Kuulutus

Collapse
No announcement yet.

Painavien taakkojen nostot ja siirrot kotikonstein

Collapse
X
 
  • Suodata
  • Aika
  • Näytä
Clear All
new posts

  • Painavien taakkojen nostot ja siirrot kotikonstein

    Moro,

    Ei ehkä ihan sitä mitä otsikon perusteella ensimmäisen voisi arvata, mutta pitäisi heivata omakotitalon alapihalla oleva leikkimökki uuteen osoitteeseen... Mökki on omavalmisteinen ja hiukan tukevampaa tekoa kuin kaupalliset vastaavat. Siirto ei saisi maksaa niinkään paljoa kuin uusi vastaava pystytettynä seuraavaan paikkaan, joten lienee poissuljettua soittaa Havatorin pojat hoitamaan homma "avaimet käteen" -tyylisesti.

    Äärimittojensa puolesta se mahtuisi omistamani pakun lavalle (3,40 x 2,10m ja massaa arviolta vajaa tonni). Matkassa on pari mutkaa: Mökki sijaitsee alaspäin viettävän pihan perällä ja sinne pääsee vain nurmikon ylitse. Erittäin kuivana kesänä nurmi kestää auton painon mutta esim. viime kesänä olin siellä jumissa jopa S6 quattrolla talvirenkailla (eikä ollut leikkimökkiä perässä edes), eli hemmetin mutainen ja livettävä alusta ja takaisin tullessa kohtalainen ylämäki. On epätodennäköistä että lähimmän 3-4 kuukauden aikana tulee sellaista hetkeä jolloin sinne kannattaisi vajaavetoisella yrittää.

    Mieleen tulevat vaihtoehdot:

    Hommataan jostain 4x4 kuorma-auto varustettuna nosturilla ja nostoristikolla ym. varusteilla. Paha vain että niitä ei täällä päin taida olla kuin sähköyhtiöillä. Jos jollain on tietoa niin ilmoitelkaa toki.

    Kiskotaan mökki jollain taljavirityksillä pyöreiden puiden päällä yläpihalle ja siitä vaihtolavan kyytiin. Tuntuu suunnilleen yhtä helpoilta ja mukavalta hommalta kuin pyramidin rakentaminen muinaiseen tyyliin...

    Toivotaan että keväällä on aikaikkuna jolloin lumet ovat lähes sulaneet mutta maa vielä jäässä. Lumitöitä tekemällä ja hiekoittamalla voisi asiaa auttaa. Silloin voisi oman pakun ajaa mökin luo. Millaisilla laitteilla mökin saisi tunkattua niin ylös että auton mahtuu peruuttamaan alle? Parilla ratatunkilla ja tolkuttomalla määrällä parrunpätkiä voisi onnistua, mutta työmäärä kts. ed. kohta :)

    Helpoin vaihtoehto: Todetaan ettei kannata ja ei ne lapset sitä muutaman vuoden päästä enää edes käytä :)

    #2
    Miten olisi traktori ja vaihtolava/lavetti kärry. Nelivetotraktori ketjuilla aika maastokelpoinen vehje, lavettikärry jossa konelava niin nostokin olisi kaiketi suhteellisen helppo, lavettikärrykin usein aika matala eli sellaisellekin voisi nosto onnistua helpohkosti.
    Itse lähtisin tuosta liikkeelle ( erityisesti koska naapurillani on pari kunnon kokoista John Deereä ja kaivinkoneen kuljetukseen lavettikärry)

    Comment


    • #3
      Talvella kannattaa tehä, ni ei riko nurtsia.

      Traktori ketjuilla saanee mökin vedettyä tasaiselle (jalaksiksi käynee vetosuuntaan pitkittäiset 5x5 parrut)

      Eikös tonnin nyt nosta joku hiukan ronskimpi ferrarikin? Ja toisaalta ei tonnin painoisen mökin tunkkaaminen vaikka metriin nyt niin kauhea duuni ole, jolloin kärryn saisi peruutettua alle.

      Comment


        #4
        Sitä viettävää nurmikko-osuutta on ilmeisesti useampi kymmenen metriä? Itselleni olen tuottanut autonosturin ja jyrsinkoneen paikallisen kuljetusyrittäjän avustuksella, hänellä on autossaan järeähkö pilkki jossa on myös ulottuvuutta kohtalaisen paljon. Kustannukset ovat jääneet aika kohtuullisiksi, kaiketi tuntiveloitus pyörii siellä vähän 60e paremmalla puolella.

        Comment


          #5
          Miten olis pyöreät puut ja mäen päällä joku maasturi vinsseineen tai joku vastaava?

          Comment


            #6
            Isompi 20+ tonnin ympäripyörivä telakaivuri?

            Omalla pihalla 2 x 3m "hirsinen" leikkimökki siirtyi isolla Volvo BM:llä ja _pitkillä_ trukkipiikeillä. Pienempiä oon siirtänyt avantilla.

            Comment


            • #7
              Aika painava leikkimökki. Onko sinulla varaava takka siellä? :)
              Laita sukset (parrut) alle ja vedä jollain traktorilla se sieltä pois. Tai jollain painavammalla nelivedolla, jossa alennusvaihteisto. Wagoneerilla mitä olen vetänyt sellaisia 800 litran koivuja oksineen kaikkineen, niin kyllä ne on voimaa totelleet hyvin. Saveen uponnut Bobcatkin nousi ylämäkeen jumista, kun pääsi hiekkatieltä vetämään. Väkipyörällä saat välityksen vaijeriin, jos tuntuu liian raskaalta taakka. Audi on vähän huono raskaammissa vetohommissa, kun ei ole alennusvaihdetta.
              Joskus kauan sitten kuljetettiin leikkimökiksi rintamamiestalon eteinen. Ei se muuta vaatinut kuin pullotunkin, sekä vinssin ja kuljetus telitrailerilla, Wagoneer vetämässä.
              1000kg on aika kevyt perässä vedettävä huonomminkin luistavilla suksilla, että ei sen mökin esiin vetäminen ihmeitä vaadi vetovehkeeltä.

