Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

VW Jetta 1.3 C mk1

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

    VW Jetta 1.3 C mk1

    Mustanaamion kanssa tuli ostettua viime syksynä vuosimallia 1983 oleva Jetta yhteiseksi harrasteautoksi. Harrasteauton titteli on jo ansaittu sillä, ettei auto ole enää tieliikennekunnossa leiman puuttumisen vuoksi, eikä autoa ostettu varsinaiseksi käyttöautoksi. Harrastamista vaikeuttaa toistaiseksi tallin ja kunnon työkalujen puute. Asian etenemiseksi otimme yhteyden Volkkarin paikallisyhdistykseen ja päädyimme jonottamaan tallipaikkaa yhdistyksen tiloista. Tallipaikan metsästys kuitenkin jatkuu myös muualta.


    Auto oli ollut siihen asti päivittäisessä käytössä ja oli sillä heitetty myös edellisenä kesänä Helsingin reissukin. Leimaa oli kuukauden päivät vielä jäljellä ja tuo aika käytettiinkin tietenkin ajamiseen. Auto onkin mukava ja kevyt ajettava, 60hv tuntuu pirteältä alle 900kg:n autossa. Mittarissa autossa on reilut 85tkm, mutta uskomme sen pyörähtäneen kerran jos toisenkin ympäri. Itse kone vetää hyvin, mutta tyhjäkäynti on hieman korkea. Tekniikka konehuoneessa näyttää ihanan yksinkertaiselle ja antaa myös meille mahdollisuuden opetella mekaniikon taitoja, joita ei vielä ole päässyt kunnolla kerryttämään. Kori ja maalipinta näyttävät kuvissa melko hyvälle, ikää autollahan jo on. Todellisuudessa siinä on hitsailtavaa ainakin kaarissa.

    Konttoriltahan ei tullut leimaa kuitenkaan mm. yhden ruostereiän ja korkean tyhjäkäynnin vuoksi. Lisäksi korjauslistassa oli muutamia muita kohtia. Tarkoituksena on saada auto leimaan kesän alussa, kun lumi ja pakkanen antaa sen verran periksi, että autoa voi edes jotenkuten laitella. Auto on ajokuntoinen ja siirtoluvat maksavat n. 25e/päivä, meillä on kahdessa paikassa mahdollisuus hitsailla koria ja laittaa autoa muutenkin, mutta säilytys nisssä paikoissa on poissuljettu vaihtoehto.

    Teknisiä tietoja (eng): http://www.carfolio.com/specificatio...car/?car=39314
    Attached Files
    Viimeksi muokannut Audiowille; 29.3.2013, 19:15.

  • #2
    Katos venäläisen poika käyny laatuostoksilla

    en voi vastustaa kiusausta:)

    Aika erikoinen tapaus täällä foorumilla. Onko koneeseen vaihettu jo kampikammio kattovalo? Näissä niitä tuntuu menevän? :)

    (Edellinen kopioitu Golf 1.6 Näyteikkunasta)

    Comment


    • #3
      Tuohon aikaan ei ollut saksalainen vielä sähkövikaa keksinytkään. Voi kun vieläkin osaisivat tehdä yhtä laadukkaita autoja.

      Monestakohan tuollaisen pikkukoneisen Volkkarin vaihdelaatikosta on tiputettu siirtäjät laatikon pohjalle öljyjä vaihdettaessa. :)

      Comment


        #4
        Miulla on tuossa pihassa 1.3 86c farkkupolo, tekniikka taitaa olla aika sama.

        Comment


        • #5
          Parissa Jetassa vaivannut sulakerasian pohja. Kannattaa putsailla suihkutella putsaus öljyä.

          Onko tuossa lootassa joku pultti pinnassa jonka jatkona on siirtäjät?

