Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Opetuslupa

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    Opetuslupa

    Alkaa olla loppuvuodesta ajankohtainen asia, niin nostetaan kissa pöydälle.

    Opetuslupakäytäntöjän muuttui vastikään ja pakottaa oppilaan ja opettajan enenevässä määrin kantamaan rahaa autokouluun. Pyhän turvallisuuden nimissä tietenkin.

    Onkohan jossain tilastoa esimerkiksi nuorten aiheuttamista onnettomuuksista joista kävisi selville, kuinka suuren osan onnettomuuksista on aiheuttanut opetusluvalla korttinsa hankkinut nuori (tai miksei vanhakin=).

    Uskallan epäillä, että tällä opetuslupamuutoksella ei em. asian kanssa ole mitään tekemistä...

    Miksei liikenteen tapakasvatus voisi olla peruskoulun opetussuunnitelmassa (kun se on yksi syy noille autokoulussa suoritettaville teoriatunneille).
    Itse ajokorttiopetus ei peruskouluun oikein sovi, mutta toisella asteella onnistuisi hyvinki (lukiot, ammattikoulut,...).

    Olisiko tuossa kenties toisen asteen kouluille kilpailuvaltti? Koulun ohella ajokortti. Varmaan tuon joku autokoululakipykälä kieltää.

  • #2
    Meillä oli aikanaan lukiossa valinnaiskurssina autokoulukurssi. Paikallisen autokoulun kanssa oli diili ja alennusta taisi saada jonkin verran, summia tai prosentteja en enää muista.

    Moottorilehdessä tuosta ajokorttiuudistuksesta oli kritiikkiä, autokoululiitto oli ollut mukana valmistelemassa lakiehdotusta ja tottakai heillä on oma intressinsä asiassa mukana. Taisi eilinen HS kirjoitella asiasta myös.

    Kaveri- ja tuttavapiirissä on sekä autokoulussa että opetusluvalla suorittaneita ja ainakin uusien kuskien kohdalla täytyy sanoa, että varmempaa ajoa on opetusluvalla suorittaneilla. Heillä on usein huomattavasti enemmän ajokokemusta harjoittelun aikana erilaisissa olosuhteissa kuin parissa kuukaudessa pikatahtiin arkipäivinä virka-aikaan kasaan paukutetussa autokoulussa. Kumpi sitten on parempi, se että autokoulussa opetellaan pahimmat paikat hyvin inssiä varten vai se, että tuleva autoilija osaa käyttäytyä liikenteen edellyttämällä tavalla erilaisissa olosuhteissa ja tilanteissa?

    Comment


      #3
      Minulla on jäänyt vähän toisenlainen käsitys. Omasta autokouluajasta on toki 16 vuotta aikaa mutta silloin kun kortti oli tuore itsellä ja kavereilla niin kaiken pahimmat asennevammat ratin takana oli niillä joille se oli opetusluvalla siirretty. Juuri tästä syystä en tule omia muksuja opetusluvalla sitten joskus ajattamaan, nyttenkin vaikea pitää suuta kiinni liikenteessä kun itse ajaa täydellisesti ja muut kämmäilee ympärillä. Aika pienestä pitäen se nimittäin muksuihin tarttuu.

      Ei tietenkään voi näin raa'asti yleistää eikä se ole tarkoituskaan. Just my 5 pennies.

      Comment


        #4
        Hyvä pointti hopsis tuokin! Oikea asenne ja esimerkki tarvitaan ja tuo on opetusluvalla opettavan sisäistettävä.

        Jotenkin tuntuu kuitenkin ettei kotona takapenkillä vuosien aikana opittua kuitenkaan 2kk autokoulussakaan kitketä=)

        Comment


          #5
          Itse taas väittäisin, että opetusluvalla tulee varmempia kuskeja. Itse sain kortin 2010 ja autokoulussa sen ajoin. Tuo hopsiksen mainitsema muiden arvostelu yms. kyllä tarttuu, mutta minulle se on tarttunut jo ennen ajokoulu vaihetta, joten en usko, että opetuslupa olisi siihen vaikuttanut milläänlailla. Nyt vasta rauhottunut liikenteessä kun kortti ollut pidempään taskussa, eikä takana ole onneksi kuin 1sakko ja pieni pusu penkkaan.