              EDIT: Mökkinaapuri siirsi vanhan mökkinsä rantasaunaksi metsäkoneella. Käytettävissä olevista leluista se on pitkälti kiinni, että millä kannattaa siirrellä.

              Comment


                #8
                Miksi pitäis olla 20t luokkaa se kaivuri? 1t likkuu jo 5t kaivurilla. :)

                [ame]http://www.youtube.com/watch?v=xSYQrPZDzDY[/ame]

                Comment


                • #9
                  Kiitoksia vastauksista tähän asti! Ei kai se mökki nyt ihan tonnia paina, haahuilin tuossa aloitusviestissä vaan sitä, että pakun kantavuus riittää vaikka massa olisi 1000 kg. Tuo jalakset + kiskominen parempaan paikkaan ja vaihtolava noutamaan kuullostaisi ehkä ihan toimivalta. Järein lähipiiristä löytyvä peli on Mersu ML 350 W164, mutta eipä siinäkään vetokyky millekään työkoneelle pärjää. Täytyy jalostaa suunnitelmaa...

                  Comment


                  • #10
                    joku maasturi kunnon vinssillä ois halpa ratkaisu. Tuo Mursukin jaksoi nostaa itsensä(+2t) kiikkumaan pelkän vinssin voimin. Tai sitten semmonen kettingillä revittävä versio hyvin ankkuroituna?

                    Comment


                    • #11
                      ML Mersulla vedettiin kantoja maasta. Kyllä se jotain tuntui jaksavan kiskoa. Ja tosiaan väkipyörällä saat "puolittajan" vaijeriin, niin pärjää pienemmälläkin veturilla. Luulisi että Mersulla tulisi suorallakin vaijerilla. Maa voi vaan olla pehmeää, joka kannattaa huomioida, että pitääkö väylän antaa aurauksen jälkeen jäätyä kantavammaksi.

                      Comment


                        #12
                        Miksi pitäis olla 20t luokkaa se kaivuri?
                        Se oli varma varmuusvara kun en tiennyt minkälaista ulottuvuutta puomilta pitää odottaa.

                        Comment


                          #13
                          Meillä oli samanlainen siirto muutama vuosi sitten. Leikkimökki oli normaalia jämäkämpi (laskin painoksi myös lähemmäs 1t) ja kokoluokka sama. Tehtiin siirto kesällä ja pienellä kurottajalla. Nurmikkokaan ei kärsinyt.

                          Tämmöisellä
                          http://www.koukku-koponen.fi/fi/merlo_288.shtml

                          Comment


                          • #14
                            Kannattaa ehdottomasti hyödyntää talvea ja tampata sinne alapihalle reitti jota pitkin mökin saa nykäistyä paremmalle hollille. Nelikkotraktori ketjuilla vetää tuommoisen taakan kunhan sen saa jonkinlaisten telojen päälle tai kohotettua etureunastaan jonkun talikon tai piikkien varaan.
                            Tuommoinen laitos on hankala nostaa peräkärrin päälle tekemättä vahinkoa. Jollekin matalalle työkonelavetille tai vaihtolavalle se olisi helpoin vinssata.

                            Joskus nykäisin 9 neliön aitan parin tukin päällä traktorin perässä reilun 5 kilsan päähän mökkirantaan. Tein homman kevättalvella kun maa oli vielä jäässä ja tienpinnat olivat polanteisia. Aika kevyesti mökki tuli perässä vaikka painoa oli varmaan toista tonnia pitkälti. Lopussa oli pätkä sulaa asfalttitietä ja siinä meinasi kuljetuslavetti kulua olemattomiin...

                            Comment


                            • #15
                              Näin täytyy ilmeisesti tehdä, ja tottahan se nyt onnistuu paremmin kun huhti-toukokuun savivellissä. Elättelin toivoa että joku kikka kakkonen löytyy, mutta voipi varmaan tämän ketjun otsikosta ajatella poistavansa viimeisen sanan ja hankkia lisää konevoimaa tontille sopivaa korvausta vastaan :)

                              Comment


                              • #16
                                Niin....kotikonstein sitä riittävää voimaa kun saa vain vinssaamalla ja taljaamalla ja mikäli oikein ymmärsin, niissä oli liikaa työtä :)

                                Comment


                                • #17
                                  Joskus nykäisin 9 neliön aitan parin tukin päällä traktorin perässä reilun 5 kilsan päähän mökkirantaan
                                  Mulle teki saman Mv, entinen lankomies vaikka neliöitä oli 15.

                                  Hyvin tuli viistottujen vitosparrujen päällä nelivetotraktorin perässä.
                                  Tosin matkaa ei ollu kuin reilu 50 metriä, mutta silti;)

                                  Ajatelkaapa jos sinne parrujen alle naulais vaikka vanhat pujottelusukset, kitka olematon, moottorikelkalla tampattu reitti. Pari ukkoa työntäis, no joo.

                                  Comment

                                  Working...
                                  X