Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

(Eber vai... ) -> Eber kyselytunti ;)

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    Ei tarvitse kuin sen yhden ohjausjohto vetää ilmastointiyksikölle. Pinni oli erikoista tyyppiä ja sen paikkaakaan en ulkoa muista.

    Comment


    • 15.12.2009 kirjoitin tämmöistä.

      Mystistä. Taas tekee samaa eberi kun viime vuonna. Kovilla pakkasilla toimi aivan mainiosti, sitten kun keli vaihtuu lauhemmaksi tai sahaa eestaas niin ei toimi... Mistä moinen voisi johtua?
      Aikalailla tuolta tänne asti pelannut aivan kuin unelma. Olisiko kerran tai kaksi jättänyt lämmittämättä. Ihme vekotin. Toivottavasti ensi talvenakin toimii yhtä hyvin. 2008-2009 talvi oli yhtä helvettiä eberin kanssa. Aina sai olla varmistamassa sitä että lähteekö se päälle vai ei. Parhaimmillaan sai painella sitä kolmeenkin otteeseen päälle että lähti lämmittämään.

      Comment


      • Jaahas, auvoa ja onnea eeberin kanssa kesti melkein viikon. Tänään oli jättänyt lämmittämättä, ja kake sanoo Err, kun yrittää laittaa tulille.

        Yritin uudestaan napista päälle, samalla pellin alle kurkkiessa. Löpöpumppu alkaa nakuttamaan, mutta nakutus on kovempi ja terävämpi kun aiemmin. Johtopäätös --> ei saa ainetta sisäänsä. Vilkaisu pumpun imuputkeen -->kuplia putkessa--> ilmaa pa-linjassa.

        Mistähän se olisi voinut ilmaa saada horastua sisäänsä?
        Ja pystyykö tuota pa-linjaa ilmaamaan mitenkään?

        Ediittiä: Sain vehkeestä vikakoodit pihalle. AF:52, eli "No start safety time exceeded" --> "No flame detected on start attempt. Check fuel delivery and fuel supply. Check exhaust gas and combustion air ducts."

        Tämä tukisi teoriaa ilmaa pa-linjassa. Eli ilmausvinkkeja kaipailisin
        Viimeksi muokannut Jondetski; 17.3.2010, 15:11.

        Comment


        • Työkaverilla oli kanssa ollu aluksi ongelmia eeperin kanssa kun laitatti. Soitti asennusliikkeeseen, että ei perkele tästä tule mitään kun ei lämmitä. Sanoivat, että ilmat PA linjasta pitäisi lähteä itekseen, kun laitetta vaan käyttää useasti. No oli sitten lämmitellyt vaan ja lähti pelaamaan ihan ok, eikä oo nyt ainakaan valittanu ongelmista.

          Comment


          • Olen tota värkkiä nyt tuossa yrittänyt useaan otteeseen päälle, mutta ei vaan syty, ja ilmakuplat juoksee aina vaan pa-linjassa. Tankatessa kyllä huomasin, että jostain syystä tankkiin oli jäänyt ilmalukko. Tankkasin uudelleen, ja taas naksuteltiin pumppua, mutta ei.

            Voikos asiaan vaikuttaa se, että mulla se pa-pumppu on asennettu konehuoneeseen, eikä tankin läheisyyteen, kuten ohjeet käskee.? Kuulemma on ihan sama mihin sen tyrkkää, kyllä se toimii.
            Vaan onko se sittenkään ihan sama?

            Comment


            • Mä tossa tyhjällä tankilla sain eeberin erroriin, 5-10 kertaa kun tankkauksen jälkeen käynnisti niin sit suostui jäämäänkin päälle eli imemään sitä dieseliä eikä ilmaa.

              Comment


              • Järjellä ajateltuna tuon ilmauksen kannalta, niin se eberin pumppu kannattaisi juurikin olla siellä tankinpäässä -> lyhyempi matka imeä se ilma sen pumpun ohi. Sitku pumppu alkaa saada kunnolla tiisseliä, niin sehän työntää edellään ne kaikki ilmat sinne eberiin.

                Tämän saman ilmiön huomaa kun erillisellä alipainepumpulla ilmaa autoa, niin diisseliä tulee todella räkimällä aluksi, mutta sittenkun pumpulle tulee "jäykkää" tavaraa (ei paljo ilmaa seassa) niin pumpun säiliö täyttyy sekunneissa.

                Comment


                • Dodiin, selvisi tämäkin ropleema. Siellä oli käynyt joku kämmi pa-putken vedossa, putki löytyi eeberin pakoputken päältä siihen kiinni sulaneena! Onneksi ei ole syttynyt aine, saa taas jotain luojaa kiittää..