          Comment


            #6
            Olen itse miljoona vuotta sitten ajanut opetusluvalla, (Morris Marina, jäykä taka-akseli, lehtijouset ja edessä vääntösauvajouset ja talviliukkaat... opettaja taisi olla usein oppilasta väsyneempi keikan jälkeen).

            Toinen puolikas jälkikasvusta sai nyt pysyvän kortin ja toisen kanssa pitäisi aloittaa hetken päästä.

            Varmastikin on niin, että autokoulun opettaja on ammattitaitoisempi, mutta opetusluvalla tulee PALJON enemmän kilometrejä ja ajokertoja ja oppilaan edistymisen (opetuksesta huolimatta) huomaa selvästi homman edistyessä. Ja tuleepahan kierrettyä kaikki sukulaisetkin.

            Asenneongelmia kertyy varmaan paljon myös ennen ajokurssia, mutta kyllä ne vaikuttaisivat vähenevän kun riittävän monta kertaa samaa asiaa takoo (mm kaistan pitäminen, vilkut, oikomiset, yms yms) ja hämmästyttävällä huomauttelu omasta parkkeeraamisestakin väheni oleellisesti ensimmäisten taskuperuutusharjoitusten jälkeen.

            Ainakin täällä metsässä asuvilla yksi iso osa autokoulun kustannuksia on jo autokouluun meno ja paluu sieltä. Jos kävisi oikeassa autokoulussa, niin ainakin puolet opetusluvalla ajetuista kilometreistä menisi suoraan noihin ajokeikkoihin ja omaa aikaa käytännössä vähintään saman verran kun kaikki teoriatkin pitäisi kuskailla edes takaisin. En ainakaan itse kokenut ajo-opetusta aikaa vievänä, tuon ikäisten kanssa samassa tilassa suurin piirtein sivistyneesti keskustellen niinkin monta tuntia parin kuukauden aikana on jo sinänsä saavutus.

            Suosittelen omatoimista ajo-opetusta, ei se niin kamalaa ole.

            Comment


              #7
              Itse ajoin kortin opetusluvilla kolme vuotta takaperin. Kilometrejä tuli monta tuhatta (innokas kun olin) ja ajettiin silloin periaatteessa kaikki päivittäiset ajot minun autolla kolmion kanssa. Itsestä sanoisin että opin hyvin eri tilanteet tuolla "arkiliikenteessä" verrattuna siihen että olis käyny autokoulussa yheksältä aamulla puol tuntia ajamassa ilman muuta liikennettä. Silloisen inssin kanssa oli puhetta tuosta koulu vs luvat. Oli sitä mieltä että ajokokeessa luvilla ajavat selvästi parempia, mutta teoria on vähän heikompi joka on minusta ihan selvä homma.

              Periaatteessa kortin kustannukset oli 200-300€ välissä. Polttoaine kulujakaan ei tarvinnu miettiä koska ajot oli periaatteessa "hyötyajoa". Ja auton hankintahinnan jätin kanssa pois tuosta koska se olis pitäny kumminkin ostaa. Kyllähän tuohon ajoon sisällytettiin myös ihan oikeeta opetus ajoa.

              Comment


              • #8
                Olen sataprosenttisesti samaa mieltä siitä, että opetusluvalla ajettuna liikenteeseen tulee valmiiksi kokeneempia ja varmempia kuskeja.

                Itse ajoin 90-luvulla kortin opetusluvalla ja reilun viiden kuukauden aikana ajoja kertyi noin 8500 km. Ajettiin tuona aikana kaikki omat ajot kolmion kanssa, mitä vain mahdollista oli. Jokainen ajettu tunti kirjattiin ylös keliolosuhteita ja ajoreittejä myöten.

