Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Nokkapukin pinnapultin vaihto

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Nokkapukin pinnapultin vaihto

    Venttiilien painimien vaihto meinasi mennä överiksi. Rupesi kolmannen nokkapukin pinnapultti venymään ja venymään, ei saanut enää oikeaan momenttiin. Aikani pähkäiltyä päädyin kiristämään sen juuri venymisrajalle ja vielä on äänestä päätellen kai kestänyt.

    Onkohan mahdollista vaihtaa noita pultteja? Näyttivät olevan kierteillä kannessa mutta irtoavatko helpolla. Joudun aukaisemaan venakopan kuitenkin kunhan saan hankittua pari uutta shimmilevyä. Omituista muuten oli, että ykköspytyn pakoventtiilin painajan välys nokkaan oli liian pieni (0.1mm). Luulisi kuluman aiheuttavan liian suurta välystä, kuten olikin kolmessa imupuolen nostajassa (0.4mm). Itse nokka-akseli näytti uuden veroiselta, liekö vaihdettu jossain vaiheessa. Eli jos tuon pinnapultin voi vaihtaa niin mikä on pultin lujuusluokka.

  • #2
    Tokihan voi vaihtaa, nehän ovat ihan tavallisia pinnapultteja. Ja jos kierteet ovat menneet niin muistelisin että siinä on riittävästi tavaraa korjauskierteen asennusta varten. (olikohan 8 mm korjauskierteelle vaadittava reikä 11 mm?)

    Itselläni olivat nuo pinnapultit ainakin senverta höllässä että irrottelin ne punaisilla siirtoleukapihdeille hellästi puristen ja kiertäen. Tämä oli tarpeen kun valmistelin kantta oikaisua varten.

    Comment


      #3
      Eikös tuohon välykseen vaikuta kiristävästi venttiililautasen ja seetirenkaan kuluminen.
      Senverran mitä mulla on kokemusta (mp:n venttiileistä), usein tuppaa nimenomaan kiristymään ne välykset kilometrien kertyessä. Itseasiassa säätölevyjen kuluminenhan on aika olematonta ja nokan kuluminen ei välykseen vaikuta, sehän mitataan "selkäpuolelta".

      Comment


      • #4
        Kiitoksia paljon tiedoista! Siis pultti irtoaa sopivilla pihdeillä ja menee tässä tapauksessa vaihtoon. Venähti nimittäin monta milliä kiristysvaiheessa ja ohenikin huomattavasti heti mutterin alapuolelta, ihme ettei katkennut. Pitänee myöntää melkoinen keltanokkaisuus näissä asioissa, Haynes:n korjausopas ollut kovassa käytössä.

        Toi välyksen pieneneminen varmaan hidastuu jossain vaiheessa aika olemattomiin. En sitten tiedä tuon 0.1mm riittävyydestä, öljyä sinne väliin pitäisi kuitenkin mahtua voitelun varmistamiseksi.

        Comment


          #5
          Kylmänä 0,1 on palakoneessa pakonostajalle sen verran että kun se kuumenee, tuo välys häviää ja venttiili rupeaa kantamaan.

          Comment

          Working...
          X