          Comment


          • #6
            Kolme pulttia päällekkäin vaihdelaatikon etupuolella. Kai se ajatus on, että tyhjennys, tarkistus ja täyttö. Oikea tyhjennys- ja täyttöproppu on vetoakselin juuressa. Pulttien takana on ainakin pakille menevä vipu, jonka välys säädetään laatikko purettuna. Sen kun ottaa irti, niin ei saa enää säätöihin purkamatta laatikkoa, eikä pakki toimi. Useamman tiedän pultit avanneet.
            Viimeksi muokannut audiq; 30.3.2013, 22:46. Perustelu: kirovire

            Comment


            • #7
              No sehän on mukava miina:)

              Comment


              • #8
                Mitäs tälle projektille kuuluu?

                Comment


                • #9
                  Kaunis kalsarinvärinen jetta. Näyttää ainakin kuvien perusteella suht hyvin säilyneeltä!

                  Comment


                    #10
                    Huomenta,

                    Projektin toteuttamisvaiheet ovat edelleenkin vain edessäpäin, joten remontinkorjuuta ei ole tehty. Keväinen keli kuitenkin houkutteli minut eilen auton luokse. Autohan oli jo seissyt taas pari kuukautta lumen peittämänä kunnes viime päivien aurinko sulatti sen. Jetta lähti käyntiin kolmannella avaimenkäännöllä (ensimmäisellä yrityksellä en muistanut käyttää ryyppyä). Se, että auto ei pura akkuaan minnekään kertonee auton sähkövarusteista paljon :P

                    Kävin hakemassa samalla autosta kaikki paperit, joihin sisältyi alkuperäinen huoltokirja sekä käyttöohjekirja. Takuutodistus on kirjattu pvm 20.04.1983, joten puhkiruostumistakuu on perskeles mennyt vanhaksi jo vuonna 1989, joten hitsailut on tehtävä itse :D. Lisäksi löytyi kasa kuitteja ja katsastuksien tuomioita.

                    Niistä havaintoja historian/km-lukemien suhteen:
                    Luovutushuolto 4/83
                    Ensihuolto (7500km) 10/83 ml. 7610km
                    Täysihuolto (15000km) 7/84 ml 14923km
                    …….useampia huoltomerkintöjä……
                    Täysihuolto (75000km) Viimeinen huoltomerkintä kirjassa: 8/86 77300km

                    Katsastus:
                    1997 mittarilukema 58tkm
                    1998 mittarilukema 83tkm
                    Itsetäytetttyjä:
                    6/2001 54548km öljy+suodatin
                    11/2001 62656km
                    3/2002 70039km

                    Nyt mittarissahan on 86tkm, joten autolla lienee ajettu sitten 286tkm??? Viimeiset vuodet 2002 merkinnän jälkeen auto on kuuluma ollut vähemmällä käytöllä…

                    Innokkaimmille VW-miehille päätin ottaa uusia kuvia tätä foorumia varten:

                    Comment


                      #11
                      Kuvia.

                      Katsastuksessa tulleita merkintöjä:

                      CO joutokäynnillä liian korkea (korjattava)

                      Moottorin öljyvuoto (kehotus)

                      Pitkittäinen takahelmakotelo oikealla ruostevaurioitunut (korjattava)

                      Tuulilasi kulunut (kehotus)

                      Pyyhkimien lepoasento näkökentässä (kehotus)

                      Istuin vasemmalla edessä, selkänoja ei käänny, kulkuyhteys takaistuimelle puutteelinen (kehotus)
                      Attached Files

                      Comment


                        #12
                        Tuon kaasarin kanssa joutuuu todennäköisesti kaikkea temppuilemaan. Solex 34 pict-5 haulla tuntuu netistä löytyvän aikalailla vinkkejä. Liian korkea CO-pitoisuus:

                        · Seos säädetty liian rikkaalle

                        · Rikastus päällä (moottori vielä kylmä tai rikastustoiminta rikki)