                Kavereilta ja kotoa opittuja asenteita ei todellakaan autokoulussa muuteta, kyllä ne ovat jokaiselle iskostettuja sen verran syvälle. Traktorikortin aikoinaan suoritin oikein autokoulussa, ja siellä teoriatunneilla istuminen autokorttia suorittavien kanssa opetti kyllä kerralla, että se touhu ei ole mitään muuta kuin rahastusta. Todellinen oppi saadaan liikenteessä asiallisten neuvojen ja valvonnan kera, kuten opetusluvalla tapahtuu.

                Eri juttu on sitten kokonaan, jos opetuslupaopettaja ei vaivaudu virkaansa hoitamaan kunnolla, silloin touhussa ei ole mitään pointtia ja homma menettää merkityksensä. Valvonta ja neuvot kuuluu mennä pykälien mukaan, vaikka 30 vuotta liikenteessä seikkailleella opettajalla olisikin omat mielipiteensä joka tilanteeseen.

                Comment


                  #9
                  Taitaa se kotona tai siis liikenteessä vanhemmilta opittu asenne mennä kaikkein parhaiten jälkikasvun selkäytimeen. Minulla kokemuksia kolmen kortin ajamisesta, joista jokainen eri tyylillä:
                  KT - Autokoulussa
                  AB - opetusluvilla isän opettamana
                  ABE - itseopiskeluna (viime syksynä hankittu ennen uusia EU-sääntöjä)

                  Nyt jälkeenpäin ajateltuna sanoisin, että tuo 15 kesäisenä hankittu oppi autokoulussa oli kaikkein tärkeimmässä osassa oman liikennekäyttäytymisen suhteen. Autokoulun MP-opettajalla oli suurta auktoriteettia ja sopiva asenne nuorta jannua kohtaan.

                  Toisaalta, AB-kortin ajo isän kanssa oli sikäli hyvä, kun sai sitä ajorutiinia riittävästi, mutta liikennesäännöt ja -käytös oli opittu autokoulussa pari vuotta aikaisemmin.

                  Tuo viimeisin ABE-kortin ajo oli lähinnä rahastusta, joskaan ei kovin suurta sellaista, kun kortin kokonaishinnaksi taisi muodostua n. 200€, joka siis sisälsi lääkärintodistuksen, ajoluvan, kirjallisen kokeen sekä inssiajon ja ajokorttimaksut. Tosin lääkärintodistus taisi mennä työterveyshoidon piikkiin.

                  Tuli pikkuisen kiire suorittaa tuo BE-päivitys syksyllä 2012, kun nämä uudet EU-säännöt siis muuttavat ajokortit määräaikaisiksi eli se koskee tammikuun 2013 jälkeen myönnettyjä kortteja, koskee siis myös ajokorttipäivityksiä.

                  Noh, ehkä oppi mennyt ihan hyvin perille, kun jokaisen kirjallisen/inssiajon on saanut yhdellä yrittämällä suoritettua.

                  Lopuksi vielä haluaisin painottaa, että miettikää omaa ajokäytöstä lasten ollessa kyydissä, siis jos siinä jotain sanomista on. Se on ihan uskomatonta miten nuo adaptoivat vanhempien esimerkkejä ihan kaikessa.

                  Comment


                  • #10
                    Itse ajoin viime syksynä kortin opetusluvilla ja kyllä väitän että opin paremmin kuin autokoulussa. Peltoautoilla olen ajanut, joten auton käsittelyä ei tarvinnut harjoitella.Toki riippuu ajoopettajastakin, mutta vaikkei isä kovin kummoinen "opettaja" ollutkaan niin ihan hyvin pärjättiin. Teoriatunteja emme tehneet, vaan opiskelin itsenäisesti kirjasta liikennesääntöjä (ts. kertailin, koska mopoilla ja kevareilla oli jo kolme vuotta ajeltu). Etuna tosiaan oli se, että ajoimme todella paljon ja monipuolisesti, emmekä vain kierrelleet inssireitin vaikeita paikkoja.

                    Kevarikortin suoritin autokoulussa, eikä sielläkään varsinaisesti hirveästi opetettu. Teoriatunneilla tietenkin opettaja paasasi, mutta ajotunneilla opettaja kommentoin ajoani ehkä kaksi kertaa.