                  Korjaustoimenpiteenä putki poikki, jatkolla uusi putki (uudella reitityksellä!) ja samalla siirtyi pumppu oikeaan paikkaan tankin luo. Ja taas tohisee iloisesti pellin alla!

                  Comment


                  • Eber taitaa olla lopullisesti kaputt eli ei lähde käyntiin. Käynnistyy noin viideksi sekunniksi kunnes sammuu ja ajastusaika jää juoksemaan. Yritän kesän aikana korjauttaa laitteeen ensi talvea varten. Jos hinta nousee liian korkeaksi osineen päivineen, niin kannattaa varmaan harkita uuden eberin hommaamista? Sanotaanko, että 300-400 alkaa olemaan siinä rajoilla korjauskustannusten kohdalla, jos ei varsinkaan tule varmuutta alkaako temppuilemaan uudelleen.

                    Kysymys: Kun pa-johdot, jäähdytysnesteet yms. letkut on paikoillaan niin voi pystynee vaihtamaan pelkän eberin yksikön paikkaan? Nykyisen eberin mallia en tiedä, mutta auto on profiilin kulkine ja TP5 kaukkari löytyy. Tarvitseeko edes olla vastaava malli yhteensopivuuden kannalta? Asennuskustannuksethan näissä ison osan hinnasta tuovat uuden kohdalla. Aattelin vaan, että vois olla parempi hommata varmaan uusi/toimiva käytetty laitos kuin korjata kalliilla. Mielipiteitä?

                    Comment


                      Itsellä oli diesel-lämmittimessä samankuuloinen ongelma, vesipumppu siellä oli mennyt. Kun lisäksi paloilmapuhallin piti välillä kylmänä aika rumaa ääntä, totesin että fiksuinta näillä varaosahinnoilla on laittaa kokonaan uusi lämmitinyksikkö. Eeperi.com toimitti järkevään hintaan uuden yksikön, vesiletkuyhteet olivat muuttaneet vuosien aikana kokoaan pienempään suuntaan, mutta laadukkaat uudet klemmarit saivat letkut pitämään nesteet sisällään. Vaihtotyö oli muuten ihan plug'n-play.

                      Comment


                        Tsekkaa Antti TP5:llä vikakoodit. Jokuhan sitä ahdistaa alkutestin perusteella eikä edes yritä käyntiin. Polttoainepumppu/vesipumppu -viat on aika helposti korjattavissa, mutta puhallin- tai ohjausyksikkövika on jo sellainen, että kannattaa kysellä tarjouksia uusista laitteista.
                        Vesipumpun vaihtaa kotitarveseppä irtolämmittimeen vartissa.

                        Uusi lämmitin menee heittämällä paikalleen vaikka olisi vähän virkistetty versiokin. Johtosarjassa ei ole yhteensopivuutta poistavia muutoksia tapahtunut vuosien varrella. Tuuletustoiminnon johto on tullut jossain vaiheessa lisää aiemmin tyhjään paikkaan, mutta siinäpä se.

                        Comment


                        • Mul Porkkis tullut tämä koodi kuten tuolla sivulla 3 olen maininnut aiemmin:

                          [LEFT]Speed of combustion fan motor outside[/LEFT]

                          [LEFT]Fan impeller of combustion air fan motor blocked (frozendirty, stiff, lead chafes at end of shaft) [/LEFT]

                          [LEFT]Remove blockage.

                          Ei anna nykyisin tuota vikakoodia lainkaan ja muuoinkin tuli harvoin.

                          Jos muuten laitan eberin päälle moottorin ollessa käynnissä niin lähtee käyntiin ilman ongelmaa. Olen epäillyt tuota vesimpumppua, mutta miten se tässä tapauksessa on? Eli voiko olla, että auton oma vesipumppu avittaa tällöin?

                          Kiitos tiedoista. Ajattelinkin, että uudemman mallinenkin eber menee paikkaan helposti, jos vaihtamaan joutuu alkamaan. [/LEFT]
                          Viimeksi muokannut Audimann; 31.5.2010, 12:20.

                          Comment


                            Voihan se olla joku vähän oudompi vesipumppuvika eli pumppu on jumissa ja imee liikaa virtaa. Auton moottorin ollessa käynnissä, se jaksaakin pyöriä ja lähtee tulille.
                            Tavallisesti vesipumppuvikainen nimittäin lähtee tulille ja sammuu hetimiten, koska ylikuumenee.

                            Jos olisi oma, lähtisin kyllä kokeilemaan uudella vesipumpulla. Se on tosiaan sangen helppo vaihdettava. Mustat muovikopat vaan auki, jos WSC tai täysin erillään, jos WS.