                        · Väärä joutokäyntipyörintänopeus

                        · Kaasuttimessa esim. polttonesteen pinta liian korkea

                        · Ilmansuodatin tukkeutunut

                        · Kampikammion huohotusjärjestelmä viallinen

                        · Moottoriöljyn joukossa polttonestettä

                        Comment


                        • #13
                          Laita kaikki arvot päästölapusta, niin helpompi veikkailla. Jos vaikka kaasuttimen kumijalka ollut halki, ruuvista käännetty rikkaammalle ja kumin vaihdon jälkeen jätetty säätämättä uudelleen, niin rikkaallahan se käy sitten joutokäynnillä. Muistelen, että kyseinen kaasutin piti säätää osittain valmistajan ohjearvoista poiketen, että sai toimimaan kunnolla. - Koskee ryyppyläpän ja kaasuläpän perussäätöä. Ohjearvoista kannattaa toki aloittaa hienosäätö.
                          Sekin vaikuttaa käyntiin ja sitä kautta päästöihin, jos kaasuläpän perusäätö on väärä ja ilmaa ei kulje riittävästä joutokäynnin lisäilmaruuvin kautta, eli joutokäyntiruuvin. Kuvassa se isompi ruuvi.

                          Tuossa taitaa olla vielä kärjellinen jakaja. Pyörijän alla on sieni, johon voi tippakannulla laittaa muutaman tipan öljyä. Kärkivälillä ei väliä, vaan oleellisempaa on oikea kosketuskulma. Kosketuskulma säädetään kosketuskulmamittarilla. Alipainesäätimen kalvo kannattaa myös tarkistaa. Viimeisenä säädetään ajoitus lampulla.

                          Päästöjuttuihin liittyen, myös venttiilivälykset on ajoittain hyvä tarkistaa.

                          Comment


                            #14
                            joten puhkiruostumistakuu on perskeles mennyt vanhaksi jo vuonna 1989
                            Repesin....
                            Mutta varsin persoonallinen on rojektin kohde, vielä jäi hieman epäselväksi itselle että onko tälle tarkoitus tehdä jotain perusteellisempaakin?

                            Comment


                              #15
                              Taitampa ensitöiksein irroitella tuon kaasarin ja katsastellu mitä se on syönyt. Jos vain ruuvien asennot säätää muistiin, niin tuskin mitään ongelmaa tulee. Päästölappu pitäisi sitten jostain vielä löytää niin Jussikin osaisi paremmin arvailla. Tässä rojetktissa autuuden tuo tieto siitä, että tämä Jetta paranee vain vanhetessaan, joten kiire sitä varsinaiseen ajoon ei ole saada. Otan kuvia tuosta auki olevasta kaasarista ja laitan tänne. Voi olla ettei päästä käyttämään Jussin mainitsimia "hienovaraisia" työkaluja, mutta jos katsastuksesta läpi päästetyt päästöt edes saataisiin

                              tekeekö tällaisella mitään?
                              http://www.kaasutinexpertti.fi/shopu...ails.php?p=402

                              Matti, joo tämä auto löytyi tutulta vahingossa eikä silloin ollut hakusessa edes mitään rojektiautoa, vaan Jetta oli sopivasti tarjolla. Siitä se sitten lähti. Tarkoitus on tehdä katsastuskunnossa oleva peli (ei siis mikään museopeli, pura-kunnosta-kasaa-perinpohjin-juttu). Ulkonäön puolesta ehket hieman madallusta ja jotkut ajanmukaiset esim 14-15t alut. Muuten vakio ulkonäkö ja vakio suorituskyky. Mutta Mustanaamio auton toisena omistajana kompatkoon tai tyrmätköön ajatuksen :)
                              Viimeksi muokannut Audiowille; 23.4.2013, 13:52.

                              Comment


                                #16
                                päästömittaus

                                Kuvassa nuo päästömittauksen tulokset
                                Attached Files

                                Comment


                                  #17
                                  Eihän tuolla ole kun vuotava pakoputki ongelmana, tilkitsette reijät ja uusi lappu.

                                  Comment


                                    #18
                                    Onhan tuo ny vähä turhan rikkaalla.