                    Juurikin liikennekasvatuksella on suuri merkitys siihen, mitä tuoreista kuskeista tulee. Esimerkkinä se, että todella harva käyttää ajaessa hansdsfreetä ja se periytyy kyllä ihan varmasti. Opetusluvan opettajan tai ainakaan autokoulun opettajan ei ole periaatteessa mahdollisuutta muuttaa oppilaan asenteita liikenteessä.

                    Harmi vaan, että opetuslupa kallistuu koko ajan ja se hinnoitellaan niin, ettei kannata enään suorittaa korttia siten.

                    Comment


                    • #11
                      emmekä vain kierrelleet inssireitin vaikeita paikkoja
                      oikeestiko jossain autokouluissa tehdään tota? ku parikin tällaisesta on tässä jo maininnut.

                      hauska ollut seurata miten autokoulujen hinnottelu on noussut mediassakin jo suureen rooliin ja puhutaan isoon ääneen et "autokoulut rahastaa", kun samaan aikaan yksityislääkärit ottaa kertakäynnistä helposti melkein 100€, sähkömiehet velottaa 50€/tunti, kiropraktikko jolla käyn velottaa 55€/about 10min yms. mut kuitenkin autokoulut on ainoita jotka rahastaa... ja mitäs se hel*etin hankala ja isotöinen vikakoodienluku siellä merkkiliikkeessä maksaakaan? ;)
                      Viimeksi muokannut albanzo; 12.2.2013, 18:34.

                      Comment


                      • #12
                        Minä olen opettanut B -kortin neljälle ja yhdelle lisäksi vielä ison A -kortin. Kaikki ovat inssin läpäisseet ja ajavat hyvin ja muita huomioiden. Kaahaamista ei ole (oppineet minulta) ollenkaan, mikä on hyvä asia.

                        Vastustan kyllä tuota holhoamista ja määräämistä autokouluun ja jatkuvasti kasvavia lisätuntimääriä.

                        Myynnissä A3 8P:n tehty tehtaan valmistama opetusjarrusydeemi, yhtään reikää ei tarvitse porata.

                        Onnea opettajille, saa olla lapsen kanssa kahden.

                        Comment


                          #13
                          Juu, en minäkään noiden autokoulujen hinnoista valita eikä todellakaan ole mitään autokouluja vastaan, mutta se hiertää että opetuslupalainenkin pakotetaan viemään rahansa yksityiseen (onko niitä muitakaan kuin yksityisiä) autokouluun. Oliko vielä niin että ensimmäinen ajotuntikin on ajettava autokoulussa.

                          Comment


                            #14
                            Opetuslupa

                            Joskus ainakin Kemijärvellä ammattikoulussa opiskelijat sai ajokorttiin tuntuvan alennuksen. Olisko ollu jopa 40 pinnaa. En muista tarkemmin, mutta serkku meni juurikin tuon vuoksi sinne kouluun.
                            Itse kävin Pudasjärvellä bc-kortin. Isä sano että aja c:kin ja hyvä että ajoin. Teki muistaakseni vain 200 euroa enemmän silloin.
                            Teoriaa opin tosi paljon. Käsittely oli aika tuttua, kun ensimmäiset ajot piti ajaa serkun sylistä, kun ei ylettänyt polkimille.
                            Itse näkisin Autokouluille plussana teoria-asiat ja taas opetusluvalle ajomäärät ja se että kalusto välttämättä ole sitä uusinta uutta. Itse en lähtisi omaa jälkikasvua, jos sitä joskus tulee, opettamaan juurikin hopsiksen pointin vuoksi.

                            Comment


                              #15
                              Ajoluvalla liikennettä opiskellessa on sekin hyvä puoli, että oppilas saa heti tuntumaa normaaliin arki- ja viikonloppuliikenteeseen. Usein ajoluvalla ajava oppilas on ratissa ns. perheen hyöty- ja vapaa-ajan matkat. Tulee monipuolista kokemusta eri vuorokauden ja viikon ajoilta.