                            Comment


                              Mistä noita varaosia saa järkevillä hinnoilla? Autosähkö Matalamäki olisi omaan D4WSC-malliin (iästä ei tietoa) myynyt kyllä hyllystä pumpun, mutta hinta oli tasan 250?, ei kuulemma tinkivaraa... Vaihtotyö tosiaan on helppo jos omaa perustyökalut ja ne pysyvät vähänkään käsissä. Purin tuon vanhan lämmittimen täysin atomeiksi ja siivosin joka osan tarkasti, ei auttanut kuitenkaan toimimiseen. Esilämmityksessä toimi muutaman sekunnin ja sammui, vikakoodi muistaakseni F14 tsjp. Auto käynnissä toimi vaikka maailman tappiin, ilmeisesti vesi kierti auton vesipumpulla riittävän hyvin.

                              Comment


                                Siinä pumpussa on pierburgin numero, jolla voi kysellä tarviketta.

                                Comment


                                • Kun tuo talvikin tuolta alkaa tulemaan niin eberiin on tullut taas keskityttyä. Olin jo valmis luovuttamaan tämän yksikön osalta ja hankkimaan eeperi.comista uuden. Avata kuitenkin tuo vielä pitäisi.

                                  Avasin laitteen ollessa paikassaan tuota eberiä paloilmapuhaltimen puolelta ottamalla kuoresta neljä torxia pois. Siitä huolimatta en saanut auki sitä kuin puolittain, kun jumitti p-aineletkun kohdilta enkä viitsinyt repiä täydellä voimalla jottei jotain hajoaisi. Onko tuo p-aineletku irroitettava, jotta kuori aukeaa? Pakko kait tuo on kokonaan irti konehuoneesta ottaa, jotta saa kunnolla katsottua.

                                  Nyt kesällä tuo laite ei ole juuri inahtanutkaan, vaan lorahdus kuuluu ja vesipumppu lähtee päälle. Sen jälkeen 3 sekunnin kuluessa sammuu ja aika jää juoksemaan. Ei lähtenyt vaikka kuinka yrittäisi uudelleen ja uudelleen. Ihan kuin "system-checkissä" kosahtaisi paloilmapuhaltimen kohdalla... Aiemmin antanut tuota F30 vikakoodia, mutta nyt antaa pelkkää F31 vikakoodia. Tässäkin "kohdeosana" paloilmapuhallin, mutta kehoitetaan tarkastamaan liitokset. Noh, avasin eberin akulle menevän + kaapelin ja putsasin sitä hiukan (lähmäinen hiukan oli). Sen jälkeen toiminut kuin unelma ja lähtenyt saman tien tulille... Veikkaan silti, että paloilmapuhaltimessa on jotain vikaa ja parempi tuo laite on avata. Onko kuitenkaan ennenkuulumatonta, että paloilmapuhallin olisi saanut heikosti virtaa tms. ja kaikesta huolimatta antanut muita vikakoodeja. Eikös nuo vikakoodit F30 ja F31 tule juurikin siiven liian hitaasta pyörimisnopeudesta? En nuolaise toimivuuden kohdalla ennen kuin tipahtaa, mutta hienosti tuo laite on nyt toiminut, kun käytellyt sitä testiksi ja karstanpolton vuoksi enemmänkin.

                                  Sitten hankintalistalla on TP5 kaukkari... Avovaimo pudotti edellispäivänä parkkipaikalla avainnipusta kaukkarin vahingossa. Myöhemmin paikalle mennessä kapula löytyi, mutta joku oli ajanut päälle. Laite toimii kyllä täysin, mutta näyttö paskana. Ei kellään ylimääräistä kaukkaria tai sitten keksii mistä saa uuden näytön... Ajastusta, kun kovin vaikea ilman käyttää.

                                  Comment


                                    Mustat muoviosat ensin irti ja sitten lähtee pääty. Ota vaan suosiolla pöydälle koko keksintö.
                                    Puhaltimen ja palokammion välissä on kertakäyttöinen tiiviste eli kannattaa hakea uusi jo etukäteen.
                                    Kummallinen vikakoodikäytös tapaa viitata aivovikaan. Kaukkareita saanee varaosana irrallaan, mutta ei varmasti ihan edullisesti.

                                    Comment


                                      Vinkkiä mistä noita tiivisteitä saisi sopivasti?

                                      Comment


                                      • Missä sijaitsee AFB koneessa hehkutuksen lämpötila-anturi?

                                        Viimetalvena oli ongelma, kun eeberi oli lämmittänyt koneen vedet niin lämpimäksi että auto ei hehkuttanut ollenkaan, niin joutui välillä sahailemaan käyntiin jos oli pitänyt vaan vähänaikaa lämmityksessä.