                                    Comment


                                      #19
                                      Projekti ei ole edennyt, mutta auto on toiminut varastona työkaluille yms välineistölle. TT on vienyt aikaa muutamine vikoineen. Reilu viikko sitten kokeilin käynnistellä Jettaa. Muutaman yrityksen jälkeen lähti käyntiin ja hyvin liikkuikin parkkipaikalla. Hyvin tuntuu seisomistakin Jetta kestävän... Jospa tänä kesänä saisi tämän liikenteeseen :D

                                      Comment


                                        #20
                                        Ite tein just yhen kaasaripelin kanssa niin et säädin seoksen kohdalleen konttorilla ku oli mittareissa kiinni. Inssi katteli lukemia ja sano hep ku oli kohdallaan. Tyhjäkäynnille ainakin tästä pelistä löyty oma säädettävä stoppari vaijerivivun päästä kaasarissa.

                                        Comment


                                          #21
                                          Näpräillen

                                          Tulipa tehtyä Jettaan edes jotain... Aurinkoinen keli kirvoitti vaihtamaan vanhuksesta öljyt ja suodattimen työpaikan pihalla. TT:n öljynvaihto edellisviikolla osoitti, että varsinaisen tunkin puute vaikeutti tuon työn tekemistä merkittävästi. Tyttöystävän jankutuksen seurauksena tuli ostettua Mätänetistä tunkki ja pukit, kun vielä halvallakin ne sai (laatu lienee on mitä on). Näissä kahdessa ”coupessa”(TT ja Jetta C) huomasin eron ainakin auton mataluudessa. Jetan alle pääsi ryömimään helposti, joten nyt sitten ostetuille hienoille välineille ei tullutkaan ollenkaan työtehtäviä. Kun auton alle oli ryömitty, huomasin öljynvaihdon kannalta oleellisen työkalun jääneen pois – millä avaisin öljypropun. Garage-virvoikkeen tuoman energian voimin keksin kokeilla muita vaihtoehtoja. Ristikkorengasraudalla öljypropun sai helposti avattua. Seuraava haaste olikin jämähtäneen suodattimen irroitus. Vaikka työtilaa voimankäyttöön oli, ei suodatin tuntunut inahtavankaan paikoiltaan. Näin ollen myös ruuvimeisseli sai epänormaalin työtehtävän. Meisseli hakattiin taas paikalleen tuolla samaisella rengasraudalla. Tuon avustuksella aukesi sekin pirulainen lopulta. Muuten kaikki sujui kuin leikki.

                                          Tarkastin myös, kuinka paljon ruostetta katsastukseen 1,5 vuotta sitten merkityssä kohdassa oli. Erinäisiä taisteluvälineitä käytellen poistin ruostetta reiän ympäriltä ja nyt sitten reikä näyttikin jo pahalta. Auton ollessa käynnissä en pakoputkessa vuotoja huomannut. VW-merkki keulalta sai pikaisesti plastidip-kalvon päälleen puolivitsillä, kun lähes tyhjä purkki ko. ainetta auton takapenkiltä löytyi. Yritin vielä asetella yksin kattotelineitä paikalleen, josta ei tullut lasta eikä pastaa. Loppuaika kyytiä odotellessa tuli luettua käyttöohjekirjaa. Ajan tuomat muutokset autoilussa teki lukemisesta melko huvittavaa.

                                          Tämä oli nyt sitten viinin voimalla kirjoiteltu oman huvin teksti siitä, kuinka autoharrastus voi olla näinkin näpertelyä – saavuttamatta sen suurempaa.
                                          Attached Files

                                          Comment


                                            #22
                                            Mustanaamio myi osuutensa Jetasta, joten siirryin täysivaltaiseksi omistajaksi. Siirsin auton lähes 300km matkan Jäminkipohjaan. Siirto sujui ongelmitta puolen vuoden seisonnan jälkeen, virtaa piti vain lisätä alkuun että starttasi. Rekan ohittamiseen käytän ensi kerralla suurempaa harkintaa... Auto on tarkoitus laittaa leimaan ja ottaa toiseksi käyttöautoksi.