                              Itselläni oli kiitollinen mahdollisuus noukkia rusinat pullasta - ajoin kortin ajoluvalla, opettajana koulutukseltaan ja silloiselta ammatiltaan autokoulunopettaja -isäni :)

                              Comment


                              • #16
                                Alkuperäinen kirjoittaja albanzo Näytä viesti
                                oikeestiko jossain autokouluissa tehdään tota? ku parikin tällaisesta on tässä jo maininnut.

                                hauska ollut seurata miten autokoulujen hinnottelu on noussut mediassakin jo suureen rooliin ja puhutaan isoon ääneen et "autokoulut rahastaa", kun samaan aikaan yksityislääkärit ottaa kertakäynnistä helposti melkein 100€, sähkömiehet velottaa 50€/tunti, kiropraktikko jolla käyn velottaa 55€/about 10min yms. mut kuitenkin autokoulut on ainoita jotka rahastaa... ja mitäs se hel*etin hankala ja isotöinen vikakoodienluku siellä merkkiliikkeessä maksaakaan? ;)
                                Itse asun Ylöjärvellä, mutta täkäläiset ajavat inssin Nokialla (naapurissa). 90% ajoista ajetaan juuri tuolla naapuri kaupungissa ja ajoopettajat ajattaa juuri niitä "reittejä mitä inssi yleensä ajattaa".

                                Comment


                                • #17
                                  Lienee pienempien kaupunkien ongelma tuo, sen mitä kavereiltakin asiasta kuullut. Isoissa kaupungeissa on enemmän valinnanvaraa yksisuuntaisten, nelikaistaisten yms. suhteen, joten helpompi vaihdella reittiä.

                                  Comment


                                  • #18
                                    No meilläkin on koulu Somerolla, mut suurin osa ajoista ajetaan naapurikaupungissa Salossa, jossa ajetaan myös ajokoe, eikä meillä ainakaan ensinnäkään tutvot ajata samoja reittejä päivästä toiseen, kuten ei me opettajatkaan. Eikä siellä liikenteessä ajokoetta varten opetella ajamista, vaan elämää varten.
                                    Mut tarpeeks kun pienessä kylässä ajelee, ni varmasti on ajettu samoja reittejä mitä ajokokeessakin saatetaan ajaa. Ja kyllä mäkin tiedän niitä paikkoja missä tutvot yleensä saattaa ajattaa, mut eipä se oo kenenkään etu opetella tiettyjä paikkoja ulkoa.

                                    Maspe siinä yllä oli asian ytimessä, vaikka aiemmasta kommentista paistoi juurikin tuo että "autokoulussa opetellaan inssipaikat ulkoa".

                                    Mä voisin kirjottaa vaikka kuinka monta erilaista asiaa/näkökulmaa liittyen opetuslupaan vs. autokouluopetukseen, mut en jaksa nähdä vaivaa, sillä jokainen on jo "puolensa" valinnut, jolloin viestin hyötyarvo lähentelee nollaa. :)
                                    Viimeksi muokannut albanzo; 13.2.2013, 14:52.

                                    Comment


                                    • #19
                                      Seitsemän vuotta sitten suoritin ajokortin opetusluvalla ja muutama vuosi sen jälkeen c-kortin autokoulussa. Jotain kokemusta siis molemmista. Mielestäni molemmat ovat aivan hyviä vaihtoehtoja vaikka jälkimmäinen onkin kalliimpi, mutta eipä tarvinnut porukoille maksaa tuntiliksaa että jaksoivat istua vieressä kun oli ajamassa.

                                      Lisäksi voisi tuohon inssireittien ajattamiseen todeta että niillä kylillä missä itse ajoin oli tasan nolla valoristeystä sekä kaksi yksisuuntaista jossei muutamaa parkkipaikkaa huomioi. Siinä ei paljon vallinvaraa jää. Silti hienosti pärjäs isossakin kaupungissa heti kortin saatua.

                                      Lisätään viellä että hinnassa opetuslupa oli tuolloin n. ½ halvempi.