                                        Meinaan jos laittaisi tuon anturin vaan roikkumaan konehuoneeseen, niin kattelisi sitten ympäröivästä ilmasta että kauanko hehkutellaan. Noin niinkuin ennaltaehkäisevästi tulevia pakkasia ajatellen

                                        Comment


                                        • Paikallinen autosähköliike sanoi, että a4 b7:aan 3.0tdi koneella tarttee n.450€ asennussarjan. Onkohan näin ja mistähän ebay liikkeestä löytyisi sopuisasti koko satsi? Tarkoitus olisi asennuttaa se 5kW dieselmalli kaukosäädöllä. Toinen paikallinen pisti asennushinnaksi n.550€, joka mielestäni kuulosti kohtuulliselta. Kannattaako Kuopion seudulla metsästää halvempaa enää? Toki jos joku sen tekee sopivalla hinnalla täälläkin, niin saa mainostaa tai esim. privalla ottaa yhteyttä.

                                          Comment


                                          • Mulle ainakin meni 5kW Webasto ihan normisarjalla kiinni viime talvena. Tilan ahtaus tuolla pellin alla toki vallitsee, mutta luova asentaja löysi sopivan paikan vaihelaatikon vierestä apukuskin puolelta, josta bensamallissa tulisi pakoputki alas. :)

                                            Comment


                                            • Vinkkiä mistä noita tiivisteitä saisi sopivasti?
                                              Lempisellä ainakin hyllyt notkuu eberin varaosista, joten kysyisin sieltä.
                                              http://www.lempisenauto.com/index.php

                                              Comment


                                              • Samuli, soitappa kuule Savon Auto- ja Jäähdytinpalvelu Oppipojantie 3, 71800 SIILINJÄRVI
                                                Tuolla laitettiin mulle ja asennushinta oli vielä tuon 550€ alle. Lämmitin oli eeperi.comista, koska halusin tuon 5kw mallin

                                                Comment


                                                • Joensuussa on ollu monessa paikassa 400€ kiinteä hinta tuolle asennukselle.

                                                  Comment


                                                  • Juu. Itellä tais olla tuo 400e + tankkiin sopiva polttoaineen otin, jonka joutui laittamaan hyllystä.

                                                    Comment


                                                    • Jos alkaa jumppaamaan tuosta A3:sesta tuota ei-toimivaa Eberiä irti ja otetaan koko kampe pöydälle, niin miten pitää tilkitä bensa- ja vesiletkut ettei ole tallin lattialla kaikki?

                                                      Comment


                                                      • Bensaletkusta nyt ei paljoa pitäisi tulla, kunhan et pumppua pyöritä samalla :) Ja vesiletkuihin puristat klemmarit ennen irroitusta laitteesta, niin ei paljoa tule lattialle.

                                                        Comment


                                                        • Valtsu, oli hieman hinnat kohonneet, nähtävästi alalla kuin alalla tulee indeksikorotuksia :) Taitaa tuo 550€ kiinnostaa eniten, vaikka hinta onkin aika kova :(

                                                          Comment


                                                          • Aah, tuohan on hyvä idea. Pitää laittaa tallissa kuiten astia alle. Onko tuossa vehkeessä jotain, mitä voisi testailla yleismittarilla pöydällä ollessa tai muuten helposti, etten tee sillai, että vaihdan vesipumpun ja sitten huomaan kiinnityksen jälkeen, ettei se edelleenkään pelaa kun seuraava osa on rikki?

                                                            Miten tuohon TP5:een saa kulkemaan nuo vikakoodit? Tartteeko jotku johdot yhdistää? Pumppu On mallia B5W SC.

                                                            Comment


                                                              Eberin jälkiasennusohje ohje sanoo että 4F kutosessa plussailmastoinnin kanssa (normaalinkin kanssa) pitää kääntää lämmöt kaakkoon ennen sammutusta. Onko oikeasti pakollista? Tuntuu oudolta sillä ohjainlaitteeseen vedetään eberiltä kuitenkin puhallinohjausjohto.

                                                              Vai liittyykö tämä tilanteeseen jossa autolla on tultu parkkiin niin että lämppärihanayksikkö on 100% kiinni ja näin estää koko laitteen käytön. Eikös hanan asento ole ihan se ja sama, kunhan ei vaan ole kokonaan kiinni?

                                                              Saakohan moista hanayksikköä huijattua auki jotenkin ilman ilmastointiyksikön virtoja? Saattaisiko aueta, jos D11 pinniin tarjotaan sähkö eberin keltaisesta johdosta haaralla eli kellon/kaken määräämästä "lämmitin päällä" -tiedosta eikä käytetä ollenkaan puhallinohjausjohtoa. Ts säätääkö ilmastointiyksikkö lämpöä myös seisontalämmitinkäytössä?
                                                              Viimeksi muokannut porkkis; 9.9.2010, 16:11.

                                                              Comment

                                                              Working...
                                                              X