen hienon "toimintaselostuksen" minäkin sain kun yhtä autoa kyselin ( http://www.audiclub.fi/phpBB2/viewto...=western+union ) on jo tuossa ylhäälläkin linkkinä.

                                                      En kyllä luottaisi pätkääkään tuollaiseen kun on noin isoista rahoista kyse. Siksihän ne niitä kauppaa huomattavan halvalla että joku uskaltaisi ottaa riskin ja kokeilla. Minun tapauksessakin auto oli ensitiedoilla Saksassa, mutta sitten se olikin Enlannissa. Ja tietysti siksi myydään kun on vääränkätinen ym... ja tehot muuttui ja jopa laatikko kesken "kaupankäynnin"! :)

                                                      Comment


                                                        #29
                                                        Kuulosti jotenkin tutulta kuin tuo okkimin tarina, joten tarkistin. Saman Lorekin kanssa itekin keskustelin noin vuosi sitten (päivämääristä päätellen noin vko ennen okkimia) S4:sta, ja ihan samat vastaukset sanasta sanaan tuli minullekin. Kysyi mitä tahansa niin vakiovastaus tuli replynä. Melko hetihän sen havaitsi, jotta ei ihan kaikki ollut ok.

                                                        Comment


                                                          #30
                                                          Tuota kolmannen osapuolen rahanvälitystä kutsutaan remburssiksi. Itämarkkinoilla varsinkin todella paljon käytetty systeemi ja viimesen päälle luotettava. Remburssiprosessia tosin hoitaa rahoituslaitos eikä rahtari...

                                                          Comment

                                                          Working...
                                                          X