                                      Comment


                                      • #20
                                        Itse olen kanssa 2000 luvun puolella opetusluvilla kortin hankkinut. Tosiaan ukon 220E dieselillä tuli ajettua kaikki tarvittavat ajot ja jonkun verran asioikseenkin harjoiteltiin.
                                        Voin kertoa että kilometrejä tuli aivan järkyttävä määrä, kun ylioppilasjuhlia ja sukulaisia tuli kierreltyä pitemmälläkin.

                                        Opetuspaketit ja teoriat piti opetella itse, ei se isä niitä alkanut opettamaan. Toki tenttasi liikennesääntöjä ja kyseli sitten ajossa tarpeeksi.

                                        Teoriakoe meni ensimmäisellä läpi ja innssissäkään ei ollut mitään huomautettavaa. Teoriakokeen ainoat virheet oli muistaakseni näissä "onko ajoneuvo pysäköity oikein?" kysymyksissä. Yllättävää kyllä en ole yksiäkään parkkisakkoja vielä saanut *koputtaa puuta*.

                                        Tuskinpa autokoulussa istuminen isän kanssa olisi opetukseen juurikaan lisäarvoa tuonut. Olen täysin samaa mieltä, että täyttä rahastustahan tuo on. Kyllä ne asennevammat monesti ovat iskostuneet jo ennen autokoulua, eikä niitä muutamalla teoriatunnilla poisteta.
                                        Kyllä sitä itsekin on tullut elämänsä aikana autolla leikittyä, mutta nämä kerrat ovat olleet yleensä suljetulla alueella tai yöllä jonkin tehtaan parkkipaikalla. Siellä poikien kanssa touhutessa samassa remmissä olivat niin autokoulun käyneet kun opetuslupalaisetkin... :)

                                        Comment


                                          #21
                                          Meillä aloitettiin tyttären kanssa opetusluvalla maaliskuussa ja tänään kävi suorittamassa hyväksytysti teoriakokeen. Joulukuun 3. täyttää 18v ja oli varannut inssin heti synttäripäivän aamulle. Vielä ehditään ajella ja se pimeänajoharjoitus vielä käydä suorittamassa. Jarruun ei ole vielä tarvinnut koskea, mutta vielä ehtii=)

                                          Ekavaiheen ajokortin kustannukset (pl. polttoaineet) tullee jäämään jonnekin 400€ tietämille, ehkä jopa allekin. Hintaa laskee kun polkimen sai pullarahalla ja itse asensin. Näille on kuitenkin noissa opetusluvan hinnoissa laskettu useampi satanen.

                                          Paljon on ajettu hyötyajoa, koko perhe kyydissäkin, joten osa polttoainekuluista olisi tullut muutenkin.

                                          Plussana vielä mukavat "laatuaika-ajelut" tytön kanssa kahdestaan, hyvin tultu toimeen eikä ole tarvinnut ääntä korottaa =)

                                          Comment


                                          • #22
                                            Alkuperäinen kirjoittaja msippala Näytä viesti
                                            Meillä aloitettiin tyttären kanssa opetusluvalla maaliskuussa ja tänään kävi suorittamassa hyväksytysti teoriakokeen. Joulukuun 3. täyttää 18v ja oli varannut inssin heti synttäripäivän aamulle. Vielä ehditään ajella ja se pimeänajoharjoitus vielä käydä suorittamassa. Jarruun ei ole vielä tarvinnut koskea, mutta vielä ehtii=)

                                            Ekavaiheen ajokortin kustannukset (pl. polttoaineet) tullee jäämään jonnekin 400€ tietämille, ehkä jopa allekin. Hintaa laskee kun polkimen sai pullarahalla ja itse asensin. Näille on kuitenkin noissa opetusluvan hinnoissa laskettu useampi satanen.

                                            Paljon on ajettu hyötyajoa, koko perhe kyydissäkin, joten osa polttoainekuluista olisi tullut muutenkin.