                                            Jetta menee hitsaukseen ensi viikolla paikalliselle pajalle. Reikä takahelmakotelossa oli talven aikana pahentunut hieman. Poistin myös kaikki penkkienpäälliset ja rumat lisäpitkät keulalta. Kuljettajan penkki on kulahtanut ja sen selkänojan sisuksista pursuaa heinämäistä purua. Penkkien vaihto tuli heti mieleen, koska kangas on niin hauras ettei paikkailu auta pitkäksi aikaa. Vaihtopenkit saattaisi löytyä jostain 2-koppaisesta Jetasta/Golfista.

                                            Maalipinnassa on melko paljon tuollaisia haaleita kohtia, ei taida korjaantua kuin maalaamalla.

                                            Tallipaikan metsästys jatkuu Jäminkipohjassa, on todella vaikea löytää harrastetilaa... Yksi ehkä-paikka jälleen tiedossa
                                            Attached Files
                                            Viimeksi muokannut Audiowille; 15.3.2015, 11:00.

                                            Comment


                                              #23
                                              Tämä Vw näyttää jotenkin niin yksinkertaiselta autolta. :)

                                              Comment


                                                #24
                                                Se taitaa Ville ollakin tuo Jetta yksinkertainen. Mutta varmasti vielä tarpeeksi haastava minulle :D Leima on kyllä tulee vielä tässä ennen kesää ;) Pitää ajella Varkauteen näyttämään

                                                Comment


                                                  #25
                                                  Jetta meni hieman yllättäen läpi katsastuksesta. Ei ollut inssi vielä 2,5 vuoden uran aikana katsannut mk1 Jettaa :) Tuli puhetta ruosteesta kun Jetan pohja oli ehjä, kehui Audeja, että ovat paraskorisia autoja.

                                                  Ennen katsastusta huomasin, että toinen parkkipoltin oli palanut - polttimolle menevä piuha oli poikki. Abigolla hoitui homma helposti. Ruostekorjaus takahelmapellin osalta onnistui edellisellä viikolla 50€ hintaan paikallisella pajalla.

                                                  Päästömittauksen tein samalla pajalla, koneen lämmitin kunnolla, ja nyt päästöt oli kohdallaan. Viime kesäinen kaasurin hiplailu oli joko auttanut tai sitten kone ei ollut edellisessä mittauksessa lämmin. Nyt arvot olivat hyvät, kierrokset tyhjäkäynnillä 1100rpm, mutta siihen ei puututtu.

                                                  Matka 40km päähän katsastukseen meni hyvin muuten, mutta välillä auto sammui. Sammuminen tapahtuu, jos vedon ottaa liian nopeasti pois, esim. risteystä lähestyttäessä. Paikallaan ollessa se joskus sammuu, jos kaasun nostaa nopeasti yläkierroksilta pois... Tähän ideaa?

                                                  Katsastuksen aikana valot alkoivat temppuilla. Ennennäkemättömät maadoitusviat ilmestyivät. Etuoikea ajovalo himmeä ja takavasen valo alkoi sekoilla, kun vilkun kytki vasemmalle. Kopautus takavaloon auttoi hetkeksi.

                                                  Jetan mittarissa on 87tkm, laitan tavoitteeksi mittarin ympäripyöräyttämisen :D en uskalla luvata tän vuoden loppuun sitä vielä :)

                                                  Comment


                                                  • #26
                                                    Kosketuskulmamittarilla ja lampun kanssa sytytyksen tarkistus. Kaasuttimen perussäädöt kannattaisi tarkistaa. Noilla oireilla tarkistaisin sytytyksen perussäätöjen jälkeen kaasuläpän perussäädön. Jos joutokäyntiruuvi on liian kiinni ja kaasuläpästä säädetty käyntiä korkeammaksi, niin se on yksi tapa saada joutokäynti epävarmaksi. 1100rpm joutokäyntinä on aivan holtittoman paljon. Yleensä koneiden toiminta normalisoituu, kun korvakuulosäätäjien jäljet siivotaan ja käydään kaikki säädöt ohjeiden mukaan läpi.