                                            Plussana vielä mukavat "laatuaika-ajelut" tytön kanssa kahdestaan, hyvin tultu toimeen eikä ole tarvinnut ääntä korottaa =)
                                            Entäs tyttären? =)

                                            Comment


                                              #23
                                              Joulukuun 3. täyttää 18v ja oli varannut inssin heti synttäripäivän aamulle.
                                              Läpi meni inssi ja opettajakin sai kiitokseja =)

                                              Comment


                                                #24
                                                Pah, nykyajan humputuksia kun keskellä viikkoa saa ajokortin :)

                                                Silloin kun minä, (tässä vaiheessa katse kaukaisuuteen, muistelua viime vuosituhannelta) ajoin ajokorttia niin inssiajoon ei saanut mennä ennen kuin teoriakoe on hyväksytysti suoritettu. Teoriakokeita taasen ei järjestetty kuin kerran viikossa, perjantaisin. No sattuma oli suonut että 18v syntymäpäivä osui perjantaille. Aamulla ysiltä teoriakokeeseen, check. Klo 11 aikaan ajokokeeseen, check. Klo 11.30 se väliaikainen pahvi kourassa fillarilla niin kovaa kuin pääsi autokoululta kotiin ja sisältä hakemaan autonavaimet. Autolla kouluun loppupäiväksi ja voi että kun oli nättiä, vielä kun on verraten alkuvuodesta syntynyt niin oli melko kurko olo.

                                                Yksi hienoimmista päivistä ever. Onnittelut vaan kaimalle, varsinkin jos olet itse opettanut. Minulla ei siihen hermot riittäisi.

                                                Comment


                                                  #25
                                                  Jep, opetusluvalla ajettiin, maaliskuusta aloitettiin. Ajokertoja tuli varmasti moninkertainen vaadittuun verrattuna. Tästä inssi oli sanonutkin että ajamisen ja autohallinnan varmuudesta huomaa, että on ajettu paljon.
                                                  Kyllä tämä meillä onnistui hyvin, ja laatuaikaa tytön kanssa. Pienemmät lapset kotona vie aikaa niin, että tuo vanhempi aina jää vähemmälle huomiolle.

                                                  Kannustan kyllä kokeilemaan, jos vähänkään siltä tuntuu.

                                                  Comment


                                                    #26
                                                    Itse ajoin äidin kanssa, ja ei siinä ehkä niin paljon opetettu vaan ajettiin paljon. Ekalla läpi. Tarkoitus on ajattaa tyttäret itse myös, ellei muuta niin saa kruisailla tyttärien kanssa autolla. Mikäs sen parempaa.

                                                    Minkähintainen tuo opetuslupa nyt sitten loppujen lopuksi on?

                                                    Mitkä olikaan ne pakolliset kustannukset?

                                                    Keitä saa oikeasti opettaa. Omia lapsia tietenkin, mutta miten esim. niitten serkut?

                                                    Kokemukset hopsis kanssa ihan samalla tavalla, onneksi olin vielä elossa sinä iltana.

                                                    Comment


                                                      #27
                                                      Polttoaineita lukuunottamatta vajaa 500€ tuli meillä maksamaan sisältäen kaikki ajokorttimaksut, liukkaankelin harjoittelu radalla, teoriakokeet (opettaja ja oppilas) ja inssi, niin ja opetuspoljin, peili, em. muutoskatsastus.

                                                      Comment


                                                        #28
                                                        Muistaako kukaan saako opetuspolkimen vaijerin pään A4 8E:ssä johonkin fiksusti kiinni vai onko parempi vetää läpireikä lattiaan?

                                                        Teoriakoe suoritettu. Koe maksoi ajovarmassa 32€ ja vaikka aikaa oli 30 min taisi oikeasti aikaa mennä vain 13 minuttia. Tuulilasin testi on hyvin lähellä sitä oikeaa koetta, ja opetttajan kysymykset saa harjoiteltua opetuslupa.net (e-koulu.com) sivuston kautta.

                                                        Comment


                                                        • #29
                                                          Nyt kun vanha aihe on kaivettu esiin niin vastaillaampa ajan kuluksi joihinkin vuosia sitten esitettyihin kysymyksiin ja pohdintoihin, jos vaikka jotakuta alkoi kiinnostamaan. Opettajalla ja oppilaallahan ei nykyään tarvitse olla minkäänlaista sukulaisuussuhdetta, eli käytännössä kuka tahansa vaatimukset täyttävä voi opettaa ketä tahansa.

                                                          Huomioitavaa on, että opetusluvalla voi tavan tallaaja opettaa B -ajokorttiluokan perusvaiheen. Harjoittelu- ja syventävän vaiheen opettajan tulee olla liikenneopettaja myös opetusluvalla opettaessa.

                                                          Paljon on puhuttu opetuksen tasosta opetusluvalla versus autokoulussa. Tottakai opetusluvalla voidaan maltillisilla kustannuksilla antaa huomattavan paljon enemmän opetusta ja ehkä osittain määrä korvaa laadun, mutta ei loputtomiin.

                                                          Autokoulujen ja liikenneopettajien välillä on luonnollisesti eroja opetuksen laadussa. Opettajan kokemus työstä näkyy tietysti laadussa, mutta ennen kaikkea opettajan motivaatio omaan tekemiseen vaikuttaa hyvinkin paljon. Kokenut opettaja osaa varmasti opettaa 19 teoriatunnin ja 18 ajotunnin aikana oppilaasta kuljettajan, joka kykenee itsenäiseen harjoitteluun liikenteessä ajoluvan saatuaan.

                                                          Samalla tavalla myös opetuslupaopettajien välillä on eroja. Ennen opettamisen aloittamista kannattanee valita itselle jokin hyväksytyistä opetussuunnitelmista ja käyttää tätä apuna opetuksen suunnittelussa. Varmasti opetuksesta saadaan enemmän tehoa irti jos se on jollain tavalla suunnitelmallista, ainakin sillä tasolla että missä järjestyksessä opetetaan mitäkin asioita. Myös teoriaopetukseen kannattaa paneutua varmistamalla ainakin omien tietojen oikeellisuus ennen opetusta. Tietenkin opettajan motivaatio vaikuttaa hyvin paljon tässäkin opetuksen laatuun, onko tavoitteena oppilaan ajolupa vai turvallinen sekä vastuuntuntoinen kuljettaja, joka kykenee itsenäisesti kehittymään kuljettajana?

                                                          Tärkeä osa kokonaisuutta on tietysti oppilaan motivaatio ja asenteet liikenneturvallisuutta kohtaan. Hyvien asenteiden ja tapojen opettaminen onnistuu helpoiten vanhemmilta näyttämällä hyvää esimerkkiä siitä asti, kun lapsi on auton kyydissä. Vanhemmilta opittuja huonoja tapoja on monesti hankala opettaa pois enää 17-vuoden iässä. Toki myös ajokorttikoulutukseen kuuluu oleellisena osana asennekasvatus.

                                                          Internetistä löytyy luonnollisesti kasapäin tietoa opetusluvalla opettamisesta ja on myös myynnissä kohtuullisen hintaisia paketteja, jotka sisältävät erinäistä hyödyllistä materiaalia opetukseen.

                                                          Comment


                                                          • #30
                                                            Opetuslupaa kannattaa suosio ainakin lapsiperheissä. Meillä olen opettanut neljä B-korttia ja yhden ison A-moottoripyöräkortin. Näissä hetkissä saa olla rauhassa lapsien kanssa ja puhella asioita mitä ei välttämättä kotioloissa tule edes mieleen.

                                                            Audin A3 2006 jarruvaijerin laitto jarrupolkimeen oli helppo, polkimen varressa oli reikä jonka kautta vaijerin pää itse tehtyyn alumiini levyyn kiinni. Levyn laitoin polkimen kiinnitysruuvin alle. Tätä voisi soveltaa ehkä A4:een. Vänkärin puoli meni hyvin kun koko lattian peittävän poljinlevyn laitoin penkin kiinnitysruuvien alle kiinni.
                                                            Viimeksi muokannut Matts; 15.11.2017, 19:36. Perustelu: kirjoitusvirhe

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X