                                                    Comment


                                                      #27
                                                      Tuohon tarkoitukseen soveltuva lamppu löytyy kyllä ja löytyihän tuo Tekniset arvot 2000-kirjasesta, mistä pitäisi merkkien kohta sytytyksen kanssa täsmätä. Eikös kaasarin seossäätöjen teko onnistu, jos vain löytää "tehdasasetukset" jostain? Eli kun seosruuvit kiertää kiinni, niin periaatteessa laskemalla aukaistavat kierrokset asetukset saisi tehtyä?

                                                      Comment


                                                        #28
                                                        Pakokaasutesterissä tehtävä homma.

                                                        Comment


                                                        • #29
                                                          Kaasarin saa kyllä säätöihin melko hyvin korvakuulollakin, mutta työ on tehtävä oikein.
                                                          Ideana on saada moottori käymään tasaisesti tyhjää (700-900rpm) mahdollisimman pienellä kaasuläpän avautumalla. Tämän voi tehdä niinpäin että kierretään kaasuläpän säätöruuvia auki (läppä sulkeutuu) niin että moottori juuri ja juuri jaksaa käydä. Sitten säädetään seosruuvia kohtaan jossa moottori käy parhaiten. Jos kierrokset nousee yli ohjearvon säädetään jälleen kaasuläppää kiinnipäin ja toistetaan säätö seosruuvista. Näin etsitään kohta jossa yllämainittu idea toteutuu.
                                                          Lopuksi vielä seosruuvia säädetään laihemmalle kunnes moottori alkaa pätkiä, tämänjälkeen rikkaammalle juuri sen verran että moottori käy pätkimättä ja tasaisesti.
                                                          Yleensä kaasuläpän säätöruuvia ei tarvitse kiristää kierrosta enempää kohdasta jossa se alkaa läppää raottaa. Tämä on myös hyvä lähtökohta kun aletaan säätämään jotain random kaasaria.

                                                          Yleispätevä ohje, monet kaasarit tullu näin säädettyä ja konttorilla saatu kiitosta päästölukemista :)

                                                          Tämän onnistuminen edellyttää tietenkin ettei ole alipainevuotoja, tukoksia tai vuotava neulaventtiili kaasarissa, sytkä pielessä tai jokin muu vika moottorissa.

                                                          edit: tuossa solexissa tk nopeus säädetään näemmä bypass ruuvista. Muuten homma menee kuten yllä. Toki siinä saattaa kaasuläpän toppariruuvikin olla, jota toivonmukaan ei ole ropailtu. Siihen ei tule koskea.
                                                          http://greenbug.damiankolbay.com/Tech/Solex34Pict3.html
                                                          Viimeksi muokannut Tonsku79; 18.4.2015, 23:51.

                                                          Comment


                                                            #30
                                                            Tonsku laittoikin sopivan helpot tee-itse-ohjeet, kiitos! Täytyy kokeilla. Kulutus on ollut sekalaisessa ajossa 7-8l/100km

                                                            Tässä vähän lisäkuvia autosta, jos jotakin kiinnostaa niitä katsella. Visioin myös, jos laittaisi jonkunlaisen ST-Ford tyyppisen valkoraidan auton kylkeen oven alaosaan (kaikki ei tykkää :D). 15 tuumainen rengastus on mielessä myös sekä lievä madallus (jouset?) Vanteiden vaatimus on että 80-lukulaiset tyyliltään.

                                                            Imuroin auton. Lisäksi putsailin ja rasvailin penkkien liikkuvia osia, merkittävä parannus tuli heti niiden toimivuuteen. Penkkien kiskoihin tuntuu kertyvän kaikenlaista kuraa. Pikaliimalla sai korjattua murtuneen ovenkahvan, sekä kuskin lattian maton laitettua tiivisteen alle paikalleen... Ovien lukkopesien ja lukkojen+tappien putsailu ja öljyäminen auttoi niidenkin toimivuuteen.
                                                            Attached Files
                                                            Viimeksi muokannut Audiowille; 19.4.2015, 12:25.

                                                            Comment

                                                            Working...
                                                            X